Voita Skyrimin keräilyversio! (PS3 & Xbox 360, K18)
ULVI - 14.11.2011
Kauan odotettu The Elder Scrolls V: Skyrim julkaistiin perjantaina 11.11.2011 PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja PC:lle. Julkaisun kunniaksi KonsoliFIN järjestää kilpailun, jossa sivuston lukijoilla on mahdollisuus voittaa itselleen pelin keräilyversio.
Tyylikkäästi pakattu massiivinen Collector’s Edition sisältää jylhän patsasfiguurin, pelin taidetta esittelevän 200-sivuisen kuvakirjan ja Making of -DVD:n. Palkinnot arvotaan oikein vastanneiden kesken ja pelejä on tarjolla yksi kummallekin alustalle. Lisäksi voittajat saavat harvinaisen KFIN-t-paidan, jollaisia arvotaan myös kaikkien osallistuneiden kesken.
Kilpailussa kysytään paikkatuntemusta, jossa pärjää kuitenkin myös taitava googlettaja. KonsoliFINin Paavi kävi samoilemassa edellisosa The Elder Scrolls IV: Oblivionin maisemissa ja otti matkoiltaan valokuvia yllä olevassa kartassa näkyvistä yhdeksästä kaupungista. Kilpailussa osallistujien tehtävänä on tunnistaa valokuvamaiseman perusteella kukin näistä kaupungeista. Kilpailuun pääsee vastaamaan täällä.
Vastausten ohella osallistujien tulee ilmoittaa yhteystiedot, KonsoliFIN-nimimerkki, ikä, t-paidan koko ja toivottu alusta palkintopelille.
Kilpailun osallistumisaika päättyy sunnuntaina 20.11.2011 klo 23.59 ja voittajista uutisoidaan seuraavana päivänä. Kilpailuun voivat osallistua kaikki 18 vuotta täyttäneet KonsoliFINin jäsenet pois lukien ylläpito.
KonsoliFIN pidättää oikeudet sääntömuutoksiin.
Onnea kisaan!
Kirjoittanut: ULVI - 14.11.2011
Kommentit
|
XShava |
KonsoliFIN Toimitus
14.11.2011 | 10:34
|
||
| Huomautamme vielä, että kisaan osallistuminen edellyttää 18 -vuoden ikää. Kysely kysyy loppupuolella syntymäaikaa ja homma tyssää siihen, jos ei ole ikää tarpeeksi. |
||
|
SalarymanDaishi |
Jäsen
14.11.2011 | 11:31
|
||
| Vau! Paaville iso käsi turistimatkasta ja onnistuneista lomakuvista (ja tietysti palkinnot tarjoavalle osapuolelle palkinnoista) - nämä aidosti pientä pähkäilyä vaativat kisat ovat silkkaa parhautta! |
||
|
Miika_- |
Jäsen
14.11.2011 | 11:32
|
||
| Toivotaan että meni vastaukset nappiin. |
||
|
FIN_Warrior93 |
Jäsen
14.11.2011 | 14:46
|
||
| Kauniita kuvia, toivottavasti Paavi ehti lomailemaan, ettei tarvinnut kovin nopeasti paikkaa vaihtaa ja vartioita väistellä! Loistava kisa, sen aihe, ja ehdottomasti ne kysymykset! Isot plussat järjestäjille. Itse kuvista sen verran, että tunnistuksen kanssa oli paikoin pieniä muisti-häriöitä, sillä omista lomamatkoista Oblivioniin on jokunen kesä. Olisi ollut niitä vartijoita kuvissa, niin olisin kyllä tunnistanut lähes 100% varmuudella kaupungin, meinaan että tuli sen vertaa tutuiksi nuo vartijat. Hyvä etten nimeltä muista... |
||
|
Mikaq |
Jäsen
14.11.2011 | 15:13
|
||
| Kyllähän tuota sai hieman googlettaa. |
||
|
ULVI |
KonsoliFIN Toimitus
14.11.2011 | 15:32
|
||
| Kiitos kommenteista! Kuvatunnistuskisoista on tullut paljon positiivista palautetta ja niitä pyritään järjestämään jatkossakin. Näin saadaan aikaan vähän Wikipedia-vilkaisua haastavampia kilpailuja ja myös mahdollisesti palkittua uuttera pelaaja :) Tsemppiä osallistujille! |
||
|
Routa |
Jäsen
14.11.2011 | 17:06
|
||
| Nyt on kyllä pakko kaivaa Oblivion kaapista ja tehdä pieni matka Cyrodiiliin, että saa 100% varmuuden näihin :) |
||
|
Execta |
Jäsen
14.11.2011 | 17:43
|
||
| Mites, jos laittaa toivomaksi pelialustaksi vain PS3:n, niin silloinko kaikkien PS3:n alustaksi valinneiden kesken arvotaan tuo PS3-versio ja vice versa. Eli jos vaikka 60 % vastaajista haluaa PS3-version ja vain 40 % X360-version, niin tällöin X360-version haluajia on vähemmän --> todennäköisyys voittaa on isompi? Itsellenihän kävisi kumpi vain versio, vaikkei X360:sta löydykkään. :P Pitääpä kuitenkin osallistua kisaan. |
||
|
Asmoderan |
KonsoliFIN Toimitus
14.11.2011 | 19:08
|
||
| On kyllä erinomainen kilpailuidea ja toteutus! Kuvia katsellessa iskee hurja hinku palata Oblivionin pariin, kun jäi nuo eteläiset kaupungit aikoinaan vähemmälle huomiolle... Elämän kannalta ehkä kuitenkin parempi, että tuli myytyä oma peli jo eteenpäin. |
||
|
NikoFin |
Jäsen
14.11.2011 | 20:53
|
||
| Matka Cyrodiiliin suoritettu ja kilpailuun osallistuttu. Paljon tuli kyllä hyviä muistoja pelistä mieleen lyhyen seikkailun aikana. Nyt vain toivomaan, että onnetar tällä kertaa suosisi! :) |
||
|
ULVI |
KonsoliFIN Toimitus
14.11.2011 | 23:26
|
||
| NikoFin ja KillingBox: heh, oikea meininki! |
||
|
Casa |
Jäsen
19.11.2011 | 08:50
|
||
| Hyvä kilpailu ja kyllähän sitä aika paljon sai muistiaan virkistää Googlen avulla. Semmoista tuohon vastauskaavakkeeseen kaipaisi, että lopussa pystyisi vielä tarkistamaan vastauksensa ennen kilpailuun vastauksien tallentamista. Ei muuta, kiitos. :) |
||
|
Miiw |
Jäsen
20.11.2011 | 18:48
|
||
| @Casa Omasta mielestäni tuo tarkistaminenhan tuohaisi koko idean kilpailuiden haasteellisuudesta. Kyllähän vastauksia voi vetää randomilla niin pitkään, että oikeat vastaukset löytyvät. Vai tarkoititko, että vastauksia ei voisi enää muuttaa, mutta näkisi silti miten on suoriutunut? |
||
|
ULVI |
KonsoliFIN Toimitus
20.11.2011 | 20:39
|
||
| Miiw, veikkaan Casan tarkoittaneen "vastaustensa tarkistamisella" sitä, että näkisi ennen lähettämistä mitä itse vastasi kysymyksiin - ei oikeita vastauksia. Sikäli hyvä idea kyllä, pistetään korvan taakse! |
||
|
Casa |
Jäsen
20.11.2011 | 20:56
|
||
| ULVIlle pojot, juuri sitä tarkoitin. Tuossa kun vastaili kysymyksiin, niin olihan se lopuksi kysymys kerrallaan palattava alkuun varmistaakseen mitä on oikeen ajatellut. Samalla tavalla itse opiskelijana kun tentti on valmis, lähden vielä läräämään tehtävät ja vastaukset alusta loppuun huolimattomuusvirheiden kitkemiseksi. Ajatukseni siis että yhdellä sivulla lopussa vielä näkyisi nämä kuvat ja vastaukseni ja linkit kysymyksiin, että ne olisi helppo mennä vielä korjaamaan. |
||
|
ULVI |
KonsoliFIN Toimitus
21.11.2011 | 21:43
|
||
| Palkintojen saajat valittu: http://www.konsolifin.net/playstation/uutiset/8406/ Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille! |
||
Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.
Miten sinä käytät vapaa-aikasi? - Copyright © KonsoliFIN
KonsoliFIN suosittelee käyttämään seuraavia selaimia: Firefox, Opera.
Mikäli käytät Internet Exploreria, suosittelemme päivittämään sen vähintään versioon seitsemän.
KonsoliFIN suosittelee käyttämään seuraavia selaimia: Firefox, Opera.
Mikäli käytät Internet Exploreria, suosittelemme päivittämään sen vähintään versioon seitsemän.

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet








