Maanantai - 20.02.2012
Lehti: Monster Hunter Tri G vyöryy myös länsimaihin
Japanissa kiitettäviin myynteihin yltänyt Monster Hunter Tri G tekee tuloaan myös länsimaihin, kertoo Edge. Lehti osaa kertoa metsästyskauden alkavan Euroopassa tämän vuoden kolmannella neljänneksellä. Monster Hunter Tri G on laajennettu versio Monster Hunter Tri -kotikonsolipelistä, joten luvassa on uusia tehtäviä suoritettavaksi ja hirviöitä metsästettäväksi. Moninpelaaminen onnistuu vain paikallisesti, eikä online-muotoista yhteisjahtia ole tarjolla. Tuotos tukee toisen analogitatin mukanaan tuovaa Circle Pad Pro -lisäosaa.
Edge-julkaisun tietojen mukaan monsterijahti saapuu Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan tämän vuoden aikana. Julkaisuajankohta Atlantin toisella puolella on vielä pimeän peitossa, kun taas Eurooppaan nimikkeen kerrotaan saapuvan vuoden kolmannella neljänneksellä.
Tri G:n lisäksi kauempana horisontissa siintää 3DS:lle ilmestyvä Monster Hunter 4, joka julkistettiin viime vuoden syyskuussa. Nimikkeestä on julkaistu pelin omalla moottorilla toteutettu ennakkovideo, jossa tuotosta työstävän Capcomin työntekijä pelaa tulevaa nimikettä.
- Ulukai Lähde: My Nintendo News

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

