Uutiset - xboxxbox

Torstai - 13.03.2008

Xbox-pomo tyrmää Blu-ray-puheet

Xbox-pomo tyrmää Blu-ray-puheet Kuvakehys Microsoftin Xbox-liiketoimintaa johtava Aaron Greenberg on tyrmännyt Reutersille puheet yhtälöstä, johon kuuluisivat Xbox 360 ja Blu-ray.

- Emme neuvottele parhaillaan Sonyn tai Blu-ray Associationin kanssa Blu-rayn sisällyttämisestä Xbox-kokemukseen, Greenberg totesi yksinkertaisesti.

Hänen mukaansa Microsoft keskittyy jatkossakin tarjoamaan sisältöä digitaalisten jakelukanavoiden eli Live-verkkopalvelun välityksellä.

- Meillä on ainoa konsoli, joka jakelee viihdesisältöä digitaalisesti.

Microsoft asettui formaattisodassa alun perin Blu-rayn kanssa kilpailleen HD DVD:n puolelle julkaisemalla kyseistä levytyyppiä tukevan ulkoisen aseman Xbox 360:lle. Kun Toshiba ja HD DVD lopulta antautuivat helmikuussa, monet ovat alkaneet odottaa Microsoftilta vastaavanlaista Blu-ray-ratkaisua konsolilleen.

Ohjelmistojätin johtoportaan edustajat ovat aikaisemmin todenneet, että Blu-ray-asema olisi mahdollisuus.

- Paavi Lähde: Reuters




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

L.A. Noire kolmella levyllä Xbox 360:lle (13) Paavi 06.05.2011
Xbox 360:n Castlevania kahdelle DVD:lle (9) Paavi 03.08.2010
Resident Evil 5: Gold Edition maaliskuussa (3) Paavi 21.11.2009
Xbox 360:lle ei ole tulossa blu-ray-asemaa (6) Paavi 23.10.2009
Ballmer vihjaili Xbox 360:n blu-ray-asemasta (45) Paavi 22.10.2009


Kommentoi »
Kommentit
Your Sweet 666 |  Banned
13.03.2008  |  17:02
Your Sweet 666 - Omakuva Siinä tapauksessa olisi parempi suun pieksemisen sijasta saada se Video Marketplace rantautumaan tännekin, eikö?

RauskuS |  Jäsen
13.03.2008  |  17:03
RauskuS - Omakuva "Meillä on ainoa konsoli, joka jakelee viihdesisältöä digitaalisesti."
Jakaisivat edes sitä viihdesisältöään digitaalisesti täällä Euroopassa (muuallakin kun briteissä) niin voisi tämän niellä.

PS3 näyttää kokoajan fiksummalta vaihtoehdolta

Joblo |  Jäsen
13.03.2008  |  17:07
Joblo - Omakuva Aika outoa. Eikös Sonylta sanottu taas neuvottelujen olevan jo käynnissä Blu-raysta?

Tosiaankin Video Marketplace kunnolla Eurooppaan!!!

Kiitäjä |  Jäsen
13.03.2008  |  17:14
Kiitäjä - Omakuva Kaipa se joskus tulee, mutta ms ei haluu väen odottelevan sitä vaan ostevan sillä välin noita ladattavia leffoja.

Ja tosiaa jos palvelu olis maailmanlaajuinen ni se olis vähän uskottavamman kuulosta leveillä sillä...

Doctor Pepper |  Jäsen
13.03.2008  |  17:32
Doctor Pepper - Omakuva Blu-ray asema on turha lisuke kun pelit eivät sitä hyödynnä. Sonylle on varmasti Microsoftia tärkeämpää saada Xboxin käyttäjiä mukaan Blu-ray markkinoille.

karibu |  Jäsen
13.03.2008  |  17:43
karibu - Omakuva Tarjoaisi nyt vain niitä vaihtoehtoja. Ja isompia kovoja kun kerran digitaalista jakelua ovat säätämässä.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana