Nintendolandille oli Wii U:n julkaisupelinä kovat odotukset, mutta valitettavasti se jää niistä kauaksi. Tarkoituksena on näyttää, miten Wii U:n Gamepadia voi käyttää, mutta ideat ja pelattavuus jäävät puolitiehen, ja Nintendoland näyttää, että Nintendollakaan ei ole oikein ideoita, miten uutta ohjainta voisi kunnolla hyödyntää. Kokoelmasta puuttuu punainen lanka, ja se vaikuttaa enemmän hajanaiselta kokoelmalta puolivillaisia ideoita kuin viimeistellyltä hittipeliltä.

Wario Land: Shake Dimension oli aikanaan aika äimistyttävä julkaisu, korkean luokan 2D-tasohyppely kotikonsolilla. Se oli jopa niin iso tapaus, että se päätyi Saturday Night Live -sketsin aiheeksi: http://www.noob.us/humor/saturday-night-live-alec-baldwin-shakes-his-wii/

Mario Party -sarja vietti pitkään hiljaiseloa Wiin alkuaikoina ilmestyneen Mario Party 8:n jälkeen, jota ennen sarjaa tehtiin liukuhihnatahdilla, ja jokainen peli oli käytännössä saman konseptin toistoa.

Nyt Mario Party 9:ssä tekijätiimi on vaihtunut, ja samalla konseptia on hiottu rutkasti uusiksi. Uudistukset ovat vahvimmin pelimekaniikan puolella, ja toimivat erittäin hyvin. Siinä missä Mario Party 8 lepäsi lähinnä muutaman kekseliään laudan ja uusien liiketunnistus-minipelien varassa, Mario Party 9 on tuoreella otteella liikenteessä.

Vuonna 2010 julkaistu Wii Party on jo lähes puolentoista vuoden aktiivipelaamisella osoittautunut erinomaiseksi seurapeliksi. Tarjolla ei ole hektisiä WarioWare-tyylisiä minipelejä eikä myöskään Just Dancen nopeita tansseja, vaan Wii Party keskittyy rauhallisempiin seurapeleihin. Paketin suurin vahvuus on valikoiman laajuudessa ja monipuolisuudessa, pelilevyltä löytyy hyvin monenlaista pelattavaa eri pelaajamäärille käytettävissä olevan peliajan mukaan. Ja tietenkin käytössä ovat Mii-hahmot.

Crystal Bearersista piti tulla jotain uutta, tuoretta ja erikoista. Onnistuttiinko siinä? No totta mooses.

BioWare petti. Piti olla "tummasävyistä sankarifantasiaa", tuoretta näkökulmaa, pelaajan valintoja, toimiva padiohjaus ja ties mitä. Lähinnä Dragon Agesta jää tunnelmat, että BioWare on halunnut palata länsiropen kaavaan ilman Baldur's Gaten tai Star Warsin kaltaista lisensoitua maailmaa, ja siinä sivussa varsinaisesta pelistä ei ole tullut erityisen uraauurtava millään tasolla. Seikkailu kulkee yhdellä ja samalla akselilla eri aloitushahmoista huolimatta, ja haarautuva dialogi tarkoittaa dialoginippuja, joita punotaan jatkuvasti yhteen, joskus kömpelöstikin.

C-luokan Bätmäniä, tönkköä dialogia ja muinaista pelattavuutta, ruman muoviset grafiikat... vuoden peli? Lähinnä vuoden pettymys.

Täysin mitäänsanomaton peli jonka toteutus on suoraan tusinatehtaalta. Suttuiset grafiikat, pienet ja vaikeasti luettavat fontit, tympeä musiikki ja "persoonalliset" persoonattomat komentajat. Niin ja tietenkin varsin huomattavat latausajat ja pieni nykiminen. Aika vaikea tästä on mitään koukkua löytää.

Mario Party 8 on kuluneen sarjan kenties paras osa tähän mennessä. Peliä raikastavat uusi Wii-ohjaus ja sen mukanaan tuomat muutokset minipeleihin, kuten myös hauskat kentät joissa mm. matkustetaan junassa, pelataan hotellipeliä kaupungissa ja seikkaillaan kummitustalossa. Kannattaa kuitenkin varoa: neljän pelaajan kanssa pelisessiot voivat venyä hyvin pitkiksi jo 20 vuoron pelissä. Jos haluaa pelata suhteellisen nopeasti, kannattaa rajoittaa vuorot 10:een tai 15:een.

Pelin aloittaessa kannattaa kuunnella päävalikossa soiva pääteema kokonaan, sillä se on Call of Duty 3:n parasta antia. Itse peli on tylsä ja kulunut toiseen maailmansotaan sijoittuva ammuskelu, jossa tietenkin käydään natseja vastaan jenkkisotilaan saappaissa. Ei kannata odottaa mitään kunnon sotaspektaakkelia, ö-luokan dialogi ja pahvinohuiksi kuluneet stereotyyppiset hahmot ja tilanteet latistavat tunnelman tehokkaasti. Wii-ohjauksessa on joitakin onnistumisia, mutta välillä ohjaus myös bugittaa ikävästi. Call of Duty 3:a on turha kokeilla kun tarjolla on esim.

Parannus GBA:n Sword of Manasta, mutta mikään mestariteos ei ole kyseessä. Pelihahmo kuitenkin tottelee komentoja jouhevasti, ja vaikka seikkailu onkin vähän yksitoikkoista mättämistä, sen pelaa ilman suurempia mukinoita läpi. Musiikki on laadukasta ja monipuolista, ja antaa lisää intoa etenemiseen, koska useimmissa uusissa luolastoissa on myös uusi musiikki. Mitään mestarillista tarinaa ei kannata odottaa, mutta aikaansa voi tappaa pahemminkin.

Trauma Center: Under the Knifesta on tehty myös Wii-versio nimellä Trauma Center: Second Opinion. Wii-versio parantaa ohjausta luonnollisemman tuntuiseksi, antaa pelaajan valita itselleen sopivan vaikeustason ja hahmografiikka on tehty täysin uusiksi, Wii-version selkeäksi eduksi. Joka tapauksessa Trauma Center on hauskaa sairaaladraamaa ja pelaajankin sydän alkaa tykyttää jännityksestä.

Mana-sarjan rappio jatkuu. Sword of Mana on uusioversio alkuperäisen Gameboyn ensimmäisestä Mana-seikkailusta, joka julkaistiin täällä nimellä Mystic Quest (ja Amerikassa nimellä Final Fantasy Adventure). Valitettavasti tämä uusi versio ei pärjää 10 vuotta vanhemmalle originaalille. Uusi versio on kömpelö, hidas ja taiat tehottomia sekä hyödyttömiä. Uudet hahmot ja lisäykset tarinaan ovat myös kehnosti toteutettuja. Kannattaa mieluummin hankkia esim. Baldur's Gate: Dark Alliance.

Pikkukivaa puzzle-pelaamista animetyylillä. Isopäiset piirroshahmot voivat häiritä perinteisiin seikkailupeleihin tottunutta pelaajaa, mutta toisaalta varmaan sopii manga-tyylin ystäville. Sopiva peli esim. viikonlopun aikana pelattavaksi, mutta ei tarjoa erityisesti uudelleenpeluuarvoa.

BIG DAMN TRUCK!!

Parasta stunt-rallia pelikonsolilla kenties koskaan. Excite Truck tarjoaa erittäin intuitiivisen ohjauksen Wiikaken liiketunnistuksella, sekä koukuttavan ja hauskan pelattavuuden, jossa pelaaja pääsee ajamaan hurjia kisoja ja tekemään tajuttomia stuntteja - halutessaan oman musiikin tahdissa. Excite Truck tukee MP3-tiedostojen käyttöä SD-muistikortilta, joten peliin saa helposti juuri itselleen sopivaa rälläysmusiikkia. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Mario Galaxyn planeettahyppyseikkailu on ensimmäinen hyvä pääsarjan Mario-peli kotikonsolilla 15 vuoteen, Super Mario Worldin jälkeen. Super Mario Galaxy korjaa monia Mario 64:n ja Mario Sunshinen epäonnistumisia, ja aivan uudella innolla suunnitellut pelimaailmat saavat useimmissa tapauksissa pelaajankin myhäilemään. Mukaan mahtuu myös joitakin epäonnistumisia ja muutama bugi, ja Bowser/mini-Bowser-taisteluihin olisi kaivattu enemmän vaihtelua.

Yksi sukupolven parhaista peleistä, ja oikeastaan parhaista peleistä koskaan. Yksinkertaisen ulkokuoren alle mahtuu valtavasti pelattavaa ja monia erilaisia yllättäviä tilanteita. Hauska pelata, mutta tärkeä osa pelistä on myös pelaajan taitojen kehittyminen. Pro-tason saavuttaneella pelaajalla ei ole todellakaan paljoa vaikeuksia aloittelijaa vastaan, ja se näkyy suoraan käytetyissä tekniikoissa ja pelityylissä. Monia hienoja hetkiä syntyy, kun esim.

Hauska minipelikokoelma, jossa on monta kokemisen arvoista peliä, kuten musiikkipeli, Rabbid-jänizten hammaslääkäri, epävireinen laulukuoro kurin ja nuhteen tarpeessa sekä psykedeelinen marmorikuula harmaiden aivosolujen sokkeloissa. Mukaan mahtuu toki myös vähemmän onnistuneita pelejä, mutta kokonaisuus on kuitenkin nautittava. Ykkösosa on myös parempi kuin siloitellumpi kakkososa.