Uutiset - nintendonintendo

Torstai - 05.07.2012

Kotimainen pelistudio ajautui konkurssiin

Kotimainen pelistudio ajautui konkurssiin Kuvakehys Suomalainen Lapland Studio -peliyhtiö on sulkenut ovensa. WiiWareen ja iOS-alustoille pelattavaa julkaissut yritys kaatui lopulta suuriin velkoihin ja tulojen puutteeseen.

Yrityksen finanssiongelmat eivät iskeneet yllättäen, sillä Talouselämän uutisen mukaan studio oli hakenut aiemmin yhtiösaneeraukseen noin 700 000 euron velkojen saattelemana. Jokainen Lapland Studion kahdeksasta työntekijästä on jo työllistynyt muualle.

Lapin Kansan haastattelema yhtiön toimitusjohtaja Ilkka Immonen kertoo talousvaikeuksien alkaneen vuonna 2009, jolloin Lapland Studio keskittyi puhtaasti pelinkehittämiseen, ja jolloin taantuma vähensi alihankintatöiden määrää. Hän arvioi myös sijainnin Rovaniemellä haitanneen verkostoitumista. Tämän lisäksi keskittyminen vain yhden genren peleihin olisi Immosen mukaan ollut parempi yhtiön kannalta.

Lapland Studion tuotoksiin kuuluvat muun muassa Wiille ladattavaksi julkaistu Lead the Meerkats, sekä iOS-alustoille julkaistut Julius Styles- ja Elf Rescue-nimikkeet. Pelien lisäksi yhtiöllä on ollut näppinsä mukana Nightwishin ja Lordin musiikkivideoissa, sekä Rare Exports -elokuvan erikoistehosteissa.

(Uutisvinkistä kiitokset Rixalle)

- Ulukai Lähde: Talouselämä





Kommentoi »
Kommentit
Kuuleri |  Jäsen
05.07.2012  |  21:38
Kuuleri - Omakuva Kannattaa tehdä paskoja pelejä. Näin siinä sitten käy.

Asmoderan |  KonsoliFIN Toimitus
06.07.2012  |  01:24
Asmoderan - Omakuva Kuuleri sen suoremmin summasikin. Kovin kunnianhimottomia tuntuivat kaikki projektit olevan. Lordi-pelikin vaikutti ideansa ja sisällön vähyyden puolesta yli vuosia vanhalta mobiilipeliltä, eikä sellaiseksikaan olisi ollut hirveän oivaltava.

Arbiter |  Jäsen
07.07.2012  |  00:31
Arbiter - Omakuva Ikänä kuullukaa koko firmasta. Ei varmaan kovin suuri menetys.

Kastle |  KonsoliFIN Toimitus
13.07.2012  |  14:36
Kastle - Omakuva Tuli tehtyä taannoin haastattelu Lapland Studiosta: http://www.konsolifin.net/nintendo/jutut/136/


Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana