Uutiset - nintendonintendo

Sunnuntai - 02.09.2012

Zombikauhun uutuustrailerissa paetaan kuninkaallisesta palatsista

Zombikauhun uutuustrailerissa paetaan kuninkaallisesta palatsista Kuvakehys Nintendon tulevalle Wii U -konsolille julkaistavasta ZombiU:sta on päästetty valloilleen uutta videomateriaalia, jossa pyritään pakenemaan elävien kuolleiden kansoittamasta Buckinghamin palatsista. Tarjolla on myös nimikkeen kansitaidetta, jota pääsee tutkailemaan tämän uutisen kuvista.

Hieman kärsinyttä palatsia ja veristä selviytymistä sisältävän trailerin voi ihmetellä läpi tästä linkistä (klik).

Konsolin kosketusnäytöllistä ohjainta usealla eri tavalla käyttävä nimike sijoittuu zombien valtaamaan Lontooseen, jonka useampikin alue tulee tutuksi selviytymiskauhun yhteydessä. Yksinpelikampanjan ja selviytymismoodin lisäksi tarjolla on myös moninpelattavaa.

Elävien kuolleiden makuun päästään näillä näkymin Wii U:n julkaisun yhteydessä. Laitteen julkaisuajankohdaksi on huhuiltu marraskuuta, mutta vahvistus asiaan saataneen syyskuun 13. päivänä, jolloin Amerikan Nintendo pitää mediatapahtuman Wii U:n tiimoilta.

- Ulukai Lähde: GoNintendo




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Muhkean muikea alennuskimara Nintendon latauspalveluissa Ulukai 21.03.2013
Wii U:n selviytymiskauhuklassikko ZombiU KonsoliFINin arvostelussa (2) Kastle 12.01.2013
Vaikeasti tavoiteltava ZombiU-demo tänään Nintendon latauspalveluissa Ulukai 10.01.2013
Saksan lainsäädäntö Wii U:n K18-rajoitusten takana (11) -WaLuigi- 10.12.2012
ZombiU:n käsikirjoittaja Gabrielle Shrager paljasti selviytymiskauhistelun saloja KonsoliFINille (4) Kastle 18.09.2012

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

ZombiU (2) Toiminta Wii U 4 12.01.2013


Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana