Torstai - 12.04.2012
Näin toimii Louvren ja Nintendon yhteistyön tulos
Nintendon ja ranskalaisen Louvre-museon yhteistyöstä uutisoitiin viime joulukuussa ja nyt lopputuloksen muodosta saadaan parempi kuva videomateriaalin muodossa. Nintendon julkaisema video esittelee pelijätin 3DS-käsikonsoleille asennettua ohjelmistoa, jonka avulla museokävijät voivat tehdä tarkempaa tuttavuutta eri teosten kanssa tutkimalla niitä kolmiulotteisessa muodossa. Jokaisella laitteella on mahdollista kuunnella ääniopastusta esitteillä olevista maalauksista ja veistoksista usealla eri kielellä, minkä lisäksi konsolit toimivat myös karttoina, joilta voi etsiä haluttujen taide-elämysten paikkaa museossa.
Video käsikonsoleilla varustetusta museokäynnistä löytyy tämän linkin (klik) takaa. 3DS-konsolit ovat taiteen ystävien käytössä 11.4. alkaen. Lisätietoa laitteiden muista ominaisuuksista löytyy lähdelinkin takaa.
Kuten tämän uutisen kuvituksesta voi huomata, on yhteistyön tuloksia käynyt tutkimassa myös Super Marion ja monien muiden pelihahmojen ja -sarjojen isänä tunnettu Shigeru Miyamoto.
- Ulukai Lähde: Nintendo

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

