Uutiset - playstationplaystation

Maanantai - 16.11.2009

PS3 purkaa pedofiilirinkien salauksia

PS3 purkaa pedofiilirinkien salauksia Kuvakehys Yhdysvaltain maahanmuutto- ja tullilainvalvontaviraston verkkorikollisuuteen keskittyvä Cyber Crimes Center (C3) käyttää PlayStation 3 -konsoleita tiedostojen salauksen purkuun. C3:n aluetta ovat kansainväliset nettirikokset ja kun laiton sisältö, kuten esimerkiksi lapsiporno, siirtyy Yhdysvalloissa sijaitseville servereille on se myös C3:n toimivallan alueella.

– Pahat pojat salaavat tavaransa, joten tarvitsimme keinon salasanojen purkuun. PlayStation 3:n prosessori on siihen täydellinen, kertoi vanhempi agentti Claude E. Davenport.

Yhteenkytketyillä PS3-konsoleilla on mahdollista käsitellä jopa neljä miljoonaa salasanaa sekunnissa. Tarvittavaa tehoa löytyisi muistakin pelikonsoleista, mutta PS3:n etuna on mahdollisuus asentaa sille Linux-käyttöjärjestelmä. 300 dollarin hintainen PS3 on myös 8000 dollaria edullisempi kuin työhön aikaisemmin käytetyt serverit.

Uusi, pienempi PS3-malli ei enää mahdollista toisen käyttöjärjestelmän asentamista, joten viranomaiset hakevatkin huutokauppasivustojen kautta vielä 40 vanhaa PS3-konsolia täydentämään nyt käytössä olevaa 20 laitteen arsenaalia.

Vaikka agenttien käytössä onkin useita pelikonsoleita, on kiusaus varsinaiseen pelaamiseen pidetty kurissa, sillä laitteisiin ei ole liitetty peliohjaimia.

- Oliver Lähde: AXcess News

Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Pelikonsolit pedofiilien työkaluina (11) Oliver 02.07.2008
Hollanti sallisi Manhunt 2:n (8) Oliver 31.08.2007


Kommentoi »
Kommentit
Lebe80 |  Jäsen
16.11.2009  |  10:58
Lebe80 - Omakuva  Lisäksi sillä voi taukohuoneessa pelata uusimpia pelejä.


Kovalchuk |  Banned
16.11.2009  |  11:05
Kovalchuk - Omakuva  PS3 pelastaa maailman! Ole sinäkin nyt rohkea ja ala ylpeäksi maailman pelastavan konsolin omistajaksi! Sen lisäksi sillä voi muuten pelata pelejä, katsoa BluRay-elokuvia, kuunnella musiikkia, selata valokuvia ja internetiä...No mitä sinä vielä siellä kotona teet? Heti kauppaan siitä! :D

Zasonex |  Jäsen
16.11.2009  |  11:51
Zasonex - Omakuva  Oikeen kuunnella musiikkia ja vieläpä selata valokuvia. Huh huh rajota vähän, koska meinaan saada sydärin. Ainii PS3:a voi varmaankin käyttää mahtavien tehojensa ansiosta defibrillaattorina. No hätä!

suurimies |  Jäsen
16.11.2009  |  14:04
suurimies - Omakuva  Go ps3! GO!

frozen9999 |  Jäsen
16.11.2009  |  14:04
frozen9999 - Omakuva  toivottavasti ei osta slim mallia kun siihenhän ei enää saa linuxia :)

Traddash |  Jäsen
16.11.2009  |  14:10
Traddash - Omakuva  "Uusi, pienempi PS3-malli ei enää mahdollista toisen käyttöjärjestelmän asentamista, joten viranomaiset hakevatkin huutokauppasivustojen kautta vielä 40 vanhaa PS3-konsolia täydentämään nyt käytössä olevaa 20 laitteen arsenaalia."

Hmmm... 1200€ käteen ja varmaan tarvittava versio täältä lähtis, tuli halvemmaks ostaa minun hintaan kuin tuo 8000$ möhkäle.

Nyt tämä jo loppuun kulutettu mainoslause: It only does everything

avanto |  Jäsen
16.11.2009  |  14:31
avanto - Omakuva  Kuinkahan moni rikollisjärjestö käyttää näitä PS3-konsoleita salauksen purkuun?

Traddash |  Jäsen
16.11.2009  |  14:54
Traddash - Omakuva  Enpäs tiedä mutta hyvin mahdollista avanto, kyllä siellä rikollispiirissäkin liikkuu näitä "älykköjä".

avanto |  Jäsen
16.11.2009  |  15:26
avanto - Omakuva  Näinpä, sen takia tuollaisen hieman retorisen kysymyksen ilmoille heitinkin. On muuten todella outoa, että jostain serveristä joutuu maksamaan 8300 dollaria, vaikka PS3 ajaisi saman asian. Kuka enää edes sitten ostelee näitä servereitä?

Xbugs |  Jäsen
16.11.2009  |  15:42
Xbugs - Omakuva  Vaihtoehtoinen otsikointi:

"PS3 vaarantaa tietoturvan -
Sony uhkaa yksityisyyttäsi!"


karibu |  Jäsen
16.11.2009  |  15:58
karibu - Omakuva  No nyt ei tarvi Xbugsinkaan inhoa konsolia kohtaan enää ihmetellä ;)

TT-2k |  KonsoliFIN Toimitus
16.11.2009  |  15:58
TT-2k - Omakuva  avanto: PS3:ssa on suhteellisen pieni määrä muistia, ja Cell soveltuu erinomaisesti vain tietynlaisiin laskentaoperaatioihin. Sen vuoksi pelkällä PS3:lla ei perinteisiä servereitä voi korvata.


Xbugs |  Jäsen
16.11.2009  |  16:04
Xbugs - Omakuva  Karibu:
"No nyt ei tarvi Xbugsinkaan inhoa konsolia kohtaan enää ihmetellä"

Kyllä - taistelen vääryyttä, rikollisuutta ja ihmisoikeuksien polkemista vastaan kaikilla rintamilla. Älä sinäkään ole enää paha, liity kanssani Hyvyyden rintamaan pelastamaan maailma Sonyn kaltaisilta pahuuden imperiumeilta!


weetu |  Jäsen
16.11.2009  |  16:08
weetu - Omakuva  Vaihtoehtoinen otsikointi:

"PS3 vaarantaa tietoturvan -
Sony uhkaa yksityisyyttäsi!"

Niin jos olet pedofiili.

Xbugs |  Jäsen
16.11.2009  |  16:13
Xbugs - Omakuva  Weetu:
"Niin jos olet pedofiili."

Nyt menit Weetu vanhaan ansaan. Ihmisten valvonta- ja kontrollijärjestelmiä on perinteisesti aina puolusteltu perustelemattomilla väitteillä siitä, että kontrollimekanismeja vastustavat ainoastaan rikolliset.

Isoveli haluaakin meidän ajattelevan, että kaikki kansalaisten valvontaa vastustavat ovat pedofiileja. Lisää tietoa aiheesta löytyy esimerkiksi Matti Nikin ylläpitämiltä tietosivuilta http://www.lapsiporno.info - sikäli kun Internet-operaattosi sallii pääsyn kyseiselle, sensuuria vastustavalle sivustolle...

Todellisuudessa meillä ei ole mitään keinoa tietää, kuinka laajaa ihmisten yksityisen viestinnän vakoilua esimerkiksi juuri Cyber Crimes Center ja muut Yhdysvaltain hallinnon osa-alueet tavoittelevat. Kun salaa operoiva valvontamekanismi on jo olemassa, sen käyttöä on helppo laajentaa huomaamattomasti. Tästähän meillä on jo nyt esimerkkejä, ihan Suomestakin.


suurimies |  Jäsen
16.11.2009  |  17:25
suurimies - Omakuva  Hahhah :D Mahtavaa viihdettä taas Xbugsilta xD Kiitos tästäkin hauskasta hetkestä =)

spineshank |  Jäsen
16.11.2009  |  18:55
spineshank - Omakuva  "Ihmisten valvonta- ja kontrollijärjestelmiä on perinteisesti aina puolusteltu perustelemattomilla väitteillä siitä, että kontrollimekanismeja vastustavat ainoastaan rikolliset."

Ja näin kommentoi MS-fani.

avanto |  Jäsen
16.11.2009  |  19:13
avanto - Omakuva  TT-2k: "PS3:ssa on suhteellisen pieni määrä muistia, ja Cell soveltuu erinomaisesti vain tietynlaisiin laskentaoperaatioihin. Sen vuoksi pelkällä PS3:lla ei perinteisiä servereitä voi korvata."

Niin, en tosiaan ymmärrä mitään aiheesta, siksi tarkoitinkin tuota tekstin kohtaa:

"300 dollarin hintainen PS3 on myös 8000 dollaria edullisempi kuin työhön aikaisemmin käytetyt serverit."

Kysymyksen siis olisikin kuulunut olla; kukahan näitä aikaisemmin käytettyjä 8300 dollarin hintaisia servereitä enää käyttää sitten tähän kyseiseen tai vastaavaan toimenpiteeseen?

Traddash |  Jäsen
16.11.2009  |  19:56
Traddash - Omakuva  Xbugs: Eli nyt tiedän kuka tulisi olemaan se henkilö joka pamautti CIA, NSA ja FBI päämajat taivaan tuuliin jos puhutaan suomalaistaustaisista henkilöstä sillä juuri nämä tahot tutkivat jokaisen viestin jossa mainitaan sanat Bush, ydinpommi ja USA. Hups nyt ne tulee ja syö meitin, apuja. ;)

gorgeous_george |  Jäsen
16.11.2009  |  21:59
gorgeous_george - Omakuva  Bush.. edelleen virassa? ;) anteeksi oli pakko huomauttaa :D

frozen9999 |  Jäsen
16.11.2009  |  22:33
frozen9999 - Omakuva  http://www.boingboing.net/2009/11/03/secret-copyright-tre.html

Secret copyright treaty leaks

* That ISPs have to proactively police copyright on user-contributed material. This means that it will be impossible to run a service like Flickr or YouTube or Blogger, since hiring enough lawyers to ensure that the mountain of material uploaded every second isn't infringing will exceed any hope of profitability.

* That ISPs have to cut off the Internet access of accused copyright infringers or face liability. This means that your entire family could be denied to the internet -- and hence to civic participation, health information, education, communications, and their means of earning a living -- if one member is accused of copyright infringement, without access to a trial or counsel.

* That the whole world must adopt US-style "notice-and-takedown" rules that require ISPs to remove any material that is accused -- again, without evidence or trial -- of infringing copyright. This has proved a disaster in the US and other countries, where it provides an easy means of censoring material, just by accusing it of infringing copyright.

* Mandatory prohibitions on breaking DRM, even if doing so for a lawful purpose (e.g., to make a work available to disabled people; for archival preservation; because you own the copyrighted work that is locked up with DRM)

The irony is that this 'secret' document is only secret in the US by order of the President :\

Nikita |  Jäsen
17.11.2009  |  11:32
Nikita - Omakuva  On se monipuolinen laite.

Traddash |  Jäsen
17.11.2009  |  13:55
Traddash - Omakuva
gorgeous_george: En sanonut että Bush olisi virassa edelleen vaan totesin että Bushin kun sanoo jossakin lauseessa ja ydinpommin päälle niin jotkin hölmöt kellot soi meren toisella puolella.


suoturska |  Jäsen
18.11.2009  |  17:14
suoturska - Omakuva  Jaa poliisilla ei ole oikeutta vaatia epäiltyä luovuttamaan salasanojaan, mutta salattuihin kansioihin murtautuminen onkin sitten ihan OK? Jännää tämä lainsäädäntö.

Jospa otetaan datamaailman ulkopuolelta vertaukseksi kotosuomalainen TV-lupatarkastaja. Näitähän ei ole ymmärtääkseni pakko päästää sisälle asuntoon. Mutta tämäkö sitten voisikin epäillyn poissaollessa murtautua asuntoon telkkaria etsimään? On se jännä.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana