Kuva
Destiny
Peli

Destiny

Vuosia sitten pimeyden voimat hyökkäsivät Maahan, jonka kansat yhdistyivät taisteluun uutta vihollista vastaan. Universumia kiertänyt Matkaaja saapui suojelemaan ihmiskuntaa, mutta vähä vähältä pimeyden joukot pakottivat ihmiset perääntymään siirtokunnistaan Marsissa, Venuksessa ja Kuussa. Nyt jäljelle jääneet Vartijat ja heidän suojelemansa väestö asuttavat Matkaajan vartioimassa viimeisestä kaupunkia.

Sinä olet Vartija, ja tehtäväsi on torjua pimeän uhka. Kerää resursseja, taistele vihollisia vastaan ja kehity jatkuvasti tehokkaammaksi tappokoneeksi Bungien kymmenvuotiseksi kaavailemassa avaruussaagassa.

Julkaisut

Ensijulkaisu

Uutinen

Lukuisista peleistä, elokuvista ja sarjoista tuttu Lance Reddick on menehtynyt 60 vuoden iässä

Näyttelijä Lance Reddick on menehtynyt 60 ikävuoden iässä kotonaan Los Angelesissa.

Lance Reddickin tunnetuin rooli lienee klassikkosarjaThe Wiren Cedric Daniels. Uudemmista näyttelijäntöistä mainittakoon Fringe, Bosch sekä Netflixin viime vuonna ilmestynyt ja yhteen kauteen jäänyt Resident Evil -sarja. Postuumisti julkaistaan vielä ainakin elokuvat John Wick: Chapter 4 sekä White Men Can't Jumpin uusi versio.

Jaakko Herranen
Uutinen

Sony pisti ostohousut jalkaan ja marssi studiokaupoille: Halo-kehittäjä Bungie päätyi japanilaisjätin haltuun valtavalla summalla

Sony kunnostautui studiokaupoilla ostamalla arsenaaliinsa Bungien.

Halo- ja Destiny-kehittäjä Bungie ei luonnollisesti liiku aivan samassa hintaluokassa kuin Microsoftin vastikään ostama Activision Blizzard, mutta kohtuullisen rahakas diili joka tapauksessa on kyseessä. Maanantaina julkistettujen kauppojen hinnaksi on ilmoitettu 3,6 miljardia dollaria, joten aivan nappikaupastakaan ei ole kyse.

Jaakko Herranen
Artikkeli

Toivoa tulevasta: Destiny 2:n beetaa testaamassa

Destiny 2:n beeta antaa luihusta sisältömäärästä huolimatta kouriintuntuvan käsityksen siitä, mihin suuntaan sarjaa ollaan viemässä. Monet pidemmän aikavälin viihtyvyyden kannalta oleelliset seikat saavat kuitenkin odottaa varsinaiseen julkaisuun asti.

Paavo Niskala
Artikkeli

Luukku 13 – Destiny-kilpailu

Lisää joulukilpailuita! Activision haluaa muistuttaa KonsoliFINin lukijoita mikä on heidän kohtalonsa – Destiny tietenkin. Palkintona vastanneiden kesken arvotaan kaksi Destiny-aiheista palkintoa.

Petri Leskinen
Uutinen

Battlefield 1:n beetatesti keräsi huimat 13 miljoonaa pelaajaa

Electronic Artsilla voi olla Battlefield 1:n kohdalla käsissään suuremman mittaluokan hittipeli, mikäli beetavaiheen pelaajamääriä on uskominen.

Reilun viikon mittaiseen avoimeen beetavaiheeseen osallistui yhteensä reilut 13 miljoonaa pelaajaa. Vertailun vuoksi esimerkiksi Destinyn beeta keräsi ainoastaan 4,6 miljoonaa pelaajaa. The Divisionilla ja Star Wars: Battlefrontilla meni aavistuksen paremmin 6,4 ja 9,5 miljoonalla pelaajalla. Battlefield 1:n testivaihe onkin tähän mennessä julkaisijajätti Electronic Artsin menestynein beeta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Destinyn uusi jättilaajennus työn alla - jatko-osa ensi vuodelle

Julkaisija Activision ja kehittäjä Bungie ovat avartaneet sanallista arkkuaan verkkoräiskintä Destinyn saapuvasta lisäsisällöstä sekä huhutusta jatko-osasta.

Omissa tiedotteissaan molemmat yhtiöt vahvistavat, että kuluvalle vuodelle odotettu jatko-osa on aikataulutettu vuoden 2017 puolelle. Sen sijaan Bungien kerrotaan toistaiseksi keskittyvän uuteen, Destinyyn julkaistavaan jättilaajennukseen, jonka on puolestaan määrä ilmaantua vielä myöhemmin tämän vuoden aikana.

Henrik Savonen
Uutinen

Kilpailu: Tyhjiä lupauksia vuodelle 2016

Uuteen vuoteen on mukavampi siirtyä, jos on pelattavaa. Osallistu siis KonsoliFINin ja Activisionin järjestämään kilpailuun. Pääpalkintona on kolmesta Activisionin pelistä koostuva joululahjapaketti. Kääröihin on kiedottu Destiny: The Taken King ja Transformers: Devastation PlayStation 4:lle sekä Skylanders: Superchargers -aloituspaketti Xbox Onelle.

Petri Leskinen
Uutinen

Destiny: The Taken Kingin traileri räiskii Led Zeppelinin tahtiin

Bungien vuosi sitten julkaistu Destiny on saamassa ensimmäisen suuremman mittaluokan lisäosansa syyskuun 15. päivä. Nyt aiheen tiimoilta on julkaistu varsin näyttävä live action -traileri. 

Reilun minuutin mittaisen mainoksen ohjaajaksi on pestattu Oblivionin ja Tron: Legacyn ohjannut Joseph Kosinski. Näyttävää toimintaa säestää Led Zeppelinin ikiklassikko Black Dog.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uutta pelikuvaa Destiny: The Taken Kingistä

Vielä muutaman viikon päässä oleva Destiny: The Taken King -laajennus on saanut uuden trailerin. Bungien julkaisema video sisältää uutta pelikuvaa ja antaa esimakua siitä, mitä kaikkea laajennukselta voi odottaa.

Videolla pääsee näkemään vanhojen tuttujen hahmojen lisäksi myös mittavia avaruustaisteluita. Jos traileri ei vielä riitä, niin lisää infoa The Taken Kingistä on luvassa jo syyskuun 2. päivä Bungien seuraavassa suorassa lähetyksessä Twichissä.

Jarmo Kuutti
Uutinen

Destiny: The Taken Kingin uusi teaser-traileri

Destinyn odotettu laajennus The Taken King on saanut teaser-trailerin. Bungien julkaisema video vihjailee uudesta sisällöstä ja muutoksista. Video kertoo myös ajankohdan ensimmäiselle osalle Twichissä esitettävään suorien lähetysten sarjaan. Lähetysten tarkoitus on valmistella pelaajia tulevia muutoksia ja uutta sisältöä varten.

Jarmo Kuutti