• Nintendogs + Cats: Ranskanbuldoggi (3DS)

    3DS:lle on tarjolla kirjoitushetkellä kolme erilaista Nintendogs + Cats -julkaisua, joista esittelyyn pääsee nyt ranskanbuldoggi-rotuun keskittyvä versio. Nintendogs + Cats on jatkoa Nintendogs-sarjalle, ja nimensä mukaisesti pelissä päästään nyt hoivaamaan myös kissoja.

    Kennelistä kotiin

    Virtuaalilemmikin hankkiminen alkaa aina kennelistä asti, jossa pelaaja valitsee mieleisensä koiran. Omaan huoneeseen tuotaessa pentu täytyy rauhoittaa silittelemällä. Tämän jälkeen lemmikille annetaan nimi jota lemmikki opetetaan tottelemaan 3DS:n mikrofonin avulla. Kunhan pentu on oppinut istumaan, pääsee virtuaalihoivaaminen alkamaan kunnolla.

    Nintendogs + Catsin pelaaminen on käytännössä koiran hoivaamista, ruokkimista, ulkoiluttamista ja viemistä erilaisiin kilpailuihin, kuten frisbeekisaan. Aivan kuin oikeassakin elämässä, koiran pitäminen tyytyväisenä vaatii kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa. Nopeatempoista toimintaa ei ole siis luvassa. Nyt mukana olevien kissojenkin annetaan olla elävien esikuviensa tapaan pitkälti omissa oloissaan, kunhan ruokahuolto pelaa.

    Uuden tekniikan hauskuutta

    Koiran silittäminen ja ulkoiluttaminen tapahtuu luonnollisesti kosketuskynän avulla. Ulkoiluttamistilanne on (ehkäpä tarkoituksellakin) raivostuttavan lähellä oikeaa elämää, koska fleksi-taluttimen hihna tuntuu antavan samalla tavalla periksi. Koira pääsee tällöin tallomaan kukkia ja tonkimaan roskia. Muuten ohjaaminen on yksinkertaisen toimivaa, eikä perheen pienimmilläkään liene vaikeuksia pelin perustoiminnoissa.

    3DS:n myötä lemmikin hoitamiseen on tullut hauska annos uusia tuulia. Koiran ulkoiluttaminen onnistuu 3DS:n askelmittarin avulla: oikeassa elämässä kävelty lenkki pitää virtuaalikoirankin tyytyväisenä. Laitteen mukana tulevien AR-korttien avulla taas voidaan oma lemmikki tallentaa kolmiulotteisiin kuviin vaikka kotisohvalla. AR-kortteja hyödynnetään myös pelin tottelevaisuuskilpailussa. StreetPass-toiminnon avulla Nintendogs + Catsiin latautuu muiden pelaajien lisätietoja sekä uusia rotuja kenneliin.

    Nintendogs + Cats -sarja ei ole jokaiseen makuun, mutta lajityypistä pitäville luvassa on paljon hauskoja hetkiä. 3DS:n tekniikan ansiosta virtuaalihoivaamiseen tulee entistäkin enemmän sisältöä.

    Alusta: Nintendo 3DS
    Kehittäjä: Nintendo
    Julkaisija: Nintendo
    Julkaistu: 25.3. 2011
    Kommentti ikäsuosituksesta: Ikäsuositus 3 on siinä mielessä osuva, että Nintendogs + Cats ei sisällä mitään pelottavaa tai väkivaltaista. Perheen pienimmät eivät kuitenkaan ymmärrä englannin kieltä. Eräiden sanojen merkityksiä joutui peliesittelyn kirjoittajakin tarkistamaan nettisanakirjoista. Vaikka kyse on vain virtuaalilemmikistä, olisi varmasti ihanne, jos Nintendogs + Catsia pelaava lapsi oppisi samalla jotain koiran tai kissan hoidosta ja eritoten vastuunottamisesta.
  • Mainos