Dragon Quest on pitkäikäinen roolipelisarja, jonka ensimmäiset askeleet nähtiin vuonna 1986 Nintendo Entertainment System– eli tuttavallisemmin NES–konsolilla. Professor Layton -ja White Knight Chronicles -sarjoista tutun Level-5 -pelistudion kehittämä yhdeksäs osa on ilmestynyt Nintendo DS:llä. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Dragon Quest julkaistaan yksinoikeudella Nintendon käsikonsolille. Suojelusenkelin pesti
Pelaaja ohjaa maan pinnalle pudonnutta Celestrians-rotuun kuuluvaa suojelusenkeliä, jonka tehtävänä on etsiä pyhän Yggdrasil-puun hedelmiä ja auttaa samalla ilkeiden voimien ja olioiden kiusaamia ihmisiä. Päähenkilö aloittaa matkansa pienestä kylästä, jossa hän voi tutustua sen asukkeihin keskustelemalla. Kylän lähistöllä olevien otusten kanssa ei kannata jutella, vaan antaa miekkojen ja loitsujen puhua puolestaan. Kun panokset kovenevat, voi suojelusenkeli rekrytoida mukaansa apuvoimia eli muita hahmoja, joista jokainen kehittyy eri tavalla ja eri tahdissa.
Dragon Quest IX alkaa oman hahmon luomisella. Hahmojen tehtaileminen ei jää kuitenkaan tähän vaan pelaajan on mahdollista ohjata neljää seikkailijaa. Taisteluissa jokaiselle hahmolle annetaan oma tehtävä, jotka voivat olla hyökkäysten ohella puolustautuminen tai vaikkapa toisen pelaajan "parantaminen" loitsulla. Perinteiseen RPG-tyyliin hahmot keräävät taistelujen tiimellyksessä kokemuspisteitä ja oppivat samalla loitsuja sekä uusia miekkailutyylejä. Jos taistojen aikana jokainen hahmo menettää terveytensä, ei peli onneksi lopu kokonaan vaan tällöin joutuu aloittamaan edellisestä tallennuspisteestä.
Vaivatonta ohjausta
Tapahtumat on kuvattu enimmäkseen yläviistosta. Hahmoja ohjataan ristinohjaimella. A-nappi on varattu erilaisia toimintoja varten, kuten kyläläisten kanssa keskutelua ja esineiden keräämiseen tarkoitettua ruukkujen rikkomista varten. Hahmoja voi toki liikuttaa myös kosketuskynällä. Ohjaaminen on mukavan luontevaa ja vaivatonta. Vuoropohjaiset taistelut eivät välttämättä kaikkien mieleen ole, mutta käsikonsolille se sopii kuin nakutettu.
Dragon Quest IX: Sentinels of the Starry Skiesin parissa on mahdollista viettää useita kymmeniä tunteja tarinan ja maailman laajuuden sekä mittavien muokkausmahdollisuuksien vuoksi, mutta aloittelevien roolipelaajien ei kannata tätä säikähtää: peli on tehty tarpeeksi simppeliksi, jotta sen voi omaksua ensikertalainenkin. Genreen tottuneille DQIX voi olla osin jopa liiankin perinteinen. Verkko-ominaisuudet (langaton pelaaminen neljällä DS:llä) kasvattaa Dragon Quest IX:n käyttöikää entisestään.
Alusta: Nintendo DS
Kehittäjä: Level-5
Julkaisija: Square Enix
Julkaistu: 23.7.2010
Kommentti ikäsuosituksesta: Dragon Quest IX: Sentinels of the Starry Skies on saanut PEGI-suosituksen 12, joka johtuu luultavasti muun muassa kuolemista käsittelevien sivujuonien ohella monimutkaisesta pelijärjestelmästä – ainakin jos perheen pienimpiä pelaajia ajattelee. Pienimmät eivät todennäköisesti englanninkielistä tarinaa ymmärrä muutenkaan. Varhaismurrosikäiselle ja vanhemmille sitä voi suositella lämpimästi, vaikka RPG ei olisikaan se tutuin genre.



Alueet
Kategoriat


