Uutiset - playstationplaystation

Lauantai - 04.04.2009

Saksalaisministeri rinnasti pelit lapsipornoon ja huumeisiin

Saksalaisministeri rinnasti pelit lapsipornoon ja huumeisiin Kuvakehys Saksan Baijerin osavaltion sisäministeri Joachim Herrmann on viime kuun ammuskelutapauksen johdosta julkaisemassaan lehdistötiedotteessa käynyt suoraan videopelien kimppuun. Hänen mukaansa virtuaaliväkivallan kyllästämillä lapsilla ei enää ole aikaa koulunkäyntiin tai työharjoitteluun ja he ajautuvat yhteiskunnan ulkopuolelle.

– Haittavaikutustensa suhteen videopelit ovat samalla tasolla kuin lapsiporno ja laittomat huumeet, joiden kieltoa kukaan ei edes kyseenalaista, Herrmann kirjoitti.

Luonnollisesti paikallista pelialaa edustavat järjestöt ovat vaatineet ministeriä perumaan sanansa ja lausunnon kerrotaan osoittavan, ettei hän ole pätevä jatkamaan keskustelua lasten suojelemiseksi haitalliselta viihteeltä.

Reilu viikko sitten Saksan poliisiliiton johtaja Heini Schmitt sanoi Winnendenin ammuskelijan olevan jälleen yksi tappajapelaaja, eikä hän uskoisi maailman olevan yhtään köyhempi paikka ilman tappajapelejä.

Ammuskeluun syylistynyt 17-vuotias poika oli Counter-Strike-fani ja oli edeltävänä päivänä pelannut Far Cry 2 -räiskintää. Hän oli kuitenkin käynyt myös isänsä kanssa harjoittelemassa ampumaradalla ja toteutti tekonsa isän käsiaseella, jota ei säilytetty lukkojen takana.

- Oliver Lähde: 1UP.com




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Saksalainen kauppaketju poistaa väkivaltapelit hyllyistään (20) Oliver 20.03.2009


Kommentoi »
Kommentit
Doctor Pepper |  Jäsen
04.04.2009  |  12:22
Doctor Pepper - Omakuva Kyllähän se on pakko uskoa, kun Ministeri (Pelle) Hermanni sanoo. Saksalaisethan eivät ennen videopelejä olleet tunnettuja väkivallasta tai massamurhista.

SeriusUser |  Jäsen
04.04.2009  |  12:33
SeriusUser - Omakuva Joo ja taas säilytetään lukkojen takana aseita. Ei oikeesti näiden kanssa.

Timppa |  Jäsen / [HP]
04.04.2009  |  12:53
Timppa - Omakuva Ei hyvää päivää noita sakemanneja! Aina sanotaan, että mitä pelejä tappaja on pelannut edellisenä päivänä, mutta entäs jos oliski pelannut NHL:lää sekä Formulaa pyssypelien sijaan?

ProBale |  Jäsen
04.04.2009  |  13:18
ProBale - Omakuva Estäkööt Saksa sitten vaan pelinsä. Rupeaa ainakin pelikauppa netissä siinä maassa kukoistamaan, mitä ulkomailta tilattuihin peleihin tulee. Siellähän tälläkin hetkellä toimitaan niin, että German Cut -pelit tilataan esim. Itävallasta, jossa ne eivät ole sensuroituja.

Moonwolf |  Jäsen
04.04.2009  |  13:26
Moonwolf - Omakuva Lisäksi voidaan ajatella sitä jos saksassa kielletään pelit, niin se tarkoittaa "saksa-käännösten" tarpeettomuutta => euroopan alueelle voidaan saada pelejä nopeampaan tahtiin

Entäs jos poika olisi ammuskelun sijasta vaikka ristiinnaulinnut jonkun, olisiko siinä vaiheessa selitelty haitallisia vaikutuksia?
Ja itse kyllä mielummin pidän siitä että se agression purkamisen saa suorittaa pelin parissa kuin oikeassa elämässä, en itsekkään autolla ajele Forza tai vastaavien autopelin tyyliin, vaikka joiden "heikompi älyisten" kohdalla sitä olen miettinyt.

Diablos |  Jäsen
04.04.2009  |  13:34
Diablos - Omakuva " Haittavaikutustensa suhteen videopelit ovat samalla tasolla kuin lapsiporno ja laittomat huumeet, joiden kieltoa kukaan ei edes kyseenalaista, Herrmann kirjoitti."

Sedällähän on asiasta kovat näytöt?

quassimo |  Jäsen
04.04.2009  |  13:37
Case solved... CS-fani pelaa tietokoneella, eiks niin? No toi FC 2 ei ole varmaan pyöriny koneessa ja iso hihna alkoi luistaa kaverilla. Opetus: Kannattaa pelata konsolilla. Aina riittää potku koneessa, aina!

fear |  Jäsen
04.04.2009  |  13:40
fear - Omakuva On kyllä kovat puheet. Vaikka ei ole näyttöä asiasta tän takia minä en kyllä suosi saksalaista. Kun päättäjätkin siellä on peeaata.

Peck4 |  Jäsen
04.04.2009  |  13:52
Peck4 - Omakuva poliitikot melkein poikkeuksetta kujalla, kun videopeleistä aletaan puhumaan. maalla ei ole väliä

Miika_- |  Jäsen
04.04.2009  |  14:53
Miika_- - Omakuva "poliitikot melkein poikkeuksetta kujalla, kun videopeleistä aletaan puhumaan. maalla ei ole väliä"

Joo tuo on kyllä totta. Eniten silti naurattaa ne jokka rupee maita haukkumaan noiden takia :D.


Cyanide |  Jäsen
04.04.2009  |  15:05
Cyanide - Omakuva "Saksalaisethan eivät ennen videopelejä olleet tunnettuja väkivallasta tai massamurhista"
HA HAA!!

Grendel |  Jäsen
04.04.2009  |  15:12
Grendel - Omakuva Ei jumatsukka sentään O_O

Yksi toisensa jälkeen noi näköjään kadottaa kaiken suhteellisuudentajunsa :/



Bohrain |  Jäsen
04.04.2009  |  15:46
Bohrain - Omakuva Milloin näemme päivän, jolloin maailmasta löytyy poliitikko, joka tietää jotain peleistä?

frozen9999 |  Jäsen
04.04.2009  |  15:57
frozen9999 - Omakuva Milloin näemme päivän, jolloin maailmasta löytyy poliitikko, joka tietää jotain peleistä?

Jyrki JJ Kasvi ja ihan suomesta

lemmu |  Jäsen
04.04.2009  |  16:03
lemmu - Omakuva Bannataan nyt vaan ne pelit, niin Saksa pelastuu.

Carmanen |  Jäsen
04.04.2009  |  16:04
Carmanen - Omakuva Vedä ittes narun jatkoksi, Hermanni! Aivan idioottimaisia vertailuja äijällä... ...no toisaalta, Saksa on Saksa :D

KingofPS |  Jäsen
04.04.2009  |  16:09
KingofPS - Omakuva Aivan naurettavaa! Pelle jätkä isolla P:llä.

Mordor |  Jäsen
04.04.2009  |  16:23
Bannataan se Saksa, niin pelileffat & pelit pelastuu :D

Carmanen |  Jäsen
04.04.2009  |  16:26
Carmanen - Omakuva Näin juuri Mordor:)

karibu |  Jäsen
04.04.2009  |  17:16
karibu - Omakuva Aivan törkeä veto. Ei mitään suhteellisuuden tajua kun halutaan lapsiperheiden äänet. Oksettaa.

Jos aletaan syyllistä hakea niin luulenpa että "pelimurhaajat" ovat kärpäsen paska verrattuna "octoberfestmurhaajiin", "työttömyysmurhaajiin" jne. murhaajiin. Kun tappaja tällä kertaa oli mies, niin bännitään miehet.

Enemy |  Jäsen / [T-T]
04.04.2009  |  19:56
Enemy - Omakuva Jaaha. Hieno mies.

Muggshotter |  Jäsen
04.04.2009  |  20:13
Muggshotter - Omakuva Heitetään tähän väliin joku irtolause: Maassa maan tavalla.
Hyvin menee ulkomailla.... =/

triple_a |  Jäsen
04.04.2009  |  20:31
triple_a - Omakuva Kaveri liioittelee mutta kyllä liialla pelaamisella on ihan oikeasti vaikutuksia. Jos wowittaa tai pelaa countteria kaiket päivät ja yöt niin kyllähän siinä syrjäytyy. Se peleihin käytetty aika on nuorison ollessa kyseessä suoraan koulunkäyntiin panostetusta ajasta pois. Lyhyeksi jäävät yöunet huonontavat suoriutumista erilaisista tehtävistä ja terveyskin kärsii.

Mutta tosiaan suoraa viivaa väkivaltapeleistä väkivaltarikoksien tekoon ei voi vetää. Täysjärkisten ihmisten kohtuudessa pysyvässä pelaamisessa ei ole mitään tuomittavaa.

Raneq |  Jäsen
04.04.2009  |  20:38
Raneq - Omakuva Kiitos Saksa, teit päivästäni paremman.

Wild Child |  Banned
04.04.2009  |  21:48
Jälleen kerran voi todeta että saksa on "paska maa"!
Pelien vertaaminen huumeisiin ja lapsipornoon on jo aika yliampuvaa
Vittu mikä konservatiivi pelle!
Mutta ihan sama kai se lopulle maailmalle on jos saksassa kielletään pelejä (kunhan ei ota muu maailma mallia noin pallinaamasesta toiminnasta)!

Doctor Pepper |  Jäsen
04.04.2009  |  21:57
Doctor Pepper - Omakuva Harva koulusurmaaja vetää huumeita ja katsoo lapsipornoa, siinä mielessä osuvaa.

Rottamopo |  Jäsen
04.04.2009  |  22:00
Rottamopo - Omakuva En kyllä aio opettaa yhtään skidiä varomaan jotain juttua koska "se tekee hulluksi". Ennemmin opetan varomaan tyyppejä jotka tulevat jostain hulluiksi tai olevat jo.

Eiköhän pelaaminen äänestysikäisten saksalaistenkin parissa ole jo niin yleistä ja laajaa, että tuo heppu taisi juuri sanoa viimeisen sanansa. Tai tiedä sitten. Ehkä me pelaajat ollaan niin flegmaattisia, ettei jakseta vaivautua äänestys uurnille tilaisuuden tullen.

Doctor Pepper |  Jäsen
04.04.2009  |  22:18
Doctor Pepper - Omakuva Kohta onkin mahtava tilaisuus kaikille Suomen pelaajille äänestää Jyrki Kasvi Europarlamenttiin puolustamaan pelaajien asioita. Siinä saa sakemannitkin kyytiä!

Salo70 |  Jäsen
04.04.2009  |  23:25
Salo70 - Omakuva Eli on ministerin mielestä sama asia nussiiko lapsia vai pelaako videopelejä. Aika sairas kaveri.

Judgment8 |  Jäsen
04.04.2009  |  23:44
Judgment8 - Omakuva "Lisäksi voidaan ajatella sitä jos saksassa kielletään pelit, niin se tarkoittaa "saksa-käännösten" tarpeettomuutta => euroopan alueelle voidaan saada pelejä nopeampaan tahtiin"
Tuossa vasta päivän piristystä ja sitten vielä kiellettäisiin pelit Espanjassa, Italiassa ja muissa Euroopan maissa jotka vaativat pelin kääntämisen omalle kielelle. Eipä tarvitsisi enää ootella kauaa kun nua pelit tuolta Amerikasta alkaisivat Suomeen tulla.

Saksassa saa kohta varmaan Elinkautisen pelien pelaamisesta ja Raiskauksesta vaivaiset 3kk.



Muntu |  Jäsen
05.04.2009  |  00:20
Muntu - Omakuva :D Piristi aika hyvin.

OMI3R |  Jäsen / [CS]
05.04.2009  |  00:51
OMI3R - Omakuva Aina kun joku syrjäytynt kaheli lähtee ammuskelee ympäriinsä niin mä en käsitä miten ihmees ne aina vetää ne videopelit siihen mukaan? Tuskin nyt joku counter strike aiheuttaa päässä jotain häiriötä jolloin tyypit lähtee riehuu. Eiköhän ne ongelmat oo ihan jossain muualla. Mutta ei tämä nyt mitenkään eka kerta oo, jolloin joku pelle hermanni yms muu politiikko yrittää kieltää videopelit, ohan niitä taisteluja käyty ja mietitty että mitä jos markkinoille tulisi pelkästään ''pupu hyppii pellolla poimimassa mansikoita pelejä'' niin lapset oppisivat että maailma on ihana paikka. Ärsyttää joka ikinen kerta aivan suunattomasti, kun joku joka ei oikeesti tiedä mitään peleistä alkaa heittää jotain täysin äärimmäisyyksiin menevää pskaa. Oli miten oli, pelibisnes on miljoonien bisnes, siinä menisi melko monelta duunit ja tyyliin koko maailman talous kaatuis ja vaikka mitä vielä. Että vaikka mihin vertaisivat tai vaikka miten paapattaisivat, niin tuskin koskaan pelejä tullaan kieltämään.

Scatterbrain XO |  Jäsen
05.04.2009  |  07:54
Scatterbrain XO - Omakuva Selkeä trolli tää Hermanni ;-)

Dero Zero |  Jäsen
05.04.2009  |  10:23
Dero Zero - Omakuva Poliitikot aina kerää lisä-ääniä morkkaamalla pelejä, vielä ekstraplussaa saa jos peli on GTA. Sairasta touhua tuo äänien kalastelu.
Kuten Salo70 sanoi: "Eli on ministerin mielestä sama asia nussiiko lapsia vai pelaako videopelejä. Aika sairas kaveri."

Hinin |  Jäsen
05.04.2009  |  12:41
Hinin - Omakuva Noinhan tuo pakkaa olemaan. Meikäkin harrastaa kaikkia noita mitä hermanni sanoi. Tosin en jää kiinni, koska olen ovela ninja. Ratkaisu siis on yksinkertainen, älkää jääkö kiinni. Tuhotkaa todisteet.

Untoten |  Jäsen
05.04.2009  |  14:45
Untoten - Omakuva Tsillä lailla!

Granmoe |  Jäsen
05.04.2009  |  17:03
esim. "mies kaahasi 200km/h, 50km/h alueella. Lopulta ajoi päin kerrostalon seinää. Poliisi tutki asiaa ja sai selville että mies oli pelannut edellisenä iltana Gran Turismo peliä." - no niin, eiköhän bannata autopelitkin, kun noin saa pahoja vaikutteita. xDD tai sit ei... hulluja kun maailmasta löytyy vaikka ei olis mitään viihdettä mistä sais vaikutteita.

Soujem |  Jäsen
05.04.2009  |  19:36
Soujem - Omakuva "Haittavaikutustensa suhteen videopelit ovat samalla tasolla kuin lapsiporno ja laittomat huumeet, joiden kieltoa kukaan ei edes kyseenalaista"

Tähän on kyllä helppo yhtyä. Suomessakin aikoinaan kohuttiin kun lehtipisteissä alettiin myydä lapsipornolehteä nimeltä Dragon ball. :P Kyseisen lapsipornosarjan luojahan on ollut tekemässä pelejä, kuten japsirope Dragon quest.

kapa85 |  Jäsen
05.04.2009  |  22:33
kapa85 - Omakuva "Saksa on paska maa" sanoi eräs entinen keihäänheittäjä aikoinaan. Varsinkin jos siellä ministerit tolleen ajattelee niin määkin oon kyl samaa mieltä Rädyn kanssa.

Blackdawn |  Jäsen
06.04.2009  |  00:19
Blackdawn - Omakuva Tuossa unohdettiin mainita että ampuja harrasti myös pöytätennistä ja kuntosalilla käyntiä.
Pöytätennistappajapelit pitää laittaa myös laittaa pannaan, ties mitä sitä saa raivoissaan päähänsä kun ei osu palloon.

Wii60 |  Jäsen
06.04.2009  |  00:41
Wii60 - Omakuva Arvon ministeri on avarakatseisuudessaan samalla tasolla kuin Hitlori ja Stalin...

No, näin ne on asiat mukava niputtaa yhteen, turha suvaitsevaisuus on vain pahasta.

Jamo |  Jäsen
06.04.2009  |  07:36
Jamo - Omakuva No kyllähän nuo täällä kotimaassakin osaavat. Valtion sodassa nettipokeria vastaan on myös tuo lapsiporno-huumeet-prostituutio -kortti otettu esille, vaikka todellisuudessahan nuo ovat nettipokeria vielä väkivaltapelejäkin kauempana.

Berserker |  Jäsen
06.04.2009  |  13:36
Berserker - Omakuva Kohta varmaan sanotaan että Shakki oli syypää Hitlerin riehumiseen.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana