Torstai - 20.08.2009
Kaikki PS3-pelit voi pian käynnistää Homen kautta
Syyskuussa PS3:n Home-palvelu päivittyy versioon 1.3 ja tärkein uudistus mahdollistaa kaikkien PS3-pelien käynnistämisen poistumatta Homesta.Ominaisuutta aikaisemminkin tukeneet pelit, kuten Street Fighter IV, Resistance 2, MotorStorm ja Far Cry 2, näkyvät avatar-hahmojen päällä ikoneina ja niissä on joitakin lisäominaisuuksia. Muiden pelien alkuvalikkoon pääsee Homesta suoraan laittamalla levyn sisään ja seuraamalla ruudulle tulevia ohjeita.
Homen vaatekaupoissa voi jatkossa sovitella asuja sekä niiden eri yhdistelmiä suoraan hahmonsa ylle. Huonekaluja pääsee zoomailemaan sekä katselemaan vapaasti eri kulmista ennen ostopäätöksen tekemistä. Lisäksi tiettyjä tuotteita voi vuokrata ja tarjolle tulee myös "kulutustavaroita", kuten kutistusjuoma, jolla hahmonsa saa pienennettyä.
1.3 tuo mukanaan myös uusia kuplakoneen kaltaisia tavaroita, joita voi käyttää kaikilla alueilla. Ensialkuun kaikki saavat käyttöönsä kameran, jolla napatut kuvat tallentuvat XMB-valkon valokuvakansioon. Kuvia on myös mahdollista laittaa kehyksiin omien asuntojensa seinille.
Lisäksi päivitys sisältää lukuisia muita lisäyksiä, muutoksia ja korjauksia.
- Oliver Lähde: PlayStation.Blog

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

