Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ensi kuussa ilmestyvä No Man's Sky sai uuden trailerin

Viime kesäkuusta elokuulle lykätty No Man's Sky sai uuden trailerin, jossa kartoitetaan pelin ääretöntä maailmaa.

Trailerilla keskitytään avaruusseikkailun kenties olennaisimpaan tehtävään, tutkimiseen. Video antaakin esimakua muutamista eri luomakuntien täyttämistä planeetoista, joita pelin universumista on vahvistettu löytyvän kevyet 18 kvintiljoonaa kappaletta. PlayStation Blogin mukaan pelistä on tarkoitus pudotella lähiviikkojen aikana vielä lisää videoita, joista jokaisessa pureudutaan tiettyyn osa-alueeseen.

Viime viikon puolella valmiiksi saatu No Man's Sky on saanut kokea kehityskaarensa varrella monia vastoinkäymisiä ja sen aiheuttamia viivästymisiä julkaisupäivän saralla. Peli on kuitenkin lähetetty vihdoin tuotantoon, joten ensi kuulle ajoitetun julkaisupäivän voi myös odottaa pitävän tällä kertaa pysyvästi paikkansa.

No Man's Sky julkaistaan 10. elokuuta PlayStaton 4:lle sekä PC:lle.

Kirjaudu kommentoidaksesi