Maanantai - 01.03.2010
PlayStation 3:n sisäinen kello sekosi (Päivitetty)
Kuluneen vuorokauden aikana lukuisat käyttäjät ympäri maailmaa ovat törmänneet 8001050F-virhekoodiin PlayStation 3 -konsolillaan.Toistaiseksi tuntemattomasta syystä vanhempien PS3-mallien sisäinen kello hyppäsi vuoteen 1999 aiheuttaen ongelmia muun muassa pelien käynnistymisessä, pelitallennuksien lataamisessa sekä Trophy-tietojen näyttämisessä. Myöskään PlayStation Networkiin kirjautuminen ei onnistu aikahypyn kokeneelta laitteelta.
Ongelma ei Sonyn mukaan koske ns. Slim-malleja. KonsoliFIN kuitenkin suosittelee, ettei PlayStation 3 -järjestelmää käynnistetä ennen kuin vian syy on selvinnyt.
Tilanteen kehittymistä voi seurata Sonyn viralliselta Twitter-sivulta tai lähdelinkistä KonsoliFINin foorumilta.
Kiitokset nimimerkeille Timppa ja Berdu uutisvinkistä ja tiedottamisesta foorumilla.
Päivitetty klo 19:55: Euroopan PlayStation.Blogissa tiedotetaan syyn todellakin olevan PlayStation 3:n sisäisessä kellossa. Sony toivoo saavansa tilanteen selvitettyä 24 tunnin sisällä ja pyytää, että ei-Slim-mallien omistajat eivät käyttäisi konsoliaan toistaiseksi.
- TT-2k Lähde: KonsoliFIN

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

