Torstai - 13.03.2008
Guitar Hero rikkoo Gibsonin teknologiapatenttia?
Tunnettu kitaravalmistaja Gibson ilmoitti Activisionille sen rikkovan Guitar Hero -sarjallaan yhtä Gibsonin patenteista. Activision pyysi tiistaina Yhdysvaltain oikeustuomioistuinta selvittämään väittämän todenperäisyyttä, jota tutkitaan parhaillaan.Gibson on lisensoinut kaikkien kitaramalliensa käytön peliohjaimina huippusuosioon nousseessa Guitar Hero -sarjassa, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2005. Nyt sen mukaan Activision rikkoo yhtä Gibsonin vuonna 1999 haltuunsa saamaa patenttia, jossa "teknologiaa käytetään simuloimaan musiikillista suoritusta".
Activisionin edustajien mukaan tämä patentti ei ole oikeudellisesti pätevä. Reutersin omien selvitysten mukaan Gibsonin kolmivuotinen yhteistyösopimus Activisionin kanssa olisi jo itsessään oikeuttanut patentin käytön pelisarjaan.
Sopimuskiista on Activisionille jo toinen tällä viikolla. Pelisarjan alkuperäinen kehittäjä Harmonix haastoi pelijulkaisijan viime vuonna sopimusrikkomuksesta ja nyt tämän viikon alussa maksamattomista rojalteista, jonka veti kuitenkin päivää myöhemmin takaisin.
- Corca Lähde: Reuters

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

