Uutiset - xboxxbox

Maanantai - 14.07.2008

E3 2008: Microsoftin lehdistötilaisuus tiivistettynä

E3 2008: Microsoftin lehdistötilaisuus tiivistettynä Kuvakehys Microsoft päätti juuri oman lehdistötilaisuutensa E3-messuilla. Tilaisuuden aloitti Don Mattrick, joka keskittyi mainostamaan Xbox 360:n tulevaa tarjontaa.

Hänen jälkeensä lavalle asteli Bethesdan Todd Howard, joka esitteli Fallout 3:a pelaamalla lyhyen pätkän. Samalla hän paljasti, että yhtiö julkaisee apokalyptiseen roolipeliinsä ekslusiivista lisäsisältöä Xbox 360:lle ja PC:lle.

Seuraavaksi vuorossa oli Resident Evil 5, josta saatiin lyhyet maistiaiset tuottaja Jun Takeuchin johdolla. Verkkotuellisen yhteistyötilan sisältävä selviytymisseikkailu saapuu kauppoihin perjantaina 13. maaliskuuta 2009.

Resident Evil 5:n perään estradin otti haltuunsa Lionheadin Peter Molyneux, joka julisti Fable 2:n olevan valmis. Peli julkaistaan Xbox 360:lle lokakuussa.

Sitten valkokankaan täytti eeppinen Gears of War 2 -video. Pääsuunnittelija Cliff Bleszinski sai vuoron esitellä oman pelinsä yhteistyötilaa, jossa Marcus ja Dom miehistelivät tuttuun malliin. Bleszinski paljasti lopuksi uuden pelitilan, jossa viittä pelaajaa vastaan pistetään jatkuvasti vaikeutuva Locust-joukkio. Gears of War 2 saapuu Xbox 360:lle 7. marraskuuta.

Don Mattrick palasi lavalle kertomaan markkinoista: NPD-lukujen mukaan Xbox 360 johtaa Pohjois-Amerikassa 10,3 miljoonalla konsolilla. Wii seuraa perässä 10,2 miljoonalla ja PlayStation 3 4,5 miljoonalla konsolilla. Hän uskalsi väittää, että Microsoft myy tämän sukupolven aikana maailmanlaajuisesti enemmän konsoleita kuin Sony.

Myös pelit menestyvät Microsoftille suotuisasti. Pelaajat ovat käyttäneet Xbox Live -palveluun yli miljoona dollaria. Mattrick lopuksi uusia yhteistyökumppaneita, jotka tuovat sisältöön Microsoftin videopalveluun.

Seuraavaksi John Schapert saapui kertomaan uusista Avatar-ominaisuuksista. Syksyllä Xbox 360:lle on luvassa täydellinen ohjelmistouudistus, jonka osa Avatar-hahmot ovat. Schabert korostaa yhteisöllisyyden tärkeyttä: yhteensä kahdeksan pelaajaa voi kokoontua keskustelemaan, jakamaan kuvia ja pelaaman keskenään "Live Partyyn", tutun party-ominaisuuden laajennukseen. Uutta on myös peliohjelmista täyttyvä Primetime-kanava, jonka sisältöön pelaajat osallistuvat. Myöhemmin paljastettiin, että pelaajat voivat katsoa yhdessä elokuvia ja TV-ohjelmia Live Partyssa Microsoftin ja Netflixin yhteistyösopimuksen ansiosta.

Schapert palasi pääasiaan eli peleihin julkistamalla Galaga Legionsin, Geometry Wars 2: Retro Evolvedin, Portal: Still Aliven, Uno Rushin ja South Park -lisensspelin, jotka saapuvat ladattavaksi loppuvuoden aikana.

Shane Kim jatkoi pian pelitarjonnasta, joka saavuttaa kuulemma tuhannen nimikkeen rajan kuluvan vuoden aikana. Luvassa on Kimin mukaan paljon myös koko perheen pelejä, joista esimerkkeinä näytettiin Banjo Kazooie: Nuts & Boltsin ja Viva Piñata 2:n trailerit. Uutena paljastuksena Kim kertoi alkuperäisen Banjo Kazooien olevan tuloillaan Live Arcadeen.

Samalla linjoilla jatkoivat Scene It 2 sekä Codemastersin ja Zoe Moden kehittämä You're in the Movies, joka hyödyntää Live Vision -kameraa minipeleissä ja B-leffamaisissa lyhytelokuvissa.

Elokuvista siirryttiin musiikkipeleihin. RedOctanen Kai Huang kertoi Guitar Heron suosiosta. Sarjan seuraava osa Guitar Hero: World Tour sisältää yksinoikeudella Van Halenin ja Eaglesin musiikkia. REM:n kappalepaketit puolestaan saapuvat ensimmäisenä Activisionin peliin. Yhteistyö Metallican kanssa takaa, että Metallican uusi albumi ilmestyy samnaikaisesti kauppoihin ja ladattavaksi Guitar Heroon.

Seuraavaksi Shane Kim julkisti huhuissa jo vahvistetun Lips-karaokepelin, jota demonstroimaan saapui Duffy Mercy -kappaleensa kera. Laulusessio toimi sopivana välikappaleena Guitar Heron ja Rock Bandin välillä.

Rock Band 2 sisältää yli 80 kappaletta. Luvassa on Bob Dylania, Guns N' Rosesia, AC/DC:tä ja Pearl Jamia. Ensimmäisen osan ladattava lisäsisältö toimii suoraan jatko-osan kanssa sekä levybiiseistä suurin osa on siirrettävissä jatko-osaan.

Viimeisenä vieraana lavalle kutsuttiin Square Enixin Yoichi Wada, joka luonnollisesti kertoi yhtiön roolipelitarjonnasta: Last Remnant, Infinite Undiscovery, Star Ocean ja loppuhuipennuksena Final Fantasy XIII, joka saapuu PlayStation 3:n ohella Xbox 360:lle. Yleisö heräsi ensimmäistä kertaa todella henkiin, kun pelin traileri täytti valkokankaan. Lopuksi Mattrick hyvästeli yleisön, ja lehdistötilaisuus oli päättynyt.

- Paavi Lähde: IGN





Kommentoi »
Kommentit
Count_M |  Jäsen
14.07.2008  |  22:13
Count_M - Omakuva FF13 myötä meni se viimeinenkin syy ostaa jesuiittakone.

Tapza |  Jäsen
14.07.2008  |  22:14
Tapza - Omakuva Aivan mahtava tuo loppuylläri. Olin ensin vähän pettynyt kun tilaisuus loppui ja sitten ihmettelin että mikäs toi peli nyt vielä on, näyttää kyl aika tylsältä. Ja sitten esiin astui tuttu hahmo...

Huono juttu Sonylle. Mutta mahtava Xboxin omistaville RPG-pelaajille.

Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
14.07.2008  |  22:15
Paavi - Omakuva Oli kyllä aika turha tilaisuus. Xbox 360:n käyttöliittymästä oli kiva kuulla uutta, mutta siihen se jäikin. Ei minua rehellisesti sanottuna erityisesti FFXIII kiinnosta, vaikka se suuri juttu onkin.

Weldomite |  Jäsen
14.07.2008  |  22:16
Weldomite - Omakuva "Oli kyllä aika turha tilaisuus."

Odotas Sonyn tilaisuutta, se vasta turha onkin. Ei mitään uutta ja kaikki pyörii kuitenkin Homen ympärillä.

Ja pakollinen hymynaama :)

Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
14.07.2008  |  22:18
Paavi - Omakuva Tuo uudistettu Live kieltämättä pisti hymyn naamalle juuri Sonyn Homen ansiosta. Homea on rummutettu jo ties kuinka kauan, eikä se vieläkään ole toiminnassa. Onhan palveluissa eroja, mutta kyllä kummastuttaa, jos Microsoft todellakin ehtii ensin.

-WaLuigi- |  Jäsen
14.07.2008  |  22:20
-WaLuigi- - Omakuva Ohhoh, FF13 myös X0:lle. Nyt on jo ollut pientä hinkua tuo X0 saada tuohon Wiin rinnalle ihan vain ropejen takia (uutta Talesia jne.), ja nyt taisi varmistua hankinta. Tosin tietäisikö tämä vihdoin ja viimein myös sitä, että PC-pelaajien olisi mahdollista saada omat FF:t? Taisi tuo VIII olla viimeinen portattu, jollei tietysti nettiFF:ää lasketa.

rookie |  Jäsen
14.07.2008  |  22:20
rookie - Omakuva Harvinaisen perseestä tuo FF:n julkistaminen myös lootalle.

Weldomite |  Jäsen
14.07.2008  |  22:21
Weldomite - Omakuva Sehän olisi Sonylle isku jos MS toisi palvelun aikaisemmin tarjolle toimivana, mutta tätä tuskin nähdään.

Odotin kyllä Alan Wakesta uutisia tai sitä kapulaa, mutta ei.

Darwin |  Jäsen
14.07.2008  |  22:23
Darwin - Omakuva Duffyn biisi on ihan pelkkä "Mercy" ei "begging for mercy" :D

 | 
14.07.2008  |  22:23
 - Omakuva Eiköhän se ole ollu siellä microsoftilla työn alla ihan yhtä pitkään? :) plus kyllähän graafisella tasolla aika köyhiä nuo homeen verrattuna.

Mutta minun kysymykseni onkin: KETÄ KIINNOSTAA?!

Pressitilaisuuden ainut oikea ilmoitus oli ff13, muu aiheutti lähinnä haukottelua heti alun jälkeen, pelejä joita on nähty vaikka kuinka pitkään.

Juhako |  Jäsen
14.07.2008  |  22:27
Juhako - Omakuva Nyt varmaan tingitään taas laadusta kun FFXIII meni multiplättäriksi :(((

Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
14.07.2008  |  22:27
Paavi - Omakuva Darwin: Mistä minä moista tietäisin, kun en tuommoista harrasta ja streamikin pätki minkä ehti tuossa kohtaa ;)

"Harvinaisen perseestä tuo FF:n julkistaminen myös lootalle."

Tähän haluan kyllä kuulla järkiperäiset perustelut :D

Borellus_ |  Jäsen
14.07.2008  |  22:29
Borellus_ - Omakuva Vähän petyin pleikkarimiehenä tuossa kun FFXIII ei olekaan PS3 yksinoikeus, mutta tuskin se minua juurikaan liikuttaa kun tuskin tulee peliä hankittua. Tässä tuli taas huomattua että Sony se osaa menettää yksinoikeuksia. Ehkäpä Versus XIII on kuitenkin vain PS3:lle.

Newbia |  Jäsen
14.07.2008  |  22:29
Newbia - Omakuva "Tähän haluan kyllä kuulla järkiperäiset perustelut :D"

Eihän se aseistariisunta koskaan oo kivaa :(

rookie |  Jäsen
14.07.2008  |  22:34
rookie - Omakuva Paavi:

Mitä järkiperkäistä tähän tarvii laittaa, sinilasit silmillä nyt ja aina : ) Multiplattari kyseessä ja SE varmasti sitten paneutuu kunnolla Boxin versioon ja sille peli julkaistaan 4DVD:llä ja Plösön versio on sitten taas juosten kustu.

Saisivat Sonyllä opetella lahjoittamaan tuota pätäkkää, niin saataisiin jotakin yksinoikeuksia tännekkin puolelle.

karibu |  Jäsen
14.07.2008  |  22:36
karibu - Omakuva Nöyy, FFXIII multina. S-En mukaan piti olla mahdollinen vain PS3lla. Toivottavasti PS3 ei versio kärsi XOlle portattaessa/karsiessa =/

Janilius |  Jäsen
14.07.2008  |  22:38
Janilius - Omakuva Niin siinä lahjomisessa taitaa vaan olla se ongelma, että milläs rahalla lahjot kun viellä miinuksen puolla olet.
Toki kai ne rahat hätätapauksissa jostain voisi kaivaa.

Ludson |  Jäsen
14.07.2008  |  22:39
Ludson - Omakuva Näin Sony miehenä melko paska homma tuo Final Fantasy

Joblo |  Jäsen
14.07.2008  |  22:42
Joblo - Omakuva Juuu, eipä nyt mitään valtavaa ainakaan tämä lehdistötilaisuus tuonut.

Microsoftin on tosiaan vähän helpompi lahjoa pelistudioita, kassa on kuitenkin vähän Sonyn vastaavaa pohjattomampi :D
Mutta toki juu voisi Sony koittaa edes joten kuten pitää kiinni yksinoikeuspeleistään.
Itseäni ei FF kiinnosta.

Tuure2 |  Jäsen
14.07.2008  |  22:42
Tuure2 - Omakuva ''Niin siinä lahjomisessa taitaa vaan olla se ongelma, että milläs rahalla lahjot kun viellä miinuksen puolla olet.
Toki kai ne rahat hätätapauksissa jostain voisi kaivaa.''

Kannattaisi tarkistaa faktat. Sony yhtiönä on tehnyt voittoa jo pidemmän aikaa. Pelipuoli on sitten asia erikseen.

Janilius |  Jäsen
14.07.2008  |  22:43
Janilius - Omakuva Niin anteeksi. pelipuolta tässä tarkoitinkin.=P

ppsa_ |  Jäsen
14.07.2008  |  22:43
ppsa_ - Omakuva White Engine, how can it operate on a XO?? Noouuu... :) Itse olen vanhana FFVII ja FFIX -pelaajana iloinen tuosta julkistuksesta, toivottavasti uusin pääsee edellä mainittujen tasolle.

Mitenkähän Lipsissä toimii tuo omien biisien soitto? Kun sanoivat että: "You can plug your Zune or iPod and sing your own songs" mutta ei kerrottu käykö sitten kaikki biisit?

Uusi Dashboard näytti olevan ihan ok, ja varsinkin party-mode. 3D-avatarit ovat kuitenkin vuoden turhake, täyttä sontaa ja näyttivät vielä huonosti toteutetuilta Mii- ja Home-hahmojen välimuodoilta... Gamer pictures ovat persoonallisempia, imo.

NviperO |  Jäsen
14.07.2008  |  22:43
NviperO - Omakuva FF13:ta lukuunottamatta melko sitä mitä odotinkin eli pelejä joita on nähty jo monta vuotta. Huomenna katsellaan sitten sitä kun Sony esittelee meille lisää pelejä joita on nähty jo monta vuotta plus tietysti Homea, jota on myös nähty jo... no, monta vuotta. Panostan edelleen luottoni 3rd-party -julkaisijoihin.

Aivan sama millainen raakile tuo Community-osio on, jos se ehtii ennen Homea julki niin ei voi kuin taputtaa Sonyn vauhdikkaalle toiminnalle.

 | 
14.07.2008  |  22:47
 - Omakuva Yllätyin todella kun FF13 traileri tuli ruudulle.. Itse peli ei kiinnosta pätkääkään mutta olen kuitenkin Xboxin kannattaja joten hyvä juttu.. Uusi dashboard ja avatar systeemi näytti hienolta.. :p

waahto |  Jäsen
14.07.2008  |  22:53
waahto - Omakuva Aika vaisuksi jäi esitys loppujen lopuksi. Ainoa valopilkku oli tuo FFXIII-julkistus, mutta ei sekään oikein sytyttänyt. Versus sentään säilyy PS3-exclusivena. Nyt sitten odotellaan Nintendon ja Sonyn vastausta.

karibu |  Jäsen
14.07.2008  |  22:55
karibu - Omakuva Nyt voi aloittaa spekulaatioit oliko video PS3 versiosta ;)

Loomis |  Jäsen
14.07.2008  |  22:56
Loomis - Omakuva Tuo ff13 oli kyllä tosi harmi, multiplattarit eivät yleensä käytä minkään laitteen vahvuuksia vaan valitaan joku keskitie.

moshrum |  Jäsen
14.07.2008  |  22:57
moshrum - Omakuva "Nyt voi aloittaa spekulaatioit oliko video PS3 versiosta ;)"

Veikkaan ettei ollut kummastakaan versiosta.

sanddu94 |  Jäsen
14.07.2008  |  23:06
sanddu94 - Omakuva terveisiä boxi faneille pääsitten saman paska peli sarjaan mukaan. aiemmat osat on ihan kuraa

Baron |  Jäsen
14.07.2008  |  23:07
Baron - Omakuva alan... Alan Wake? ALAN WAKE!?! WHERE THE FUCK IS ALAN WAKE!!!!

On se nyt *******, että tuo on jäänyt ikuisuusprojektiksi Duke Nukemin rinnalle...

wsu69 |  Jäsen
14.07.2008  |  23:09
wsu69 - Omakuva shock! didnt see that one coming :o multiplatteri... huhhuh... sanaton... saas nähdä mitä tekee kalan myynneille japanin puolella ...

sanddu94 |  Jäsen
14.07.2008  |  23:10
sanddu94 - Omakuva onneksi nyt kumminkaan mgs4 ei julkistettu ois lentäny kapula seinään

Karas |  Jäsen
14.07.2008  |  23:15
Jotenkin odotin tota viimeistä ylläriä:) Xbox360+FF13 <3

JuqqA |  Jäsen
14.07.2008  |  23:20
JuqqA - Omakuva Xo tai Plege, mitä sillä nyt niin väliä , kuhan ittellä on kivaa :)

Viper7 |  Jäsen
14.07.2008  |  23:20
Viper7 - Omakuva Näin se on multiplatformit on tulevaisuus. Saavat Sony ja Microsoft alkaa ostelemaan noita pelifirmoja jos haluavat muita kuin timed exclusiveja. Kova pamaus pleikkarille kyllä tuo. Square:n yksinoikeus puheisiin en kyllä enää usko, sen verran tuntuu selänkääntäjiltä koko firma ainakin nyt. Ensin starocean nyt FFXIII.



Pesmerga |  Jäsen
14.07.2008  |  23:25
Pesmerga - Omakuva mm, eikö pleikkaripojille kelpaakaan oma konsoli kun pitää Squarea kritisoida tuoton maksimoinnista? Onko se niin ikävää jos toisetkin pääsevät nauttimaan herkusta Final Fantasyiden tapaan, vaikkakin sarja on vaikuttanut olevan alamäessä IX:n jälkeen.

ppsa_ |  Jäsen
14.07.2008  |  23:28
ppsa_ - Omakuva Baron: On se nyt *******, että tuo on jäänyt ikuisuusprojektiksi Duke Nukemin rinnalle...

Äläs nyt, jos Chinese Democrasylta tulee single Rock Bandiin, niin eiköhän seuraavaksi ole vuorossa Duke Nukem Forever ja sen jälkeen Alan Wake! :) No joo, olisivat nyt edes trailerin voineet pelistä näyttää...

Tapza |  Jäsen
14.07.2008  |  23:34
Tapza - Omakuva Final Fantasyiden taso on tosiaan laskenut yhdeksikön jälkeen, mutta vaikka X ja XII häviävät vertailussa aiempiin Finaleihin, ovat ne silti mielestäni oikein päteviä pelejä josta kummastakin on jäänyt hyviä muistoja (kympistä ehkä erityisesti, se kun oli ensimmäisiä oikeasti hyviä PS2-pelejä, joita pienempänä pelasin). Kymppikakkoset sun muut voidaan sitten jättää ihan omaan arvoonsa.

En itsekään ole XIII:stä ollut erityisen kiinnostunut, mutta aikamoinen paukku tuo paljastus joka tapauksessa oli. Pelasti ainakin omalta osaltani Mikin muuten hieman laimeahkon (alkupuoliskoa lukuunottamatta) shown. Nyt voi ainakin seurata pelin kehitystä vähän suuremmalla mielenkiinnolla kun tietää, että sitä pääsee joskus itsekin kokeilemaan.

Viihdyttävä tilaisuus Microsoftilta. Saa nähdä miten Sony vastaa tähän. Enemmän kuitenkin odottelen Nintendon pressiä, ovat vähän turhan hiljaisia olleet kaikista projekteistaan. Saa nähdä näemmekö sielläkin jonkun loppuyllärin.

Atrakt |  Jäsen
14.07.2008  |  23:46
Atrakt - Omakuva Milestäni oli ihan hyvä tilaisuus, täytyypi katsastaa huomenna myös sonyn ja nintendon.

Viper7: Mä en kyllä oikein ymmärrä teikäläisiä sony fanaatikkoja yhtään,kun alatte haukkumaan pelifirmoja takinkääntäjiksi, jos kyseinen firma haluaa tehdä vähän enemmän voittoa, Ja ei kai se ole SE syytä, ettei Sony pärjää odotetulla tavalla, joten kai nitä pelejä pitää julkaista muillekki konsoleille? Ja ei kai sulle ole uutta, että firmoilla on tapana tehdä voittoa peleistä, kun pelien kustannukset ovat nousseet, kun alkoi uusi konsoli sukupolvi.

Weldomite |  Jäsen
14.07.2008  |  23:50
Weldomite - Omakuva Voikin kysyä onko Square siirtymässä enemmänkin XO:n ja MS:n puolelle?

E3 tulee olemaan Sonyn osalta taas aika mitätön. Siellä näytetään Homea, K2, R2, Socomia, pari jotain PSN peliä ja siinä se on. Ehkä julkaistaan jotain maksullisia palveluja ladattavien sarjojen/elokuvien osalta.

MS teki kyllä ladattavan sisällön kautta se suurimman harppauksen. Vielä kun se saataisin Eurooppaankin asti. MS osaa softafirmana ihmeen nopeasti saada aikaan muutoksia. Mutta eihän tuo MS:n tekele Homea pitäisi voittaa ellei Sonylla ole hommat täysin kesken siellä saralla.

WoeIsYou |  Jäsen
14.07.2008  |  23:53
WoeIsYou - Omakuva Noh, noh, Weldomite. Eipäs nyt mennä asioiden edelle. Kyllä mua kiinnostaa, mitä siellä Sonylla tehdään. Tuskin sielläkään ihan tumput suorina ollaan seisottu.

Weldomite |  Jäsen
14.07.2008  |  23:54
Weldomite - Omakuva Jos katsoo kahta edellistä vuotta niin yllätyksiä ei pitäisi tulla :)

No eiköhän ne jotain suurta ilmoita. Kai ne sen verran ovat oppineet edellisten vuosien ajalta.

Halo 4 PS3 Exclusive :)

Zanis Dust |  KonsoliFIN Toimitus
14.07.2008  |  23:58
Zanis Dust - Omakuva Weldo: "Voikin kysyä onko Square siirtymässä enemmänkin XO:n ja MS:n puolelle?"

Tämähän ei olisi ensimmäinen kerta, kun Square vaihtaa alustaa. Saapa tosiaan huomenna nähdä onko Sonylla mitään todellisia panoksia ladattuna vastaiskuksi.

Pelirintaman osalta olisin odottanut MS:ltä uusia julkistuksia, mutta ehkä niitä tulee sitten 3rd partyjen puolesta. Kyllähän noita jatko-osia tulee täälläkin odotettua, mutta olisi mukava saada jotain täysin uusiakin nimikkeitä.

Nikki |  Jäsen
15.07.2008  |  00:03
Nikki - Omakuva alan wakea ja gears o waria odotin, ff xiii oli aika kova pamautus mutta pleikkarille se tulee hankittua, tuntuu toisella koneella kun vieraissa kävisi.

Kadaj |  Jäsen
15.07.2008  |  00:08
Kadaj - Omakuva Enää Versus ja T6 XO:lle niin tuon PS3:n voi heittää menee melkeenpä. No ei ihan. Pitänee vissiin hommata kummallakkin koneelle tuo FFXIII nyt sitten. Toivottovasti PS3:n versio ei ole juosten kustu :)

WoeIsYou |  Jäsen
15.07.2008  |  00:20
WoeIsYou - Omakuva Nyt kun tuossa pidemmän päälle miten niin...vaikka uusi dashboard vaikuttaakin aika muikealta, niin siitä puuttuu eniten odottamani ominaisuus: nettiselain. Sen puutteeseen ei ole mitään syytä, kun muillakin konsoleilla on se.

karibu |  Jäsen
15.07.2008  |  07:03
karibu - Omakuva Kommentit nyt vielä itse tilaisuudesta. Johan oli kamalaa katsottavaa.

-Don Matrick näki tarpeelliseksi mollata Sonya joka käänteessä, olisi anatanut pelien puhua puolestaan...
-...mutta Gearsin, Fablen, ja Raren pelien lisäksi esiteltiinkin suorat kopiot Sonyn Eye toysta ja Singstarista. Laiteiston kopioiminen olisi ok, mutta kun pelit olivat lähes identtiset.
-uusia pelejä näytettiin surkea määrä
-ankean näköinen Home&Mii kyhäelmä
-uusi käyttöliittymäkin kopio XMBstä, erotuksena vain se että selaus tapahtuu syvyyssuuunnassa
-info boardi oli kuin uudesta Storen lookista napattu

Kaiken kaikkiaan tuntuu että MS on aika hukassa. Mutta Xbottien logiikan mukaan sille onneksi portataan ainoa tämän sukupolven peli aikana jonka takia konsoli kannattaa ostaa.


pox83 |  Jäsen
15.07.2008  |  08:36
pox83 - Omakuva "Mutta Xbottien logiikan mukaan sille onneksi portataan ainoa tämän sukupolven peli aikana jonka takia konsoli kannattaa ostaa."

Se on mukavaa että sinä et voi millään pitää sitä lapsellista konsolisotaasi sille tarkoitetulla alueella, vaan sinun pitää tulla myös paskomaan toisten alueille.

Von Wiensburgh |  Jäsen
15.07.2008  |  09:20
Von Wiensburgh - Omakuva Jei Final Fantasy jei

Ainoa syy miksi olen harkinnut PS3:n ostoa, ja nyt sekin syy on torpedoitu. Jei, ei tarvitse ostaa pleikkaa jei.

MGS olisi myös kiva pssst. Konami ;)

On se mukavata, kun pystyy pelaamaan kovolta noita pelejä, saa tuon XO:n huonoimman ominaisuuden, eli kovan äänen levyasemasta pois. jei.

Olen erittäin tyytyväinen MS:n uutisiin.

quassimo |  Jäsen
15.07.2008  |  09:29
Tappelu! Tappelu! :D Mitä väliä vaikka julkaistais joku Ff molemmille koneille. Oon ps3 julkaisusta lähtien odottanu koska tää vittuilu puolin ja toisin loppuu mut taitaa loppua kiinalaisilta siittiöt ennemmin.

Poro24 |  Jäsen
15.07.2008  |  10:09
Poro24 - Omakuva Hyvät ihmiset, unohtakaa tuo naurettava konsolifanitus ja olkaa iloisiä siitä, että kahden konsolin omistajat, eli suuri määrä ihmisiä pääsee nauttimaan huippupelistä.

karibu |  Jäsen
15.07.2008  |  11:07
karibu - Omakuva "Se on mukavaa että sinä et voi millään pitää sitä lapsellista konsolisotaasi sille tarkoitetulla alueella, vaan sinun pitää tulla myös paskomaan toisten alueille."

Paskomalla ne karhutkin reviirit merkittee ;)

Paitsi että perustelin miksi MSn pressi oli kamala, myös lainaamasi väite sai heti vahvistuksen jälkeesi tulleessa kommentissa.

Thema |  Jäsen
15.07.2008  |  11:34
Thema - Omakuva Oli kyllä aika laimeaa antia verrattuna viimevuosiin.
Tuo FF kyllä on hyvä jutta, mutta nuo typerän näköiset Xii -hahmot ei sytytä.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana