Uutiset - xboxxbox

Torstai - 13.03.2008

Laitepula kiusaa edelleen Xbox 360:aa Yhdysvalloissa

Laitepula kiusaa edelleen Xbox 360:aa Yhdysvalloissa Kuvakehys Microsoft odottaa PlayStation 3:n vievän voiton Xbox 360:sta toista kertaa peräkkäin Yhdysvaltojen kuukausittaisissa myyntitilastoissa. Xbox-osaston johtoon kuuluvan Aaron Greenbergin mukaan helmikuun tulosta painoi edelleen laitepula.

Xbox-johtajan kommentti tuli päivää ennen NPD Groupin mittaamien myyntilukujen julkistamista. Yhtiö vetosi samaan syyhyn viime kuussakin samassa tilanteessa.

Greenberg kuitenkin luottaa, että yhtiö ehtii palauttamaan konsolivirran uomiinsa huhtikuuhun mennessä. Hän luottaa Xbox 360:n myös tarjoavan edelleen PS3:a enemmän vastinetta rahoille.

- Uskomme edelleen konsolimme tarjoavan erinomaisesti vastinetta rahoille, merkittävästi enemmän kuin PlayStation 3. Olemme myyneet kaksi kertaa niin paljon kuin Sony joka kerta, kun meillä on todella ollut laitteita varastossa, Greenberg laukoi.

- Paavi Lähde: Reuters




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Pelikauppa hiljaista Yhdysvalloissa heinäkuussa (3) Paavi 15.08.2011
Pelimarkkinat edelleen laskussa Yhdysvalloissa (5) Paavi 15.07.2011
Yhdysvaltain pelikaupassa heikko toukokuu (4) Paavi 17.06.2011
Mortal Kombat menestyy Yhdysvalloissa (4) Paavi 14.05.2011
Call of Duty: Black Opsista Yhdysvaltain myydyin peli Paavi 11.03.2011


Kommentoi »
Kommentit
Lezlie |  Jäsen
13.03.2008  |  17:21
Lezlie - Omakuva Seliseli -kommentteja odotellessa.

Miika_- |  Jäsen
13.03.2008  |  17:26
Miika_- - Omakuva tuskin on enään mitään laitepulaa. " Uskomme edelleen konsolimme tarjoavan erinomaisesti vastinetta rahoille" empä oo nyt niin varma ku miettii Ps3 on myös pelikone siinä missä XO mutta ps3:ssa on Blu-ray soitin ja ei oo liveä rahastamassa, mutta riippuu miten ton voi ymmärtää....

hide |  Jäsen
13.03.2008  |  17:29
hide - Omakuva Ja tässä sitä taas mennään. Mitäs jos plegepojat olis nyt vaikka hiljaa, vaikken kyllä itsekään voi täysin käsittää tätä selitystä.

Wiips 360 |  Jäsen
13.03.2008  |  17:35
Wiips 360 - Omakuva Siinäpä tuli valheita ja oikein olan takaa... ;) Kuten tuolla pelaajelehden puolella jo ehdittiin puhua, niin netissä taitaa olla melko reilusti kuvia, jossa Xbox 360 konsoleita löytyy hyllyltä kasapäin.

Snigge |  Jäsen
13.03.2008  |  17:39
Snigge - Omakuva Vai että oikein kaksi kuukautta putkeen laitepulaa :)

Ludson |  Jäsen
13.03.2008  |  17:41
Ludson - Omakuva Itsekään en ymmärrä tuota "Tarjoaa enemmän rahoille vastinetta". Onhan se halvempi ja niin pois päin, mutta onhan Ps3:ssa on blu-ray mukana, eikä netissä pelaamisestakaan tarvitse maksaa.
Noh mielipiteet kullakin

Weldomite |  Jäsen
13.03.2008  |  17:42
Weldomite - Omakuva Premium/Elite-malleista on pientä pulaa USA:ssa. Arcadea varmaan löytyy jokaisesta kaupasta, mutta menekki on todella heikkoa. Varsinainen laitepula ei vaivaa vaan enemmänkin mallipula, jota kai MS yrittää parantaa heivaamalla turhat Arcade linjat Premium/Elite malleille. Ja toivottavasti mieluummin heivaisivat nuo Arcade-mallit ihan kokonaan pellolle.

XO tarjoaa rahoilleen parasta vastiketta pelien muodossa, koska pelikonsoleitahan ne kaikki ovat. Multimedian suhteen hävitään PS3:lle mutta vain sen BD:n verran. Liven rahastus ei ole paljoa ja rahalle saa hyvän vastineen.

Angle |  Jäsen
13.03.2008  |  17:49
Ihmetyttää, miten Microsoftin kokoisella yrityksellä voi olla laitepulaa.

Wiips 360 |  Jäsen
13.03.2008  |  17:51
Wiips 360 - Omakuva "XO tarjoaa rahoilleen parasta vastiketta pelien muodossa, koska pelikonsoleitahan ne kaikki ovat. Multimedian suhteen hävitään PS3:lle mutta vain sen BD:n verran. Liven rahastus ei ole paljoa ja rahalle saa hyvän vastineen."

Tämä taas ihan pelkkäää mielipidettä...

Weldomite |  Jäsen
13.03.2008  |  17:53
Weldomite - Omakuva No olihan PS3:stakin "laitepula" ja Sonyn pomo meni lupaamaan palkkion jos löytävät laitteita hyllyiltä.

Nintendolla on oikeastaan jatkuvasti pulaa Wii:stä tietyillä markkina-alueilla.

Nykyisin ei vaan kannata tehdä suuria varastoja sen takia kun laitteiden kustannukset pienenevät tai tavaran arvo alenee jolloin turhaa pääomaa on siellä varastoissa tuottamassa tappioita.

"Tämä taas ihan pelkkäää mielipidettä..."
Voitko selventää omaa mielipidettäsi sitten?

Otkor |  Jäsen
13.03.2008  |  18:35
Otkor - Omakuva "Tämä taas ihan pelkkäää mielipidettä..."

Sehän ei ole ollenkaan mielipidekysymys, XO:lla on kaikilla objektiivisilla mittareilla paljon parempi pelikokoelma kuin isolla kolkilla. Joten laita kiitos niitä perusteluja jos on aivan pakko tuollaisia laukoa.

Wiips 360 |  Jäsen
13.03.2008  |  19:23
Wiips 360 - Omakuva "Sehän ei ole ollenkaan mielipidekysymys, XO:lla on kaikilla objektiivisilla mittareilla paljon parempi pelikokoelma kuin isolla kolkilla. Joten laita kiitos niitä perusteluja jos on aivan pakko tuollaisia laukoa."

Rautalangasta väännettynä:
On vaikkapa Mario fani, hänelle Wii:n pelitarjonta on yksinkertaisesti parempi, kun Xbox 360:n pelitarjonta. Riippuu siis mieltymyksistä, minkä konsolin pelitarjontaa pitää parhaimpana. ;)

Tämä nyt niin itsestäänselvä asia, etten edes tajunnut sitä alkuperäisessä viesitssä alkaa perustelemaan...

Pleieri |  Jäsen
13.03.2008  |  19:35
"Olemme myyneet kaksi kertaa niin paljon kuin Sony joka kerta, kun meillä on todella ollut laitteita varastossa, Greenberg laukoi."

Haha, priceless :D. On siellä aika paljon virheitä tehty johdossa jos ei vieläkään saada laitteita markkinoille... huhtikuussa sitten... ainiin, paljon vetoa, että ensi kuussa sama stoori jälleen?

nothing |  Jäsen
13.03.2008  |  19:37
nothing - Omakuva No eihän tärinätkään ole tätä sukupolvea...

Crono |  Jäsen
13.03.2008  |  20:13
Crono - Omakuva Näistä KonsoliFINin uutisista on pahaa vauhtia tulossa samantasoinen flametusmesta kuin Pelaaja lehdellä on. Turhan paljon paskanjauhantaa ihmisiltä, jotka eivät kommentoi koko uutista, vaan provosoivat turhanpäiväisellä jaarituksella.

Itse uskon uutiseen osaksi. Kuten Weldomite aiemmin ilmaisiki, Premiumista ja Elitestä on varmasti pulaa, eikä kukaan täysijärkinen osta muuta XO-mallia. Pula on MSn omaa typeryyttä, toivottavasti asia korjaantuu nopeasti, että nähdään onko PS3n ja XOn myyntierot oikeasti kaventuneet.

Onjoo |  Jäsen
13.03.2008  |  21:07
Onjoo - Omakuva Itse olen sitä mieltä, että boxille kaivattaisiin suuresti niitä isoja exclusive-pelejä. Xbox on menestynyt juurikin vahvan peliarsenaalinsa takia kun taas ps3 on myynyt lähinnä mediaominaisuuksiensa vuoksi.

Alkukankeudet pleikkarin arkkitehtuurin suhteen alkavat olla takana ja tänä vuonna julkaistaan aivan uskomaton määrä multiplattareita: Fallout3, Star Wars Force Unleashed, GTA4, Mercs2,... Sony tarjoilee pelaajille näiden lisäksi ainakin uuden metal gear solidin ja vuoden aikana nähdään ehkä myös sekä Heavy Rain että L.A. Noire.

" Uskomme edelleen konsolimme tarjoavan erinomaisesti vastinetta rahoille, merkittävästi enemmän kuin PlayStation 3."

Itse Xboxin omistajana olen vahvasti eri mieltä ja harkitsen jo vakavasti pleikkarin hankkimista valkoisen boksin rinnalle. PS3 tarjoaa käyttäjille br-aseman, wlan-adapterin ja helposti vaihdettavissa olevan ison kovalevyn.

PS3 on myynyt jo pitkään enemmän kuin xbox360 Euroopassa ja Yhdysvalloissakin tilanne on melko tasainen. Japanista on nyt täysin turhaa edes puhua. Jo tässä vaiheessa vuotta on melko selvää, että PS3 tulee myymään vuoden aikana enemmän, spekulaation kohteena on lähinnä se kuinka suureksi ero muodostuu

Otkor |  Jäsen
13.03.2008  |  21:35
Otkor - Omakuva "Tämä nyt niin itsestäänselvä asia, etten edes tajunnut sitä alkuperäisessä viesitssä alkaa perustelemaan..."

Nii-in. Itse puhuinkin objektiivisista mittareista, kun taas sinä käännät tuon jo hiukan kuluneen mielipidekortin esiin... Ja ketään ei saa tuomita valehtelijaksi, jos perusteluina on "kun mun mielest se'i oo nii ku toi sanoo"

Tämä tästä.

Wiips 360 |  Jäsen
13.03.2008  |  22:26
Wiips 360 - Omakuva Ylempään:

Niin, itse puhuit ojektiivisista mittareista, jonka kyllä käsitin. Noissa ylemmissä viesteissä kuitenkin kommentoin Weldon viestiin, "XO tarjoaa rahoilleen parasta vastiketta pelien muodossa". Vastasin siis siihen, että on mieltymyksistä kiinni, minkä konsolin pelitarjonta tarjoaa parhainta vastinetta rahoille. Toivottavasti tämä nyt tuli Weldollekin selväksi, kun mielipidettäni kysyi...

Jep ja todellakin, tämä tästä. Turha tapella, kun puhutaan eri asioista. ;)

Twinkle |  Jäsen
14.03.2008  |  00:53
Twinkle - Omakuva "Kuten Weldomite aiemmin ilmaisiki, Premiumista ja Elitestä on varmasti pulaa, eikä kukaan täysijärkinen osta muuta XO-mallia. Pula on MSn omaa typeryyttä"

Tämä on jotenkin hauska aina, kun puhutaan jonkun laitteen julkaisusta niin se kuitataan typeryydellä. Aivan kuin siellä olisi yksittäinen ihminen tai vastaava keksimässä näitä juttuja että "potkastaan tommoinen arcade ulos LOL!". Näiden juttujen tekeminen ei tapahdu maailmanlaajuisen suuryrityksen tapauksessa ihan tyhmyydellä kuitattavilla attribuuteilla. Ne on varmasti tehneet markkinatutkimusta ihan maailmanlaajuisesti ison kaavan mukaan ennen kuin ovat lanseeranneet yhtään mitään uutta mallia. Nyt se ei vaan käy kaupaksi niin hyvin kuin oletettiin, mutta varmasti sen julkaisu siinä tilanteessa oltiin perusteltu äärimmäisen hyvin.

Joskus kyllä konsolipelaajia vaivaa selvä asioiden yksinkertaistaminen näissäkin asioissa, aivan kuin ne siellä vetäisi konsolisotaa ihan pelkästään tunteella niinkuin sitä vedetään netissä ja keskustelupalstoilla. Ne laskee varmasti kaikki jutut viimeisen päälle ja tietää niiden markkinoista varmasti enemmän kuin sen oletuksen että "kukaan täysjärkinen ei osta muuta mallia".



Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
14.03.2008  |  07:54
Paavi - Omakuva Tästä lähtien lupaan poistaa jokaikisen kommentin, jossa kuittaillaan konsolisotatyyliin yhdellä rivillä.

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että perustellusti esitellään omia näkemyksiä, mutta tuollaiset aivan täysin turhat "Eiväthän ne tärinätkään ole tätä sukupolvea..." ja "Siinäpä tuli valheita oikein olan takaa"-lausahdukset voi heittää suosiolla romukoppaan.

Ajatelkaa ennen postaamista, onko viestillä todella jotain muutakin tarkoitusta kuin lähinnä ärsyttää muita fanipoikia.

Wiips 360 |  Jäsen
14.03.2008  |  16:41
Wiips 360 - Omakuva Sen verran ylempään, että itse kun totesin, että MS:n valehtelevan, niin se ei ollut mitenkään riitaa haastavaa. Tietenkin ymmärrän, että joitain se ärsyttää, mutta varmaan rakas modemmekin tajuaa sen olevan totta. Varmaan tollasta vois alkaa hienostuneemminkin sanomaan, mutta itellä joissain asioissa sen verran temperamenttiä, että tollasta en turhaan ala hienostelemaan.

Tästä taas päästään mukavasti siihen, että onko muka tuomittavaa, jos aisan sanoo, kuten se on? Viestin tarkotuksesta sen verran, että se lähinnä otti kantaa. Tosin se teki toivon mukaan myös selväksi, ettei minkään firman paskanjauhantaa kannata uskoa.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana