Uutiset - playstationplaystation

Maanantai - 25.08.2008

GC 2008: Games Conventionissa yli 200 000 kävijää

GC 2008: Games Conventionissa yli 200 000 kävijää Kuvakehys Saksan Leipzigissä viime viikolla järjestetyt Games Convention -pelimessut houkuttelivat paikalle 203 000 pelialan ammattilaista ja harrastajaa. Näytteilleasettajia messuilla oli 547 viimevuoden 503:een verrattuna.

Leipzigiä on kritisoitu liikenneyhteyksien ja majoitusmahdollisuuksien vuoksi huonoksi messukaupungiksi ja ensi vuodelle onkin kaavailtu Games Con -messuja Kölniin.

Messut järjestänyt Leipziger Messe -yhtiö kysyi tietysti mielipiteitä ihmisiltä ja näytteilleasettajista vain kymmenen prosenttia oli sitä mieltä, ettei messuja pitäisi ensi vuonna järjestää Leipzigissä. Vierailevista ammattilaisista samaa mieltä oli 13,2 prosenttia.

Muista messuvieraista 82,1 prosenttia halusi messut ensi vuonnakin Leipzigiin, vaikka heistä yli kolmannes oli matkannut paikalle yli 300 kilometriä.

Ensi vuodeksi messuja kaavaillaan Leipzigiin 19. - 23. elokuuta. Jo ensi kuussa Games Convention laajenee jälleen Aasiaan, kun järjestyksessään toinen GC Asia käynnistyy Singaporessa 18. syyskuuta. Suunnitelmissa on viedä messukonsepti myös Pohjois-Amerikan markkinoille.

- Oliver Lähde: Games Convention




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

GC 2008: Ei PS3-alennusta tänä vuonna Eurooppaan (4) Oliver 22.08.2008
GC 2008: Heavy Rain saa demon ja ehkä lisäsisältöä (3) Oliver 22.08.2008
GC 2008: PS3:n Disgaea 3 ensi vuoden alussa (7) Oliver 21.08.2008
GC 2008: Buzz jumppaamaan aivoja PSP:lle (1) Oliver 21.08.2008


Kommentoi »
Kommentit
Baron |  Jäsen
25.08.2008  |  18:14
Baron - Omakuva Vakuuttavia numeroita.

Pysykööt Leipzigissä, pitäkööt kiinni perinteistä etteivät toista E3-messujen virheitä.

Nisupulla |  Jäsen / [FL]
25.08.2008  |  18:21
Nisupulla - Omakuva Mielummin sellaiseen paikkaan, jonne löytyy Helsinki-Vantaalta suorat lennot :)


karibu |  Jäsen
25.08.2008  |  18:35
karibu - Omakuva Saataneenko ensi kuussa tietää mitä Korealaisia MMORPG:ja on PS3lle tulossa?!

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana