Uutiset - playstationplaystation

Tiistai - 06.12.2011

Podcastissa ja joulukalenterissa puhutaan kotimaisista peleistä

Podcastissa ja joulukalenterissa puhutaan kotimaisista peleistä Kuvakehys KonsoliFIN juhlistaa itsenäisyyspäivää kaksinkertaisesti. Sekä joulukalenterin kuudennessa luukussa että viikon podcastissa puhutaan kotimaisista peleistä ja peliteollisuudesta.

Artikkelin voi käydä lukemassa täältä. Podcastin puolestaan saa ladattua tuttuun tapaan iTunesista, RSS-syötteestä, podcast-alasivulta tai mediaserveriltä.

Joulukalenteririehan seassa kannattaa muistaa osallistua myös Nintendo-aiheiseen kilpailuun.

Podcastiin osallistuu tuttu jryin, FelisLeon, Paavin ja TUHOMURSUN muodostama ryhmä. Tällä kertaa juttuakin piisaa jälleen yli kahden ja puolen tunnin edestä. Lisäksi nauhalla kuullaan myös terveiset eräältä komeammalta ja arvovaltaisemmalta Paavolta.

Viikon pelikeskustelussa aiheena ovat ainakin Outland, Dark Souls, The Gunstringer, Gears of War 3 ja Sonic Generations. Lisäksi keskustelu karkailee käsittelemään sekä uusinta Conan-leffaa että Harry Potter -sarjan elokuvia.

Uutistuokiossa palataan jälleen pelien sotarikoksiin sekä mietitään, kuinka rikollisen kalliilla PlayStation Vitan muistikortteja myydään. Uutiset South Park -roolipelistä innostavat keskustelijat muistelemaan sarjan peliaiheisia jaksoja. Katsetta suunnataan myös lauantaina järjestettävään Video Game Awards -gaalaan ja sen odotettuihin julkistuksiin.

Jaksosta voi laukoa palautetta foorumille, Twitteriin, Facebookiin sekä sähköpostilla osoitteeseen podcast(at)konsolifin.net.

Ensi viikolla podcastissa tanssitaan ripaskaa ja taistellaan avaruusnorsuja vastaan.

- Paavi Lähde: KonsoliFIN




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

   KonsoliFIN Podcastissa muistellaan kulttipeli Deadly Premonitionia -WaLuigi- 21.05.2013
KonsoliFIN viikkokatsaus 20/2013 hforad 20.05.2013
KonsoliFIN Podcastissa jututetaan pelitestaajaa -WaLuigi- 14.05.2013
KonsoliFIN viikkokatsaus 19/2013 hforad 13.05.2013
KonsoliFIN Podcastissa liikutaan kasaritunnelmissa -WaLuigi- 07.05.2013


Kommentoi »
Kommentit
-WaLuigi- |  KonsoliFIN Toimitus
06.12.2011  |  23:09
-WaLuigi- - Omakuva "Ensi viikolla podcastissa tanssitaan ripaskaa ja taistellaan avaruusnorsuja vastaan."

Pics&vids on didn't/won't happen.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana