Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wii U:n lopullinen muoto varmistuu ensi vuoden E3-messuilla

Nintendon seuraavan kotikonsolin lopullinen muoto varmistuu vasta ensi vuoden E3-messuilla, ainakin mikäli uskomme Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwataa.

Yhtiön taloustilannetta valottavassa tilaisuudessa otettiin esille eri lukujen lisäksi yhtiön tulevat suunnitelmat. eShop-latauspalvelun uudistusten ohella jaettiin hieman lisätietoa japanilaisjätin tulevasta Wii U -kotikonsolista. Laitteen lopullinen muoto varmistuu kaikelle kansalle vasta E3-messuilla ensi vuonna, mutta tämän tarkemmin mahdollisista muutoksista tai uusista ominaisuuksista ei kerrottu vielä.

Nintendo-pomo kertoi yhtiön saaneen karvaan oppitunnin koskien uusien laitteiden julkaisua 3DS:n lanseerauksen yhteydessä. Tämän vuoksi pelijätti aikoo käyttää joka mahdollisen keinon, jotta ensi vuoden Wii U -julkaisu onnistuisi. Iwata valitteli samassa tilaisuudessa, että 3DS:n pääominaisuuksien mainostaminen perinteisten mainostuskanavien, eli television ja lehtien, välityksellä on haastavaa. Hän kuitenkin uskoo stereoskooppista kuvaa tukevan laitteen myyntien kuitenkin kasvavan vielä.

Vuoden 2012 E3-messut pidetään ensi kesäkuun alussa Los Angelesissa.

Galleria: 

Kommentit

...ja miksi emme uskoisi?

3D on huono kikka joka ei lisää mitään pelaamiseen, ja 3DS:n pelituki on ollut surkeaa. Sitä eivät mitkään TV-mainokset auta. Jos Nintendo todella on ottanut näistä virheistä opikseen, Wii U:lla pitäisi nähdä parempi julkaisuvalikoima ja julkaisun jälkeinen pelitahti.

Jos Wii U:n lopullinen julkistus tehdään vasta ensi E3:ssa, se tarkoittaa että laite tuskin on tulossa myyntiin edes kesällä niin kuin arveltu, vaan julkaisu menee syksyyn tai todennäköisesti lähelle joulua, siis noin vuoden päähän. Tämä osaltaan toivottavasti myös tarkoittaa, että se pelituki saadaan kuntoon, ja E3:ssa on esiteltävänä nimenomaan niitä pelejä eikä pelkästään itse laitetta.

Mielenkiinnolla odottelen millaisia keinoja Nipa nappaa käyttöönsä julkaisun onnistumiseksi.
Tässä generaatiossa iso-N teki minulle selväksi vetäytyneen takaisin juurilleen, lelubisnekseen.

Eturivissä, kädet puuskassa, odotellaan.

Mitä Mahewcoro sanoi. Aluksi "viivästys" jopa harmitti mutta julkaisuun on parasta saada eshopit kuntoon ja pelirintama kasaan AAA-nimikkeiden osalta. Eturivissä odotellaan. Kädet taskussa.

Rutabaga: et selvästikään tiedä mitään Nintendon juurista, saati pelialan historiasta ;)

No hei, jos kerta huudellaan vieraisiin pöytiin, niin mikset samalla sitten valista?

Olisipa ankeaa olla Nintendo-fanipoika.

Myynnillisesti on mennyt 3DS:llä paremmin julkaisu kuin alkuperäisellä DS:llä, mutta negatiivisuus pelaajilla on kasvanut aika paljonkin (MEDIA on ihmeellinen keksintö), nyt oli vasta juttua NIntendon tappiollisista tuloksista ja muunmuassa eräs youtuber "thegunnshop" julisti ilosanomaansa Nintendon lopusta. Taisi se julistaa "innovaatioiden olevan turhia" jne. Sony faneilla ja pääosin trolleilla isot takinkäännöt kun PSVITA + PS3 on parempi kuin mikään Nintendon laite ja kaikkea sonyn laitteita odotetaan vesi kielellä!

facebook ryhmistä poimin tietoja

" iI knew there was more behind it I just called my grandfather and he sent me the link to this and a few others Nintendo isn't losing shit its the economy after the earthquake. Hence why Japan is give tourists 10k free tickets to fly to Japan to buy shit the economy is bad and the value of dollars is shit because of it change out to us its even worse fuck gaming media again I'm going to bed lol"

"Because Sony is "Nintendo's little brother" and the industry are the parents. If anyone has a brother they'll get this metaphor."

- Minun mielestäni koskaan ei ainakaan normi DS:llä ollut näin kovaa tukea heti alusta Capcomilta jne. Ei tällainen 1800-luvulla perustettu Yhtiö kuten Nintendo voi kadota noin vain pelibisneksestäkään...
- Apple investoijat siellä painostavat Nintendoa ja yrittävät kaapata tämän koko Nintendon :D

the gunnshop http://www.youtube.com/watch?v=wMnYoSnc5aw

Rutabaga, ensinnäkin, mistä aloittaa? 1800-luvulta? NESistä? 1960 - 1970 -luvuilta? Jos tarkoituksesi ei ole vain trollata, lisää tietoa löytyy esim. http://en.wikipedia.org/wiki/Nintendo, David Sheffin kirjasta Game Over tai Steven Kentin kirjasta The Ultimate History of Video Games.

Kalifornia Jani, 3DS lähti myymään paremmin vasta 37 % hinnanpudotuksella. Muuten se olisi jäänyt selvästi taakse alkuperäisen DS:n myynneistä. 3DS-pelit eivät kuitenkaan vielä ole lähteneet myymään, koska laitteen ostajat pelaavat vanhoja DS-pelejä odotellessaan parempia 3DS-julkaisuja, ja alennuksen myötä uuden 3DS:n saa monissa maissa suunnilleen samalla hinnalla tai jopa halvemmalla kuin DSi XL:n. Ja tämä alennus aiheutti Nintendolle jättitappiot: http://www.eurogamer.net/articles/2011-10-28-nintendo-blames-3ds-price-c...

Joo, osaan minäkin wikiin mennä, sieltähän ne juuret löytyy.

En trollaa, kerroin vain oman mielipiteeni asiasta. Ei tarvitse älähtää, jos muiden mielipiteet ei mee yksiin omien kanssa.

"Jos Nintendo todella on ottanut näistä virheistä opikseen, Wii U:lla pitäisi nähdä parempi julkaisuvalikoima ja julkaisun jälkeinen pelitahti."

Voin kertoa yhden kohdan jossa N ei tule ikinä ottamaan opikseen, ja se on yhteistyö 3rd partyjen kanssa. Jos on sukupolven ylivoimaisesti eniten myyvä konsoli ja siltikään ei saada mukaan ulkopuolisia pelintekijöitä, ja parhaat pelit menee jatkuvasti kilpailijoille, niin kuinka kauan Mario/Zelda/name-your-favourite-franchise-here voi sen pelastaa? Ekan pari vuotta itkettiin että "Wii tuli yllätyksenä pelintekijöille, kohta niitä 3rd party pelejä tulee ovista ja ikkunoista!". Ainakaan laatua ei niistä aukoista Nintendolle saapunut, ei ainakaan suurissa määrin. Online-puolta ei viitsi edes arvostella kun touhu on täysin lastenkengissä edelleen.

Laadun takaa metacritic pikselöityneet numerot...jooo.... eiköhän ne kaikki ole jo ottaneet nintendon filosofian peleissä omakseen...tai ainakin yrittäneet kopioida samanlaista meininkiä. Jotkut ovat onnistuneet paremmin jotkut huonommin. Vai ettei nintendo ota opikseen yhtään kolmansien osapuolien devaajien kanssa? Ei vittu, kyllä ne devaajat tähän asti ovat kehuneet Wii U:ta maasta taivaisiin THQ ainakin tulee päällimmäisenä mieleen, jos ei ymmärrä Wii U:ta se on vain itseltä pois...

http://www.youtube.com/watch?v=n3-GsV5UbWU
http://www.youtube.com/watch?v=LbtE1oB-cLY

Unelma ois WiiU:lle julkasupeliks joku GTA V :P möis ku häkä jos siihen samaan läjään julkastas uus mario ja hd versio tuosta tulevasta zeldasta
Saateriku jättivät sen bluray tuen pois. Ei ois tarvinnu erikseen soitinta ostaa..

Vaa ennoo kyl heti julkasussa tätä ostamassa

Rutabaga, kannattaisi kuitenkin tutustua siihen Wiin pelitarjontaan.

samuel6, tässä sukupolvessa Wii sai third partyilta huomattavan määrän yksinoikeuspelejä. Selvästi tietyt kehittäjät preferoivat HD-konsoleita, kun taas toiset Wiitä, ja Wii tarjoaa pelialustan niille, joita ei HD-konsolien tarjonta suuremmin kiinnosta. Onpa kyse sitten Just Dancesta, Raving Rabbidsista, Monster Hunter Trista, Muramasasta, Epic Mickeystä, Crystal Chronicles -sarjasta, House of the Deadista, Swords & Soldiersista, tai monista muista, Wii tarjosi hyvin laajalle joukolle third party -pelejä sen ykkösalustan, josta sitten useat pelit myös laajentuivat multiplattareiksi, ja samalla se tarjosi multiplattareille kuten Guitar Herolle, Call of Dutylle ja Sonicille miljoonia lisämyyntejä ja laajennetun yleisön jota HD-konsolit eivät tavoittaneet. Wiillä on tässä sukupolvessa ylivoimaisesti laajin tarjonta, eikä se olisi ollut mahdollista ilman third partyja.

Jos Wii U saa edes yhtä laaja-alaisen pelivalikoiman niin voidaan todeta että "Ei paha!"

Samuel6 "Voin kertoa yhden kohdan jossa N ei tule ikinä ottamaan opikseen, ja se on yhteistyö 3rd partyjen kanssa."

En oikein käsitä miksi nimenomaan Nintendon pitäisi panostaa muihin kehittäjiin, kun eivät muutkaan laitevalmistajat sen kummemmin sitä tee. Kehittäjät ovat vain tottuneet tekemään tietyille heidän mielestään vähemmän riskialtteille laitteille pelejä eivätkä sitä vertaa uskalla riskiä ottaa että näkisivät miten pelit myisivät Nintendon alustoilla. En kiellä etteikö 3rd party olisi Nintendolle pienoinen ongelma. Monet suuren profiilin "hc-pelit" löytyvät muilta konsoleilta. Mutta en käsitä miksi tästä pitää Nintendoa erityisesti syyttää. Tottakaa voisivat rohkeamminkin yrittää asiaa korjata, mutta ei tämä tilanne johdu kuin korkeintaa Nintendon omien pelien hyvyydestä ja suosiosta, jota muut valmistajat pelkäävät. Ei siitä että välit muihin kehittäjiin olisivat erityisen huonot. Nintendolta aina vaaditaan kaikenlaista kummaa mitä muilta ei vaadita. Se on kumma juttu.

Totta kai olisi suotavaa, että Nintendo kaikin keinoin yrittäisi saada muut kehittäjät laitteilleen, mutta ei ne muutkaan laitevalmistajat sen kummempaa yhteistyöyä muiden kehittäjien kanssa käsittääkseni tee. Syyt pelien puuttumiseen on muualla. Esimerkiksi todella vahvoissa Nintendon omissa peleissä ja mielestäni pääosin 3rd party kehittäjien omissa harhakuvissa. Miten mikään voisi Nintendon koneilla myydä, jos pelit ovat b-tiimien tekemiä tai muuten vain niche genreä. Sitten valitetaan kun se ja se peli ei myynyt niin ei tehdä niitä muitakaan kunnon pelejä Nintendon koneille. Toisaalta se täytyy myös sanoa, että Wiin vähäisemmät tehot vaikuttivat vahvasti tähän. Ensinnäkin käännökset olivat vaikeita ja toisekseen kehittäjillä on selvästikin sellainen kuva, että ns."hc-pelaajat" eivät heikommat grafiikat omaavia pelejä pelaa, joka toki voi olla osittain ihan oikeakin tulkinta valitettavasti.

Mahe, toivottavasti saat edes rahaa tuosta. Mä en ainakaan ilmaseks olis PR hommissa.

Joo nyt trollaan, sen siitä saa kun aliarvioi noin rajusti toisia.

"Wiillä on tässä sukupolvessa ylivoimaisesti laajin tarjonta, eikä se olisi ollut mahdollista ilman third partyja."

...

Tuo riittänee vastineeksi.

samuel6, käy katsomassa niitä pelilistoja äläkä vain luota ennakkoluuloihisi. Vaikka sinä mielelläsi pelaisit tietynlaisia pelejä, ei se tarkoita että muuntyyppisiä pelejä ei ole olemassa.

Ja mitä tuohon third partyjen tilanteeseen tulee, Call of Duty -sarja näyttää hyvin miten se kehittyi. Call of Duty 3 Wiin julkaisussa oli keskinkertainen porttaus keskinkertaisesta pelistä, ja sen jälkeen Modern Warfare skipattiin Wiillä kokonaan. Sen jälkeen World at Warista kuitenkin julkaistiin pätevä porttaus, ja se myi kuin häkä. Sitten Modern Warfarekin päätettiin portata, ja sekin myi erittäin hyvin myöhäisestä julkaisusta huolimatta. Heikon alun jälkeen sarja onnistui vakiinnuttamaan paikkansa myös Wiillä, ja nyt tänä vuonna Modern Warfare 3:n Wii-julkaisu on itsestäänselvyys, vaikka tähän tilanteeseen pääseminen kesti pitkään. Wiin suureen laitekantaan mahtuu paljon hyvin erilaisia pelaajia ja pelejä, minkä vuoksi myös pelien myyntihajonta on suurta.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi