Maanantai - 19.02.2007
Suomen Xbox-asiantuntija käy työhön
Microsoft on palkannut 26-vuotiaan Jarno Kallungin Suomen peliasiantuntijaksi. Hänen tehtävänään on raportoida digitaalisen viihteen ilmiöistä pelaajan näkökulmasta ja tuoda asioita julki bloginsa kautta. Kallunki kirjoittaa blogiaan huomisesta alkaen.
Työnhaku asiantuntijatehtävään alkoi marraskuussa DigiExpo-messuilla. Yhteensä hakijoita oli liki kolmesataa. Kallunki erottui joukosta erityisesti yhteisöosaamisensa ja verkkopelikokemuksensa ansiosta.
- Me Suomen Microsoftilla teemme täyttä päivää saadaksemme pelit markkinoille ja kertoaksemme tuotteistamme mahdollisimman monelle. Tarvitsimme henkilön joka keskittyy ja syventyy pelaamisen maailmaan, koti- ja viihdeyksikön johtaja Jari Keskitalo kertoo.
Keskitalon mukaan Microsoft saa peliasiantuntijan kautta suoran kanavan kohderyhmäänsä ja näkemystä pelaamisesta osana digitaalista elämäntapaa. Suomen lisäksi myös Ruotsi, Norja ja Tanska saivat oman asiantuntijansa. Nelikko pitää tiiviisti yhteyttä toisiinsa ja täydentää kuvaa pohjoismaalaisesta pelaajasta.
Microsoftin tiedote maalailee, ettei pelaaminen ole vain neljän seinän sisään sulkeutuvien hupia. Maailmanlaajuisen Xbox Live -palvelun kautta myös Kallunki on löytänyt sekä suomalaisia että ulkomaalaisia ystäviä, joiden kanssa on järjestetty tapaamisia pelien ulkopuolella.
- On ollut hienoa seurata Xbox Live -maailman yhteisöllisyyden kasvua ja pelaamisen murrosta pienen porukan huvista valtaväestön viihteeksi, verkossa Killinä tunnettu Kallunki kertoo.
- En olisi ensimmäisenä uskonut, että videopelien kautta voi saada elinikäisiä ystäviä myös ulkomailta. Heidän tapaaminen oli mahtava kokemus eikä varmasti viimeinen laatuaan.
- Hakkiz
Lähde: Microsoft

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

