Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Braid-suunnittelija kritisoi Live Arcadea

Keskiviikkona Live Arcadessa julkaistun Braidin suunnitellut Jonathan Blow kritisoi Gamasutran haastattelussa verkkopalvelua. Hänen mielestään Microsoftin asettamat tiukat säännöt ja sertifiointiprosessi voivat heikentää pelien laatua.

- He ovat poistaneet osan XBLA-pelien vaatimuksista, mutta jäljellä on vielä paljon vaatimuksia. Uskon, että suurin osa näistä vaatimuksista on tarpeettomia ainakin minun pelini kaltaisille yksinpelikokemuksille, Blow arvoi.

Hänestä tuntuu omien sanojensa mukaan siltä, että ehtojen täyttämiseen uppoaa suhteettoman paljon työtä, kun resurssit voisi käyttää pelin hiomiseen ja parantamiseen.

Blow halusi muistuttaa myös Microsoft-yhteistyön hyvistä puolista, vaikka yhteinen taival ei olekaan ollut täysin ruusuilla tanssimista. Microsoft teki muun muassa useita myönnytyksiä Live Arcaden sääntöjen suhteen.

- He eivät halunneet sanella pelisuunnittelua, kuten jotkin julkaisijat saattaisivat. He antoivat minulle hyvin vapaat kädet. Kaikki, mitä löytyy lopullisesta pelistä, on täsmälleen mitä minä halusin siihen sisällyttää.

Blow ei suunnittele luovansa Braidille jatkoa tai ladattavaa lisäsisältöä. Xbox 360:n käyttöliittymää koristavia teemoja hän sen sijaan harkitsee sen lähitulevaisuudessa uudistuvan ilmeen ansiosta.

Galleria: 

Kommentit

Oikein. Enemmän näitä niin kyllä se iso ämmä ja vielä serkkukin heltyy.

"- He eivät halunneet sanella pelisuunnittelua, kuten jotkin julkaisijat saattaisivat. He antoivat minulle hyvin vapaat kädet. Kaikki, mitä löytyy lopullisesta pelistä, on täsmälleen mitä minä halusin siihen sisällyttää."

Asiaa ehkä helpotti + Extra $20k

"Asiaa ehkä helpotti + Extra $20k"

Tekijä muuten totesi eräässä haastattelussa, että Microsoft ei rahoittanut projektia muuta kuin osan testauksesta ja lokalisoinnit. Muutoin kehityskustannukset revittiin Jonathan Blown selkänahasta. Täten hän saa myös suuren osan pelin tuotoista.

"Braid on arcaden paskin peli"

Jep, sitä mieltä ne arvostelutkin on olleet.

http://www.metacritic.com/games/platforms/xbox360/braid?q=braid

KonsoliFINin oma revikka saapunee luettavaksi lähiaikoina ;)

Siis itse pelihän on aivan mahtava... Siis jos omaa aivot ja pystyy keskittymään muuhunkin kuin "tapa-kaikki-mikä-liikkuu" peleihin :)

..ja jos ei ennestään vihaa puzzle-pelejä..

Paavi: "KonsoliFINin oma revikka saapunee luettavaksi lähiaikoina ;)"

http://www.konsolifin.net/juttu.php?site=xbox&id=155

Tuo on previkka.

Revikka se on.

Peli kiinnostaisi mutta boksia ei löydy. Veikkaanpa, että WiiWaressa olisi Braidille paljon uutta yleisöä.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi