Keskiviikko - 23.07.2008
Bioware: Mass Effect -trilogia Microsoftin yksinoikeus (päivitetty)
XboxOZ360-gamerin raportin mukaan Biowaren Ray Muzyka on kertonut Australian 360 -lehden haastattelussa, että Mass Effect -trilogia pysyy Xbox 360:n ja PC:n yksinoikeutena, vaikka Electronic Arts ostikin studion.- Sanoimme, että olemme sitoutuneet tukemaan Mass Effectiä sarjana ja saamaan aikaan trilogian Xbox 360:lla, ja se on edelleen tavoitteemme. Olemme aina hyvin kunnianhimoisia tavoitteidemme kanssa ja tärkein asia on laatu, joten emme koskaan aio vaarantaa sitä, Muzyka saneli.
Sarja jatkaa kuitenkin eloaan todennäköisesti trilogian jälkeen, jolloin Mass Effect voi lähteä liukumaan kohti uusia haasteita. Sivusto kertoo haastattelun myös vihjailevan, että roolipelille saataisiin odotettua jatkoa jo ensi vuonna.
Päivitys 23.7.2008 12:42: Verkkosivusto Joystiq kertoo Biowaren edustajan korjanneen, että Muzyka ei ole missään vaiheessa vahvistanut trilogian jäävän Xbox 360:n yksinoikeudeksi. Spekulaatiot Mass Effectin tulevaisuudesta saavat siis jatkua edelleen villeinä.
- Paavi Lähde: XboxOZ360-gamer

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

