Keskiviikko - 26.03.2008
Lockout on nyt Blackout
15. huhtikuuta julkaistavan Halo 3:n seuraavan karttapaketin kolmas ja viimeinen kartta on Blackout, joka on uusversio Halo 2:n Lockoutista.Aikaisemmin julkistettu Avalanche on kokenut melko suuria muutoksia esikuvaansa Sidewinderiin verrattuna, mutta Blackout on pyritty pitämään mahdollisimman uskollisena edeltäjälleen. Melkein kaikki tutut hypyt ja kikat toimivat Blackoutissa.
Uudistukset rajoittuvat lähinnä visuaaliseen ilmeeseen. Suurimmat toimintaan vaikuttavat muutokset johtuvatkin pelimekaniikan muutoksista siirryttäessä Halo 2:sta Halo 3:een.
Blackout sijoituu UNSC:n arktiselle tutkimuslaitokselle, joten ilmapiiri pysyy edelleen hyisenä. Dramaattisimpana muutoksena kartalla taistellaan yön hämärässä.
Halo 3:n edellinen karttapaketti Heroic Map Pack julkaistiin eilen ilmaisena Xbox Liven kauppapaikalla. Legendary Map Packin hinnaksi tulee 800 Microsoft-pistettä eli kymmenisen euroa.
- Paavi Lähde: Bungie

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media

