Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Viime vuonna käsi- ja kotikonsoleilla hitiksi muodostunut Skylanders: Spyro's Quest saa jättimäisen jatko-osan, kun Skylanders: Giants saapuu markkinoille tänä syksynä. Tulevan tuotoksen tekijät ovat ilmaisseet kiinnostusta Wii U:n ja sen äskettäin julkistetun Near Field Communication -toiminnon suuntaan.

Skylanders: Giantsin julkaisun yhteydessä myyntiin saapuu 20 uutta figuuria, jotka voi siirtää virtuaalimaailmaan portaalilisälaitteen välityksellä. Uusista figuurihahmoista kahdeksan on muita isompia Giants-hahmoja, joiden pelissä esiintyvät versiot ovat myös huomattavan kookkaita. Jättien lupaillaan olevan tasapainossa muiden hahmojen kanssa, jotta ne eivät jättäisi muita varjoonsa. Jätteihin pääsee ottamaan tuntumaa uuden trailerin välityksellä.

Aiemmin julkaistut leluhahmot eivät jää käyttökelvottomaksi uuden jatko-osan myötä, sillä kaikki edellisessä osassa käytetyt figuurit toimivat myös Skylanders: Giantsissa.

Syksyllä ilmestyvän tuotoksen julkaisualustoja ei ole vielä julkistettu, mutta yhtenä potentiaalisena alustana voidaan pitää Wii U:ta, mikäli peliä kehittäneen Toys for Bob -yhtiön toimitusjohtaja Paul Reiche III:n puheista voi vetää johtopäätöksiä. Hän myöntää pelitekijöiden silmäilevän Wii U:n suuntaan ja erityisenä kiinnostuksen kohteena on hänen mukaansa ohjaimen tuki Near Field Communication -toiminnolle. NFC:n avulla tulevan konsolin ohjainta voisi periaatteessa käyttää samaan tapaan kuin Skylandersin portaalilisälaitetta lähietäisyydellä olevien figuurien tietojen lukemiseen.

Galleria: 

Kommentit

Skylanders taitaa olla viime vuoden aliarvostetuin peli. Arvosteluita ei näkynyt nimeksikään ja moni tyytyi katsomaan nenänvartta pitkin "että mikäs lasten rahastuspeli tämäkin on".

Hyvä että saa jatkoa, jos nyt vaikka näkisimme arvosteluitakin kyseenomaisesta tapauksesta.

Ai niin, ensimmäisen osan figuurit ovat olleet loppu viimeiset kaksi kuukautta kaupoista ja kaikki menee samantien mitä sinne tulee. Suhteuttakaa peli kohderyhmään, niin ymmärrätte mikä koukku siinä on. Huikea.

Tää on vissiin yllättävän kiva keräilykohde lapsille, mitä nyt paria arvostelua katsellut. Hinta vaan on vähän liian suolainen. Ehkä jos Wii U:lla tämä saataisiin toteutettua ilman tuota lukulaitetta, niin vois olla sopivammin hinnoiteltukin?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi