Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Muutoksia luvassa Nintendon eShop-latauspalveluun

Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata on paljastanut useampia parannuksia 3DS:n eShop-latauspalvelun toimintaan. Tulevien päivitysten mukana saapuu muun muassa mahdollisuus ladata pelejä laitteen ollessa lepotilassa, sekä demojen ja lisäsisällön ilmestyminen tarjolle.

Lisäsisällön lataaminen on Nintendo-pomon mukaan jotain, mitä pelinkehittäjät ovat odotelleet tulevaksi käyttöön jo jonkin aikaa. Tämä ominaisuus saapuukin käyttöön jo marraskuun lopussa jaeltavan järjestelmäpäivityksen mukana. Samalla pelistudioille tarjoutuu mahdollisuus julkaista eShopin kautta rajoitetuilla kokeilukerroilla varustettuja demoja heidän nimikkeistään.

Pelien ja ohjelmien lataaminen on jatkossa mahdollista tehdä laitteen ollessa lepotilassa. Näin 3DS-käyttäjien ei enää tarvitse aktiivisesti odotella useampien tai suurikokoisten nimikkeiden valumista verkosta.

Iwata mainitsi myös yhden uudistuksen, joka ei astu pelaajien ulottuville vielä marraskuun päivitysten mukana. Pelijätin pääjehun mukaan suunnitteilla on eShopin sisällön listaaminen verkkoon, jotta julkaisuja pääsee tutkimaan PC:n tai älypuhelinten avulla. Nykyään julkaistuja nimikkeitä voi tarkastella ainoastaan 3DS:n kautta. Verkko-eShop luo aikanaan eri tuotoksista QR-koodeja, jotka pystyy syöttämään konsoliin ostosten suorittamiseksi. Myöhempänä ajankohtana tarkoituksena on sallia myös puhdas verkkopohjainen ostostelu.

Galleria: 

Kommentit

Katohan, sitä otetaan opiksi ja parannetaan. Hienoa.

Nyt on aika!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi