Uutiset - playstationplaystation

Torstai - 18.06.2009

Maanantaina alkaa peliale

Maanantaina alkaa peliale Kuvakehys Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA jäsenyrityksineen yhteistyössä johtavien pelikauppojen kanssa järjestää Suomen ensimmäisen valtakunnallisen pelialan alennusmyynnin. Peliale alkaa 22. kesäkuuta ja kestää kolme viikkoa.

Pelialessa on tarjolla paljon tuotteita jokaiselle pelilaitteelle, jokaiseen makuun ja hintaryhmään. Myös pelien ikäluokittelu noudattaa markkinoiden yleistä jakaumaa. Kaiken ikäisille soveltuvia pelejä on eniten tarjolla.

Mukana pelialessa on alan erikoisliikkeiden lisäksi tavarataloja ja marketkauppoja. Pelialen kampanjapelit löytyvät noin 200 pelikaupasta. Valikoima vaihtelee myymäläkohtaisesti.

Valtakunnallinen peliale alkaa 22. kesäkuuta ja päättyy 12. heinäkuuta. Pelialen kampanjatuotteet löytyvät osoitteesta www.peliale.fi.

- Oliver Lähde: Peliale.fi





Kommentoi »
Kommentit
Xbugs |  Jäsen
18.06.2009  |  12:54
Xbugs - Omakuva Kansainvälisesti suuntautuneet peliaddiktit lienevätkin jo huomanneet, että muutaman brittiliikkeen kohdalla alennusmyynnit alkoivat jo tällä viikolla. Suurimmat sikäläiset tekijät odottavat tosin edelleen vielä ensi viikkoa nekin.


IQ007 |  Jäsen
18.06.2009  |  12:56
IQ007 - Omakuva Minkälaistahan aleprosenttia uskaltaa odotella? Nettikaupoissa ei-enää-uutuudet on 30 euron kieppeillä muutenkin... Koskeekohan tuo uutuuksiakin?

Juhako |  Jäsen
18.06.2009  |  12:57
Juhako - Omakuva Jaa... saisikohan sitä ostettua siedettävillä hinnoilla pelejä suomesta?
E: Hmm.. tuo sivusto taitaa tietää alueeni pelimyyntipaikoista enemmän, kuin minä. Asia on tutkittava.

Oliver |  KonsoliFIN Toimitus
18.06.2009  |  13:03
Oliver - Omakuva "Pelien hintoja on alennettu vähintään 20 %, jopa 70 %.", kerrotaan tuolla sivustolla.

Fwank |  Jäsen
18.06.2009  |  13:19
Fwank - Omakuva Eipä ollut kummoinen valikoima tuolla sivulla.

frozen9999 |  Jäsen
18.06.2009  |  13:22
frozen9999 - Omakuva jos tuo sacred 2 pc version saisi 10 eurolla niin sitten voisi sen ostaa

noose01 |  Jäsen
18.06.2009  |  13:52
noose01 - Omakuva ^no vanha hinta sille on ollut 14,95 joten ei sille kovin paljon hintaa enää jää jos siitä vähintään 20% rapsastaan pois.

EDIT: Hämeenlinnassa oli kuulemma jossain marketissa eilen jo ollut 20-50% alennuksia. Ainut vaan että alennukset olivat alkuperäisistä 69 hinnoista. Toki joku vanha tiger lähti 10 mutta suurin osa oli vasta kohtuullisella hintatasolla.

hartzu |  KonsoliFIN Toimitus
18.06.2009  |  13:56
hartzu - Omakuva PSP:lle ei yhtään peliä?

Pleieri |  Jäsen
18.06.2009  |  14:09
Olikohan tämän takia Prismassa ottaneet ennakkoa ja laittaneet COD5 WaWin 29.90 jo viime viikolla?

ilariM |  Jäsen
18.06.2009  |  14:18
ilariM - Omakuva Jees, toivottavasti tuo uus MotorStormi lähtis halvalla :)

Joe |  Jäsen
18.06.2009  |  14:22
Joe - Omakuva FIFA 09:n vois ostaa jos kolmellakympillä irtoais :P

EDIT: Näköjään tuolla Anttilassa nuita olis hintaan 34,95... -> hankintaan :-)

Hartman |  Jäsen
18.06.2009  |  14:31
Hartman - Omakuva Nyt vois kyl sit ehkä mahdollisesti sijottaa tohon codiin tai sit far cry 2... Täytyy kyl kattoo vähän noit hintoi, ettei sit oo sellai et olis semmonen permanent alennus esim.tiltis cod 50e ja sit se on se sama hinta. Ja kassal sönköttäis et se on siit 70e alennettu hinta ja 70e on normaali hinta... Jos kukaan tajus :D

frozen9999 |  Jäsen
18.06.2009  |  15:37
frozen9999 - Omakuva tossa keskiviikkona oli myös vaasan anttilassa jo aika paljon noita ps3 peliä alennettu

Execta |  Jäsen
18.06.2009  |  19:05
Execta - Omakuva Oho! ;O Kiva tempaus. Pitääpä käydä sit ens viikolla joka paikassa. :-] Näköjään esim. CoD: WAW PC-versio sisältyy tuohon kampanjaan. Ja se puuttuu edelleen hyllystä ja himottais kyllä. Joten taidan sen ainakin metsästää. ;)

Alluxus |  Jäsen
18.06.2009  |  20:27
Alluxus - Omakuva Jotain tämän tapaista oonkin jo odottanut pelialalle. Eikös kirjoilla ja musa-albumeilla ole saman tyyliset "isot alennusmyynnit"?

bighitz |  Jäsen
18.06.2009  |  20:35
bighitz - Omakuva No eipä ole järin kiinnostavia tarjouksia. Mutta eihän sitä tiedä jos sattumalta jonkun heräteostoksen tekisi...

dem0ni |  Jäsen
18.06.2009  |  20:45
dem0ni - Omakuva Ohhoh, nyt ois Far cry 2 Collector's edition 30

Edit: En kyllä löytäny tota Motorstorm + NBA -bundlea miltään sivulta

jamahatti |  Jäsen
18.06.2009  |  21:25
jamahatti - Omakuva Suoraan laitan varmaan tilaukseen ton geow 2:sen... Boxin kun ostan tuossa ens viikon jälkeen nii saampahan halvalla pakko-ostoksen :) Vieläku fable2 ja l4d ois tuossa alessa :D


BTW... Live aikaa nyt halvalla :)

L_A_G |  Jäsen
19.06.2009  |  03:54
L_A_G - Omakuva Ei löytynyt sivulta muuta kiinnostavaa kun Stalker: Clear Sky... Harvinaisen laiha "ale" tämäkin. Toivottavasti ulkomailta löytyy jotain kiinnostavempaa (Valkyria Cronicles, Littlebig Planet sekä Dead Rising saattaisivat kiinnostaa jos löytyisivät sopuhintaan).

BTW Far Cry 2 Collectors edition löytyy ainaki (Helsingin) Stockmann:in alesta hintaan 29 euroa (menin melkein ja ostin tekeleen).

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana