Elämme synkkiä aikoja. Vaikka viime vuosina julkaistujen hittipelien määrä ja monipuolisuus on hämmästyttävä, niitä tuntuu yhdistävän yksi asia: synkkyys. Paras esimerkki tästä lienee markkinavoimille sielunsa myynyt prinssi, jonka kehnomman jatko-osan myyntiluvut ovat yllättäen kohentuneet edeltäjäänsä nähden. On siis ihan mukavaa, että välillä näkyy myös vähemmän angstisia tapauksia. Ty the Tasmanian Tiger 2: Bush Rescue on tasoloikkapeli sieltä perinteisimmästä päästä. Spyro- ja Crash Bandicoot –sarjojen vanavedessä hiippailevan aussitiikerin ensiesiintyminen nähtiin kolmisen vuotta sitten kaikilla alustoilla, mutta se ei säväyttänyt pelaavaa yleisöä sen enempää kuin lehdistöäkään. Tiikerillämme olisi siis rutkasti petrattavaa ansaitakseen paikan Jak- ja Ratchet & Clank –sarjojen vierellä.

Ty goes GTA?

Lyhytnimisen sankarimme seikkailut alkavat jälleen, kun ykkösosassa vangittu Boss Cass pääsee karkaamaan vankilastaan. Hän perustaa valtion saavuttaakseen diplomaattisen koskemattomuuden, eikä Ty pörröisine ystävineen ei pääse sulkemaan roistoa takaisin selliinsä. Ennen pitkää Burramudgeen asukkaat huomaavat olevansa ongelmissa Cassin ja hänen liskokelmiensä kanssa. Onneksi apu on lähellä: Bush Rescue –toimiston sankarit ovat ottaneet hengenasiakseen pelastaa kaupungin ja lähialueiden asukkaat kaikilta ongelmilta, olivat ne miten pieniä tahansa.

Kevyt juonentynkä ei tarjoa kummoisiakaan kehyksiä pelin tapahtumille. Suurimmaksi osaksi pelaaja kulkee vapaasti pelimaailmassa suorittamassa päätarinasta irrallisia tehtäviä. Autoteiden avulla toisiinsa sidottujen pelialueiden välillä liikutaan runsaasti, koska useimmilta alueilta löytyy parin päätehtävän lisäksi vain muutama satunnaisen oloisesti sijoiteltu keräilytavara. Niistä ei ole juurikaan iloa edistysmittariin kertyviä prosentteja lukuun ottamatta. Tekemisen puute ei kuitenkaan ihan heti iske, sillä pinta-alaa useimmilla alueilla on runsaasti. Lähemmällä tarkastelulla niiltä usein löytyykin muutama piilotettu tehtävä. Muutenkin lisämateriaalia pelistä löytyy runsaasti, sillä päätarinan jälkeen pelialueesta on vielä tutkimatta lähes puolet.

Tasosuunnittelu on yksi pelin heikoimpia puolia. Kaikki tasot kärsivät putkimaisuudesta, mutta outoa kyllä, välillä on hankala löytää uusia kulkureittejä ja eteneminen takkuilee. Vielä harmittavampaa on se, että yhdenkin harhaloikan takia saattaa joutua pelaamaan samaa kohtaa uudelleen tuhottoman monta kertaa, ennen kuin pääsee eteenpäin. Pitkästyttävien tasoloikkakenttien palkinnotkaan eivät päätä huimaa, sillä pelaaja yleensä palkitaan vain ikävystyttävällä välianimaatiolla.

Bumerangilla liskoja turpaan

Mikä sopisikaan hassusti australialaisittain murtavan karvaturrin tassuun paremmin kuin bumerangi? Kaksi bumerangia. Vihollisten kurittamisen osalta hampaisiin asti aseistettu Ty luottaa monenlaisten bumerangiensa ohella purukalustoonsa. Tehonsa lisäksi liskojen järsimisen etuna on jokseenkin hämärän peittoon jäävä kombosysteemi, joka kohentaa pelaajan kassavirtaa. Vihollisten löylyttämisestä saa opaaleja, jotka käyvät valuutasta paikallisissa liikeyrityksissä. Enimmäkseen pelaajan käteisvarat kuluvat uusiin aseisiin. Vaikka useimmat niistä eroavat toisistaan kantaman ja tehonsa puolesta, niin monilla niistä on myös erikoisominaisuuksia, jotka saattavat olla tarpeellisia jonkin tehtävän suorittamiseen. Esimerkiksi jääbumerangilla pystyy jäädyttämään pieniä lauttoja veteen tai jäähdyttämään kuumia kivipaasia. Ideasta olisi kuitenkin saanut ottaa reilusti enemmän irti. Tällaisenaan erikoistaidoista ei juuri hyödy satunnaisia ekstraopaaleja lukuunottamatta.

Tehtävien suorittamisessa lukuisat minipelit kaappaavat tavanomaiselta tasoloikinnalta leijonan osan. Vaikka ne eivät häikäise omaperäisyydellään, ne eivät ole kokonaisuuden heikointakaan antia, vaan antavat miellyttävästi lisämaustetta rutiinitasojen ohessa. Tykkitornien, autojen ja sukellusveneiden lisäksi Ty pääsee myös helikoptereiden puikkoihin. Helikopteritasot jäävät minipeleistä erityisen positiivisesti mieleen; yksinkertaisesta perusideasta ne toimivat odottamattoman hyvin. Karting-autoilu sen sijaan on sisällytetty pakettiin lähes kokonaan tarinamoodista irrallisena, vaikka kilpailuihin voi ottaa osaa myös pääpelimoodin kautta. Niissä pelaaja asettuu koneen ohjaamia tekoälykuskeja vastaan ja yrittää rikkoa kierrosajat samalla väistellen konekuskien ammuksia. Karting-moodi kuitenkin jää kauas muista vastaavista peleistä, eikä sen parissa yleensä viihdy tovia pidempään.

Hilpeä pakkaus

Kuten arvata saattaa, graafiselta ulkoasultaan peli on suunnattu vetoamaan nuorempiin pelaajiin. Sarjakuvamainen, tyyliltään Spyro the Dragon –pelejä muistuttava, pelimaailma toimii kohtuullisen hyvin, eikä veikeitä eläinhahmoja tuijotellessa ainakaan masennus iske. Toteutus ei kuitenkaan ole huippuluokkaa; ajoittain pelaajat saavat kärsiä suttuisista tekstuureista, kulmikkaista hahmomalleista ja animointi myös tuntuu kömpelöltä. Aurinkoisessa ilmiasussa kuitenkin on jonkinlaista vetovoimaa, sillä se tukee pelin muutenkin kovin positiivista tunnelmaa.

Pelin ääniraita kärsii keskinkertaisten pelien yleisemmästä ongelmasta: toivottomasta tavanomaisuudesta. Musiikkia ei voi kehua erityisen mieleenpainuvaksi, eikä se muutenkaan vakuuta säveltäjän teknisistä taidoista. Ääninäyttely sen sijaan on oikein kelvollista luokkaa; Ty ja kaverit kuulostavat persoonallisilta, eikä näyttely aiheuta vanhemmillekaan pelaajille myötähäpeää. Dialogi on humoristisesti kirjoitettua, mutta valitettavasti suuri osa vitseistä menee hukkaan lokalisoinnin puutteen takia. Tilaääni toimii vakuuttavasti, eikä äänistä löydy paljoa moitittavaa.

Vähään ne tyytyvät

Ty the Tasmanian Tiger 2:sta ei ole haastajaksi PS2:n tasoloikkapelien parhaimmistolle. Se on paljon velkaa kilpakumppaneilleen, etenkin Spyro-sarjalle, eikä nimelliset uudistukset riitä tekemään puhki kulutetusta perusideasta kiinnostavaa. On kuitenkin ilmeistä, että siitä ei ole yritetty tehdä haastajaa synkistelevälle Jak-sarjalle tai sci-fi –henkiselle Ratchet & Clankille. Sen söpöilevä ulkoasu ja karvaiset eläinhahmot osoittavat, että se on selvästi osoitettu huomattavasti nuoremmalle ikäpolvelle. Vaikka kielimuuri saattaa vähentää pikkupelaajien kiinnostusta aussitikrua kohtaan, vanhempien kannattaa harkita sen poimimista alekorista, jos lapsilta löytyy tarvittava kielitaito.

Kirjoittanut: Dark Santa - 17.10.2005
Anna äänesi kuulua, arvostele Ty the Tasmanian Tiger 2: Bush Rescue Gamerankingissä »
Kommentoi »