Uutiset - playstationplaystation

Tiistai - 02.02.2010

Gran Turismo 5 Eurooppaan syksyllä?

Gran Turismo 5 Eurooppaan syksyllä? Kuvakehys Espanjalaisen Canarias al Día -sivuston haastattelussa Sony Computer Entertainment Portugalin johtaja James Armstrong kertoo uskovansa, että Gran Tursimo 5 julkaistaan Euroopassa ensi syksynä, ennen joulua.

Hänen mukaansa GT5 on Sonylle tärkeä tuote ja vaikka sen olisi toivottu ilmestyvän aikaisemmin, on tärkeämpää saada aikaiseksi parasta mahdollista jälkeä.

Jo vuoden 2008 marraskuussa herra Armstrong kertoi GT5:n ilmestyvän jouluksi 2009, minkä Sonykin vahvisti messuesitteissään viime elokuun Gamescom-tapahtumassa. Tosin heti syyskuun Tokyo Game Show'ssa pelin ilmoitettiinkin ilmestyvän vasta maaliskuussa Japanissa ja reilu pari viikkoa sitten kerrottiin pelin lipeävän vielä siitäkin.

- Oliver Lähde: GTPlanet




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Suomen suosituimmat pelit viikoilla 3-4/2012 (1) Oliver 03.02.2012
Kingdoms Of Amalur kokeiltavaksi PS3:n Storeen (1) Oliver 18.01.2012
Suomen suosituimmat pelit viikoilla 1-2/2012 (2) Oliver 17.01.2012
Mättöä jouluksi PS3:n Storesta Oliver 21.12.2011
Joulukalenterissa bensankäryistä sisältöä (2) TeRm0z 17.12.2011


Kommentoi »
Kommentit
Lebe80 |  Jäsen
02.02.2010  |  11:20
Lebe80 - Omakuva Mikäli viime vuosiin on uskomista, niin eikös syksy tarkoita pelijulkaisuissa aina marraskuun loppua? ;)


Nisupulla |  Jäsen / [FL]
02.02.2010  |  11:25
Nisupulla - Omakuva Aikataulun venytyksestä tuli nyt viimeistään klassikkoaineista :D


remua |  Jäsen
02.02.2010  |  11:32
remua - Omakuva Syksy 2012.

Hiikeri |  Jäsen
02.02.2010  |  11:35
Hiikeri - Omakuva No voi sun ***vetti. Kesällähän sen piti...

quassimo |  Jäsen
02.02.2010  |  11:48
Oliver missä anteeksipyynnöt? Jokaista GT5 uutista olisi korrektia pahoitella etukäteen. ;)

Tää tulee siis jouluna ehkä... Mutta koska silloin on tulossa monta muutakin peliä ja sillee, niin Sony siirtää tämän 2011 alkuun nostattamaan tulosta. Mikäli edes voittoa tekee. Onhan tän kehitys maksanu niin mansikoita että kovasti saa myydäkin. Ja myyhän tämä, siitä ei ole epäilystäkään. Onko muuten mitään hajua kenelläkään siitä kuka tekee online-koodin? Japsit kun tunnetusti eivät sitä osaa vääntää.

hege_ |  Jäsen / [HCK]
02.02.2010  |  12:18
hege_ - Omakuva Kieltämättä hiljaiseksi vetää.

Toisaalta - ei kai kukaan halua peliä kesäkaudellakaan julkaista. Syys-lokakuussa sitten...ehkä.

TT-2k |  KonsoliFIN Toimitus / Lomalla
02.02.2010  |  12:41
TT-2k - Omakuva Mikäs kiire tässä on... Vuonna 2005 Kazunori Yamauchi kertoi GT5:n ilmestyvän vuonna 2007 (http://www.eurogamer.net/articles/news_gt52007_230805). :)

Kieltämättä tulee sellainen olo, että viime syksyn "peli on käytännössä valmis" tarkoittikin "peli oli olevinaan valmis, mutta sitten kokeilimme kilpailevaa tuotetta ja jouduimme palaamaan piirustuspöydän ääreen".

beddis |  Jäsen
02.02.2010  |  13:16
beddis - Omakuva Eikö olis jo järkevämpi lisätä täysverinen 3D, radiokanavat, realistiset hyttyset / kärpäset ja julkaista koko rompe vasta PS4:lle?

Inkkari |  Jäsen / [dRun]
02.02.2010  |  13:16
Inkkari - Omakuva TT-2k:n tekstiin yhdyn mie.
Forza taisi olla liian kova Kazille, joten otti pakkia työpöydän ääreen...

Pasi85 |  Jäsen
02.02.2010  |  14:03
Pasi85 - Omakuva MS:n kannattaisi julkaista Forza 4 nopeasti niin Kaz joutuisi hiomaan GT:tä vielä sen vuoden pari lisää.

Ps. onko ollut puhetta millaista hiomapaperia Kaz käyttää Gt5:n hiomiseen? Mulle on opetettu ettei saisi kuitenkaan hioa liikaa.

Nautaelain |  Jäsen
02.02.2010  |  14:23
Nautaelain - Omakuva No en osta enää tätä pelii jos ei tuu kesään mennes... Ei vaa jaksa venaa enää.

Flash |  Jäsen
02.02.2010  |  14:28
Flash - Omakuva EEEEIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Julkasis nyt sen vaa ennen kesälomaa niin olisin tyytyväinen , tämmöseen en ala :S

hege_ |  Jäsen / [HCK]
02.02.2010  |  14:32
hege_ - Omakuva Noh noh, kyllä se harmitus sitten syksyllä unohtuu. Onhan se hyvä, että kesällä näkee vähän aurinkoakin, eikä mene valoisa aika ohi pelkästään neljän seinän sisällä pelatessa ;) syksyn sadesäillä on sitten kivempi pelailla oikein urakalla.

Ps. meidän puukässämaikka ainakin painotti nimenomaan hiomista ja kulmien pyöristämistä viimeiseen saakka. Sitten tehtiinkin aina puusta vaan erilaisia palloja :D

Thunderi |  Jäsen
02.02.2010  |  14:41
Thunderi - Omakuva Olisiko aihetta vaihtaa pelin nimeksi Gran Turismo Forever?

japaka |  Jäsen
02.02.2010  |  15:00
japaka - Omakuva Gran Turismo 5... Coming soon on PS5

Rewold |  Jäsen
02.02.2010  |  15:31
Rewold - Omakuva Melkein jaksaa luukee näitä uskoo tulevan kommentteja.

Nakkilokki |  Jäsen
02.02.2010  |  16:23
Nakkilokki - Omakuva Alkaa oikeastaan olemaan jo aivan sama koko GT5. Toki sen ostan kun tulee, mutta olen saanut sen jo poistumaan mielestäni, eli en juurikaan odota ja jännitä sitä julkaisua. Viimeaikoina olen taas innostunut GT4:stä, kun sain vanhan veteraanin vietyä peli-/ajohuoneeseen, ja kyllä on nannaa. Sitä pelatessa ei edes muista koko viitosta.

Paukku125 |  Jäsen
02.02.2010  |  17:35
Paukku125 - Omakuva Jotenki tuleen mieleen duke nuken. Eikös ne senki meinaa taas kohta julkasta

rookie |  Jäsen
02.02.2010  |  18:12
rookie - Omakuva KonsoliFin:n kommentit - eivät koskaan jätä kylmäksi.

Kurvi35 |  Jäsen
02.02.2010  |  18:20
Kurvi35 - Omakuva Tulkoon sitten kun tulee en ole edes viime vuonna paljoa ootellut saati nytkään.Mutta minulla on oma veikkaus mutta jätän sen sanomatta kun viimeeksi viime vuonna jotain raukkaa hävetti kun peli julkaisuksi oli sanottu "loppuvuosi" 2009 ja itse sanoin aivan muuta.

Weldomite |  Jäsen
02.02.2010  |  18:24
Weldomite - Omakuva Jos nyt noin myöhäiseksi menee niin miksei samantien joulumarkkinoille?

Masta |  Jäsen
02.02.2010  |  18:30
Masta - Omakuva Tosin ens jouluna tulee taas niin hirveä kasa uusia pelejä että pistetään samantien alkuvuoteen 2011

Smirre |  Jäsen
02.02.2010  |  19:05
Smirre - Omakuva Nyt alkaa näyttää siltä, että Forza 4 julkaistaan vielä ennen GT5. Koska mitä järkeä on julkaista GT5 jouluna 2010, kun jouluksi 2011 sitä voisi viilata vielä parempaan kuosiin! :D

THIS IS waiting

nall3 |  Jäsen
02.02.2010  |  19:19
nall3 - Omakuva Place your bets: Duke nukem forever vs. GT5...
Sony ei näköjään piittää pätkän vertaa markkinatalouksesta ja anna faneille sitä mitä halutaan.
Valitettavasti boxin omistajat ovat saaneet jo kaksi täysveristä forzaa ennen yhtäkään gt:tä...

spineshank |  Jäsen
02.02.2010  |  19:26
spineshank - Omakuva Se ei ainakaan pidä paikkaansa, että peli meni uusiksi Forzan takia. Miksikö? GT:n kehittäjät eivät tunnetusti pelaa muita pelejä. Tästä muistona GT4:n aikainen haastattelu Pelit-lehdessä, jossa toimittaja kysyi, vauriomallinnuksesta, johon vastaus oli, että missä sitten on toimiva sellainen? TOCA-sarja nyt on ollut kehissä ps1 ajoista, minkä toimittajakin sanoi.

Pasi85 |  Jäsen
02.02.2010  |  21:04
Pasi85 - Omakuva "Se ei ainakaan pidä paikkaansa, että peli meni uusiksi Forzan takia. Miksikö? GT:n kehittäjät eivät tunnetusti pelaa muita pelejä. "

Tuota sä nyt et usko itsekään.

Inkkari |  Jäsen / [dRun]
02.02.2010  |  21:11
Inkkari - Omakuva @Spineshank.
Muistelin jotain ja googletin. Tulos on tässä: http://www.destructoid.com/yamauchi...s-it-s-not-quite-a-sim-154447.phtml


Joonatin |  Jäsen
02.02.2010  |  21:17
Joonatin - Omakuva GT5:n julkaisu myöhästyy, koska kehittäjät pelaavat liian innokkaasti Forzaa.

Nautaelain |  Jäsen
02.02.2010  |  22:09
Nautaelain - Omakuva Onks noi ihan idiootteja. Just sano viikko sitten et peli on 90% valmis.

sloxa |  Jäsen
03.02.2010  |  10:00
sloxa - Omakuva ei jaksaisi enää odottaa, alkaa tulla gt5 prolo korvista ulos.
No kiva nähdä kumpa tulee ennen.. lan wake vai gt5. :)


Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana