Torstai - 01.03.2007
PES valtaa nyt myös pelihallit
Konami tuo Eurooppaan maineikkaan Pro Evolution Soccerin kolikkopeliversion Pro Evolution Soccer Arcade Championship -nimisen laitteen muodossa. Kaksi konetta on jo asetettu testimielessä Lontooseen, ja laajemmalti ne leviävät kesällä.
Uudet pelikoneet on kytketty Konamin e-Amusement-verkkoon, jonka ansiosta kaikki Euroopan laitteet ovat keskenään yhteydessä keskusserverin välityksellä. Tämän ansiosta pelaajat voivat ottaa mittaa toisistaan myös verkossa. Lisäksi järjestelmää käytetään datan tallentamiseen.
Saataville tulee e-Amusement-kortteja, joiden avulla pelaajat voivat tallentaa tietonsa sekä rakentaa omaa unelmajoukkuettaan ostamalla uusia pelaajia. Konami aikoo järjestää tulevaisuudessa myös pudotuspelimuotoisia turnauksia.
Verkkojärjestelmä käynnistyy, kunhan laitteita saadaan enemmän asiakkaiden ulottuville.
Verkkopelin ohella voi yhdellä koneella otella vastakkain kaksi pelaajaa. Jos taas ihmisvastustajia ei ole paikalla, on tarjolla tekoälyvastus. Lisäksi laite tukee kotikonsoliversioiden pelaamiseen käytettäviä ohjaimia.
- Paavi
Lähde: Konami

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

