Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

WiiWaren retrohtava seikkailupeli kuopattu Euroopan osalta

Nicalis on vahvistanut asian, joka tuskin ilahduttaa pelistudion WiiWare-pelejä odottavia pelaajia: La-Mulanan saapuminen Pohjois-Amerikkaan ja Eurooppaan on peruttu.

Retrohtava seikkailunimike oli pitkään limbossa odottamassa eri tahojen hyväksyntää pelin julkaisulle. Esimerkiksi tuotokseen liittyvä blogimerkintä viime kesältä kertoo nimikkeen odottaneen ikärajaluokitusta toiselta eurooppalaiselta luokituslaitokselta kuukausien ajan. Tarkkaa syytä nyt ilmoitetulle peruuttamiselle ei kerrottu.

WiiWare on saanut kritiikkiä osakseen viime aikoina, etenkin Beamdog-studion Trent Oster on kertonut, ettei studio tee jatkossa pelejä kyseiseen latauspalveluun tai ylipäätään Nintendon alustoille. WiiWare-nimikkeiden puutteellinen markkinointi ja pelin vaatiman hyväksynnän saaminen Nintendolta olivat keskeisimmät asiat, jotka saivat Osterin näkemään punaista. Beamdog on vastuussa MDK2-rymistelyn kääntämisestä Nintendon alustalle.

La-Mulana saapui myyntiin Japanissa jo viime vuoden kesäkuussa. Itseään voi kiusata katsomalla tämän trailerin (klik), jonka sisältöä ei nähdä eurooppalaisten Wii-konsoleilla. PC-version peruuttamisesta ei ole ollut puhetta, joten nimikkeen pitäisi olla pelattavissa myöhemmin tietokoneversiona.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi