Uutiset - playstationplaystation

Perjantai - 04.12.2009

Skandaali ei vaikuta Tiger Woods -peleihin

Skandaali ei vaikuta Tiger Woods -peleihin Kuvakehys Kuten useimmat jo varmasti tietävät, ajoi golftähti Tiger Woods viime viikonloppuna kotinsa lähellä kolarin, jonka vaikuttimena lehtihuhujen mukaan olisi ollut avioliiton ulkopuolisista suhteista hermostunut vaimo. Syytteitä ei ole nostettu, mutta omalla nettisivullaan Woods on julkisesti pyytänyt anteeksi rikkomuksiaan vaimoltaan ja perheeltään.

Skandaalin uskottiin vievän Woodsilta lukuisat henkilökohtaiset sponsorit, mutta sittemmin muun muassa Gillette, Pepsi ja Nike ovat vakuuttaneet pysyvänsä edelleen miehen takana.

Nyt joukkoon on liittynyt myös Electronic Arts, joka vakuuttaa kaikesta huolimatta jatkavansa jo 11-vuotta kestänyttä yhteistyötään golfarin kanssa.

– Yli vuosikymmenenen kestänyt vahva suhteemme Tigerin kanssa säilyy muuttumattomana. Kunnioitamme Tigerin yksityisyyttä, toivomme hänelle pikaista paranemista ja odotamme näkevämme hänet taas pian golfkentällä, ilmoitti EA lausunnossaan.

- Oliver Lähde: GameSpot




Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

Tiger Woods PGA Tour 13 (1) Urheilu PlayStation 3 4 02.05.2012
Tiger Woods PGA Tour 10 (1) Urheilu PlayStation Portable 3 14.10.2009
Tiger Woods PGA Tour 10 (3) Urheilu PlayStation 3 3 03.08.2009
Tiger Woods PGA Tour 09 (1) Urheilu PlayStation 3 4 21.09.2008


Kommentoi »
Kommentit
Xbugs |  Jäsen
04.12.2009  |  12:17
Xbugs - Omakuva Mutta eikö olisikin hienoa, jos vaikuttaisi? Saataisiin peliin vähän vaihtelua sen ainaisen nurmikolla könyämisen sijaan.


Latetzki |  Jäsen
04.12.2009  |  12:29
Latetzki - Omakuva http://www.youtube.com/watch?v=eE3Afpitgak

Masta |  Jäsen
04.12.2009  |  14:46
Masta - Omakuva Xbugs, hyvä idea. Miten olisi Tiger Woods: The Real Driving Simulator?

PurpleHaze |  Jäsen
04.12.2009  |  16:39
PurpleHaze - Omakuva ^ Pakolliset repeämiset. :,D

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana