Uutiset - nintendonintendo

Sunnuntai - 20.05.2012

Verkkoon vuotanut kuva esittelee Wii U:n ohjaimen uudet analogitatit

Verkkoon vuotanut kuva esittelee Wii U:n ohjaimen uudet analogitatit Kuvakehys Nintendon tulevan konsolin ohjain on muuttunut hieman sitten viime näkemän, ainakin mikäli Traveller's Tales -pelistudion testaajan verkkoon vuotamaa kuvaa on uskominen. Muutoksia on tullut muun muassa laitteen ohjainsauvoihin ja nappien sijoitteluun.

Twitterin kautta jaetussa kuvassa on esillä Wii U:n kosketusnäytöllinen ohjain, jonka ohjainsauvat eivät enää muistuta 3DS-käsikonsolin litteitä levyjä. Vuodetussa valokuvassa laitteen ohjaustikut näyttävät täysverisiltä analogitateilta.

Muutoksia on huomattavissa myös muualla. Vekottimen plus- ja miinus-napit ovat siirtyneet ohjaimen alalaidasta näytön oikealle puolelle ja samalla laitteeseen on ilmestynyt kaksi uutta painiketta. Vertailun vuoksi uutiskuvista löytyy ihmeteltäväksi myös aiemmin julkaistu kuva ohjaimesta.

Verkkoon vuotanut kuva ei ole Nintendon virallisia teitä jakama dokumentti, joten kyseessä ei välttämättä ole Wii U:n lopullinen ohjain. Twitter-viesti on jo poistettu palvelusta, mutta sen pystyy näkemään tämän uutisen ohesta.

Lisätietoja tulevasta konsolista ja sen ohjaimesta kuullaan mitä todennäköisimmin kesäkuun alussa järjestettävillä E3-messuilla.


- Ulukai Lähde: My Nintendo News



Kuvakehys Kuvakehys

Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Nintendo Directin E3-esityksen ajankohta julki -WaLuigi- 24.05.2013
Kirby, Resi, Legot ja demot esillä Nintendon latauspalveluissa Ulukai 23.05.2013
Splinter Cell: Blacklistin uusi video herkuttelee moninpelillä -WaLuigi- 21.05.2013
Mario ja Sonic matkaavat talviolympialaisiin Jaakkimo- 17.05.2013
New Super Luigi U:sta myös fyysinen julkaisu -WaLuigi- 17.05.2013

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

LEGO City: Undercover (1) Toiminta Wii U 4 25.05.2013
Trine 2 - Director's Cut Tasohyppely Wii U 5 09.02.2013
Darksiders 2 Rooli- ja seikkailu Wii U 4 19.12.2012


Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana