Aiemmin Steamin kautta tietokoneelle ladattavissa ollut Torchlight on odotettu konsolikäännös. Arvostusta niittänyt toimintaroolipeli hyödyntää suurimman osan meriiteistään Blizzardin ikonisesta Diablosta. Suuntaus ei ole järin yllättävä. Torchlightin kehityksen takana seisova Runic Games koostuu muun muassa Diablon suunnitelleesta pääkaksikosta Max ja Erich Schaeferista sekä samoilla markkinoilla menestyneen Faten luojasta Travis Baldreesta. Studion debyytti konsolilla saa nostalgikon kyyneliin.

Pohjalle asti

Torchlightin juoni on huono tekosyy potkia sankari yhä syvemmälle kylän kaivoksen uumeniin. Jotain on mennyt selkeästi pieleen, ja pahuutta kukistamaan saapuu pelaaja. Kolmesta tyypillisestä hahmoluokasta (soturi, varas, maagi) valitaan mieluisin. Kullakin tyypillä on oma kykypuu, jota päivitetään aina tasonnousujen yhteydessä. Kokemusta kerätään tappamalla vihollisia ja suorittamalla lukuisia sivutehtäviä kyläläisiltä. Ohessa kärrätään Torchlightin kaupungin asukkaille myytäväksi enemmän tavaraa kuin nykytaloudessa on liikkeellä, löydetään harvinaisia esineitä päälle puettavaksi ja kaadetaan järkälemäisiä pomovastuksia. Kuulostaako tutulta? Niin sietääkin.

Runic Games ei pyri mullistamaan genreä. Silti tietokoneella yllätyshitiksi noussut Torchlight iskee vanhan koulukunnan pelaajiin. Mikä parempaa, studio onnistuu viimein siinä, missä lukuisat muut yrittäjät ovat epäonnistuneet: siirtämään tietokoneelle tarkoitetun mekaniikan sujuvaksi konsolikokemukseksi (unohdetaan DeathSpank hetkeksi -toim. huom.). Uudelleen rukatut kontrollit antavat pelaajalle ohjat. Vasemmalla tatilla liikutetaan suoraan pelihahmoa kentällä. Vapaus antaa mahdollisuuden väistää iskuja ja loitsuja ketterämmin. Olkanäppäimillä hoidetaan elinvoima- ja manaputeleiden tankkaus, A:lla huidotaan ja loput jäljelle jäävistä näppäimistä saa asettaa vapaasti haluamilleen taidoille. Ainoa särö mekaniikkaan tulee hivenen epätarkasta kohdistuksesta.

Genreä mukaillen pelaajan jokainen laskeutuminen pimeyteen on aina erilainen. Torchlight luo yksittäiset tasot uudestaan tiettyjä paloja käyttämällä. Systeemi on hieman monipuolisempi kuin ainoastaan järjestystä vaihtava satunnaisgeneraattori, sillä osat koostuvat laajemmista kokonaisuuksista ja pitävät sisällään muun muassa salahuoneita, vipuja ja siltoja. Usealla korkeuserolla pelaava kenttäsuunnittelu sekä noin viiden tason välein vaihtuva visuaalinen ilme avittaa illuusiossa. Sarjakuvamainen anti miellyttää muutoinkin silmää, vaikka tapahtumapaikat ja viholliset ovat tuiki perinteiset. Jälkimmäisten suhteen olisi mieluusti nähnyt vaihtelevuutta ulkonäön lisäksi. Pääasiallisesti jouhevasti pyörivä ruudunpäivitys ottaa syöksyjä toiminnan eskaloituessa taikojen ja vihollisten sekamelskaksi.

Yksinäinen luuttuaja

Torchlight kulminoituu keräilijän paratiisiksi. Vähintään joka toinen kellistetty vihollinen pudottaa edes pientä kilisevää, jolla ostaa jotain hienoa. Hyvin usein kalmojen sormista irtoaa kuitenkin erilaisia esineitä, jotka lajitellaan vielä erikseen tavallisiin, taiottuihin, harvinaisuuksiin, uniikkeihin ja kokonaisuuksiin. Kenttien tapaan myös tavarat saavat arvotut ominaisuudet, joten käytännössä uutta löydettävää tuppaa eteen rajattomasti. Varusteita voi myös päivittää asentamalla niihin parannettavia timantteja sekä loihtimalla. Myös mukana seuraavan lemmikin voi varustaa koruilla ja opettaa taikuriksi. Lisäksi nelijalkaiset ystävät pystyy muuntamaan kokonaan uuteen uskoon kalastamalla näille kaloja ruuaksi. Viimeisenä palveluksena lemmikkinsä voi myös lähettää kesken luolastodyykkauksen kaupunkiin myymään ylijäämätavaran, jolloin pelaaja saa keskittyä toimintaan.

Mikäpä sen parempaa, kuin kaikesta tästä nauttiminen kavereiden kesken. Siihenhän genre on alkujaan tarkoitettukin. Mutta tässä Torchlight astuu kuoppaan, sillä peli sisältää ainoastaan yksinpelin. Huutava vääryys korjataan vasta (ilmeisesti) syksyllä ilmestyvään kakkososaan, jonka on tarkoitus jatkaa tarinaa. Onneksi Torchlight tarjoaa edes muutaman vaikeustason sekä Hardcore-tilan, jossa kuolema tarkoittaa lopullista hyvästiä hahmolle. Silti, näitä pelejä ei ole koskaan suunnattu yksinäisille susille. Siksipä Torchlightin 1200 pisteen hintalappu saakin aavistuksen synkemmän varjon yllensä, sillä muuten kyseessä on äärimmäisen onnistunut Diablon jälkeläinen.

Torchlight on saatavilla Live Arcadesta 1200 Microsoft-pisteellä.