Uutiset - xboxxbox

Keskiviikko - 28.02.2007

Ubisoftin salamurhaajasta lyhytelokuva

Ubisoftin salamurhaajasta lyhytelokuva Kuvakehys Ubisoft avaa Montrealissa digitaalista mediaa käsittelevän studion, jonka ensimmäisenä tehtävänä on luoda tulevaan Assassin's Creediin perustuva kahdeksan minuutin lyhytelokuva. Pätkän pääosassa nähdään pelin päähenkilö salamurhaaja Altair.

Uusi studio tavoittelee elokuvien ja pelien tekemisen yhdistämistä. Tavoitteena on tehdä interaktiivisia elokuvia, joiden tapahtumiin katsojat pääsevät vaikuttamaan pelkän seuraamisen sijaan.

- Haluamme, että universumiamme kunnioitetaan. Liian usein videopeleistä tehdyt elokuvat eivät kunnioita hahmojaan. Tuottajat haluavat tehdä valtavirtaa miellyttävän elokuvan, mutta jos se ei ole fanien mielestä hyvä, elokuva ei menesty. Uudella studiollamme pelejä tekevät ihmiset työskentelevät läheisesti elokuvia tekevien kanssa, Ubisoftin Emmanuel Carré kommentoi.

Carrén mukaan yhtiö ei aio levittää lyhytfilmiään elokuvateattereissa, vaan tarkoituksena olisi saada levitettyä sitä muun muassa Liven välityksellä. Hän mainostaa, että pelaajat voivat näin editoida ja manipuloida filmiä.

Ubisoftin Mary Beth Hensen kertoi lisäksi, että yhtiö saattaa harkita pidempiäkin tuotantoja tulevaisuudessa.

- Paavi Lähde: International Herald Tribune




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit viikoilta 3-4 (1) Oliver 02.02.2010
Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit viikoilta 1-2 Oliver 20.01.2010
Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit Oliver 05.01.2010
Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit Oliver 22.12.2009
Suomen virallinen pelilista ja myydyimmät Xbox 360 -pelit Oliver 16.12.2009


Kommentoi »
Kommentit
Esatzu |  Jäsen
28.02.2007  |  16:08
Esatzu - Omakuva Tämä peli on tällä hetkellä pakkohankitojen 1.sialla 2.Halo3 muita nyt en ole ostamassa

mortsu |  Jäsen
28.02.2007  |  19:16
mortsu - Omakuva Samoin, pakkohankinta! Saa nyt nähdä millainen tuosta lyhytelokuvasta oikein tulee.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana