Uutiset - nintendonintendo

Tiistai - 19.06.2012

Käsikonsoleilla päästään maatilamatkailemaan kesäkuun lopulla

Käsikonsoleilla päästään maatilamatkailemaan kesäkuun lopulla Kuvakehys Nintendon 3DS- ja DS-konsoleilla päästään maatilamatkailemaan kesäkuun loppupuolella, kun Harvest Moon -pelisarjan uusi osa saapuu Eurooppaan. Harvest Moon: The Tale of Two Towns -farmipelin taustatarina pyörii kahden kilpailevan kylän välisen kinastelun ympärillä.

3DS:n ensimmäinen Harvest Moon tuo tullessaan astetta kolmiulotteisemman pelikuvan lisäksi StreetPass-ominaisuuksia. Muiden farmarien käsikonsoleita kohdattaessa pelaajat voivat kerätä viestejä ja lahjoja seuraavan pelisession alussa tutkittavakseen. Myös DS-versio saapuu myyntiin, mutta tämä versio ei sisällä uudemman konsolin erikoisominaisuuksia.

Luvassa on jälleen iso kasa hedelmiä ja kasviksia kasvatettavaksi, sekä tukku eläimiä hoidettavaksi. Uusina otuksina pelisarjaan toivotetaan tervetulleiksi muun muassa alpakat ja hunajaa tuottavat mehiläiset.

Virallinen lehdistötiedote lupailee pelin saapuvaksi myyntiin 29. päivä kesäkuuta, mutta Nintendo.fi tuo ilouutisen kiireisille farmareille listaamalla pelin julkaisupäiväksi jo tämän kuun 22. päivän.

- Ulukai Lähde: Nintendo Life




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Farmit, miekat ja Lego-palikat Nintendon latauspalveluissa (1) Ulukai 28.03.2013
Nintendo Direct: 3DS isompana kuin koskaan sekä pelien julkaisupäivämääriä (7) -WaLuigi- 22.06.2012
Sadonkorjuu jatkuu 3DS:llä hforad 05.10.2011
Tuplasti kannettavaa maatilanhoitoa syksyllä (1) Ulukai 29.07.2011

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

Harvest Moon: A Wonderful Life Rooli- ja seikkailu GameCube 4 08.03.2005


Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana