Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sonic pyyhälsi Live Arcadeen

Live Arcadeen saatiin jälleen viihdettä kahden pelin edestä, kun sekä Sonic The Hedgehog 4:n ensimmäinen episodi että Dead Space: Ignition ilmestyivät verkkopalveluun.

Segan tavoitteena on palauttaa vauhtisankarin kunnia kaksiulotteisella tasoloikalla. Sonic 4:n ensimmäinen osa maksaa 1200 Microsoft-pistettä. Julkaistavien episodien määrästä ei ole vielä varmuutta.

Dead Space: Ignition puolestaan toimii johdatuksena Dead Space 2:een. Sarjakuvamaisella kerronnalla höystettyä pulmapeliä pelaamalla voi avata sisältöä alkuvuodesta julkaistavaan kauhuseikkailuun. 400 pisteen arvoisen Ignitionin voi saada omakseen myös ennakkotilaamalla Dead Space 2:n valikoiduilta jälleenmyyjiltä.

Alun perin täksi päiväksi kaavailtu Pinball FX julkaistaan vasta kahden viikon kuluttua osana Game Feast -kampanjaa.

Xbox Liven viikon tarjous koskee Mass Effect 2:n laajennuksia. Kultajäsenet voivat lunastaa sekä Overlordin että Kasumi's Stolen Memoryn 400 pisteellä.

Lisäksi Microsoft lupaa palauttaa asiakkaalle 800 pistettä, mikäli lokakuun aikana käyttää 2400 pojon edestä valuuttaa Xbox Livessä.

Galleria: 

Kommentit

Sonic on kuollut! Eikä sitä enää pinnalle mikään nosta...

Näin on. Odotin pinpallia, muuten saanut.

Täysin anuksesta tämä uusin sonic, kentät raivostuttavia täynnä äkkikuolema paikkoja jossa tiput vaan rotkoon ja kuolet eikä noissa kentissä enää liiemmin ole päätä eikä häntää vaan toisin kuin aiemmissa kunnon soniceissa nyt monissa kohdissa on vaan ja ainoastaan yksi reitti jossa pääsee kentässä etenemään, raivostuttava itseään toistava kenttien taustamusiikki yms. 1200 MS pointsia on täysin ylihinnoiteltua oikea hinta joku 400 MS pointsia tosin ei tästä pysty nauttimaan vaikka olisi ilmainenkin sen verran pahasti on peli pilattu eikä pelkät HD grafiikat paljon pelasta kun kentät on kuraa. Luojan kiitos MS:llä on meneillään kuluta 2400 pointsia niin saat 800 takaisin kampanja, niin ei harmita niin paljoa että epähuomiossa tähän sontaa 1200 pointsia tuhlasinkin.

Kannattaa testata demoa ennen kuin ostaa Sonic pelin. 10 sekunnissa pystyin päättelemään demon perusteella, että peli on täysi (siili)susi. Aika hyvin siinä on onnistututtu kierrättämään vanhojen sonicien kenttien teemoja, harmi vain, että kierrätysmateriaali on päässyt vettymään pahasti.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi