Perjantai - 31.08.2007
Hollanti sallisi Manhunt 2:n
Vaikka Manhunt 2:lle ei Iso-Britanniassa myönnetty ikärajaa, mikä käytännössä johti myyntikieltoon, olisi Hollanti valmis hyväksymään pelin kauppojen hyllyille, mikäli Rockstar päättäisi pelin Euroopassa julkaista.Hollannin oikeusministeri Ernst Hirsch Ballinin mukaan maan laki perustuu siihen, että jokainen aikuinen kykenee itse päättämään mitä pelejä haluaa pelata, mikäli se ei sisällä laitonta materiaalia. Laittomaksi luokitellaan muun muassa rasistinen propaganda tai pedofiileja houkutteleva sisältö, jota ei kumpaakaan löydy Manhunt 2:sta.
Hollannilla ei ole omaa ikärajajärjestelmää, vaan maa tukeutuu yleiseurooppalaisen PEGI-järjestelmän suosituksiin. Ballinin mukaan ministeriö tutkii tarvittaisiinko tälläisten tilanteiden varalle uutta lakia, mutta toivoisi kuitenkin, että EU:lta tulisi yhtenäinen toimintamalli, mikä johtaisi kaikkein väkivaltaisimpien pelien julkaisukieltoon.
Myös Pohjois-Amerikassa Manhunt 2 sai käytännössä julkaisun estävän AO-ikärajan, mutta pelin muokatulle versiolle myönnettiin lievempi M-merkintä ja peli julkaistaan siellä lokakuun lopulla.
Suomessa ikärajoista vastaa Valtion elokuvatarkastamo, joka yleensä myötäilee PEGI:n suosituksia eli Manhunt 2 voitaisiin periaatteessa julkaista myös Suomessa +18-merkinnällä varustettuna.
- Oliver Lähde: GamesIndustry.biz

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

