Uutiset - playstationplaystation

Perjantai - 17.08.2012

Gamescom: Perjantaiset pullopostit Saksasta

Gamescom: Perjantaiset pullopostit Saksasta Kuvakehys Työ- ja lomareissun yhdistelmälle lähtenyt KonsoliFIN on saanut Gamescomista kaavittua monenlaista julkaisua myös perjantaina. Lukutaidottomia on hemmoteltu torstai-iltana nauhoitetulla podcastilla, muille on tarjolla kuuntelunautinnon ohella myös antoisia lukuhetkiä. Onpa tarjolla myös videomateriaalia, jossa pureudutaan messuilla esitetyn Rambon laadun arviointiin.

Artikkelit:

Örkeistä ja miehistä - Of Orcs & Menin fantasiaseikkailu sai J. Pikkaraisen polvet veteliksi jo ennakolta.
Säkkiukon syksy - Ei väliä onko LittleBigPlanetista tuttu säkkipoika taskussa vai mikroauton ratissa, jryille kelpaa kuitenkin.
Konnien kuningas, Sly 4 - Sinisen pesukarhun konnankoukut viihdyttivät Waluigia.
Teinikauhua ennen aamunkoittoa - Until Dawn vaikutti jryistä mielenkiintoiselta. Movesta huolimatta.
Kuolleet eivät ole kuolleita Zombi U:ssa - Wii U:n julkaisuikkunan peleistä edes yksi oli päässyt Saksaan asti. Waluigi perehtyi elävien kuolleiden anatomiaan.

Podcast:

Kahden päivän kölnimiskokemuksella - Thai-ravintolassa ei saanut hierontaa, joten pojat käyttivät aikansa toiseksi parhaalla mahdollisella tavalla: kertomalla torstaina näkemistään peleistä!

Video:

Rambo - Cubase ja TUHOMURSU yrittivät matkia Sylvester Stallonea virtuaalisesti – epäonnistuen surkeasti. Syy lienee kuitenkin pelissä, ei niinkään miehissä.

Gamescom-artikkelit Xbox-puolella
Gamescom-artikkelit PlayStation-puolella
Gamescom-artikkelit Nintendo-puolella

- -WaLuigi- Lähde: Gamescom-ketju




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Gran Turismo 6 tämän vuoden lopulla (9) Oliver 15.05.2013
Vetinen traileri PlayStation 3:n yksinoikeuspeli rainista (1) Ulukai 26.03.2013
Lähde KonsoliFINin kanssa Gamescomiin -WaLuigi- 06.03.2013
KonsoliFIN viikkokatsaus 48/2012 hforad 03.12.2012
Wonderbook julkaistaan marraskuussa -WaLuigi- 25.09.2012


Kommentoi »
Kommentit
Traddash |  Jäsen
17.08.2012  |  23:28
Traddash - Omakuva Örkeistä ja miehistä linkki ei toimi.

XShava |  KonsoliFIN Toimitus
17.08.2012  |  23:54
XShava - Omakuva Linkit on nyt korjattu.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana