Uutiset - xboxxbox

Lauantai - 13.12.2008

Tammikuussa vietetään ensimmäisiä Halo-häitä

Tammikuussa vietetään ensimmäisiä Halo-häitä Kuvakehys Yhdysvaltalainen pariskunta on tekemässä historiaa järjestämällä Halo-aiheiset häät. Erikoinen teema juontaa juurensa John Henryn ja Desirai Labradan ensikohtaamiseen, joka tapahtui Halo 2:n verkkopelissä vuonna 2004.

Virtuaalisilla taistelukentillä ihastunut pariskunta tapasi toisensa ensimmäistä kertaa kasvotusten vuonna 2005. Ajatus Halo-aiheisista häistä lähti liikkeelle tämän vuoden tammikuussa, jonka jälkeen Henry ja Labrada perustivat verkkosivun kerätäkseen häille sponsoreita.

Juhlien on tarkoitus olla täyttä Haloa: parin vihkii pelistä tuttuun MJOLNIR-haarniskaan pukeutunut viranomainen, morsiamen puvusta lötyy Halo-verkkopeleissä käytetty tunnus ja hän astelee alttarille Halo 3:n valikkomusiikin tahtiin. Seremonian jälkeen syödään tietenkin Halo-aiheeseen sopivasti valmistettua kakkua.

Labrada harkitsi omien sanojensa mukaan pukeutumista Cortanaksi, jolloin sulhanen olisi puolestaan sonnustautunut Master Chiefiksi. Lopulta hän kuitenkin halusi pysyttäytyä perinteisemmässä hääasussa.

Juhlan kaikkia yksityiskohtia ei ole yritettykään selittää läheisille, sillä niiden pelätään säikäyttävän perinteitä kunnioittavat vanhemmat.

Häät järjestetään Orlandon Full Sail -yliopistolla, josta Labrada valmistui. Pariskunta halusi pitää seremonian esimerkiksi alkuperäisen pelin syntymäpäivänä, mutta yliopisto ehdotti tammikuuta. Päivämääräksi sattuikin kuin ihmeen kaupalla 17. tammikuuta, joka kääntyy sikäläisissä merkinnöissä muotoon 1.17. Master Chiefin sarjanumero Spartan II -sotilasohjelmassa on juurikin 117.

Tapahtuma haluttiin siirtää tammikuulle, sillä tuolloin koululla pidetään peliaiheiset messut. Seremonia pysyy edelleen yksityisenä, mutta sen jälkeen nuori pari vetää yhdessä julkisen Halo-turnauksen.

- Paavi Lähde: MTV News




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Pelaaja: Microsoft esittelee pelejään kuun lopulla Paavi 01.02.2012
Tampereella lanitetaan taas viikonloppuna (1) Paavi 13.01.2012
Xbox-kalenterikisan voittajat selvillä (18) Paavi 19.12.2011
Halo-tilastoja mobiililaitteille Dragonfly 09.12.2011
Seuraavasta Xboxista puhutaan taas (8) Joohanh 28.11.2011


Kommentoi »
Kommentit
Juhako |  Jäsen
13.12.2008  |  01:09
Juhako - Omakuva Yhh.. No kukin tavallaan

ProBale |  Jäsen
13.12.2008  |  01:14
ProBale - Omakuva Aika romanttista, täytyy kyllä myöntää. Pitkää ikää ja onnea avioliittoon! :D

J+ |  Jäsen
13.12.2008  |  10:20
J+ - Omakuva Kaukana romanttisesta, mutta onnea silti vaan.. komppaan lähinnä tuota ensimmäistä kommentoijaa; kukin tavallaan. Yhh.

stammy |  Jäsen
13.12.2008  |  10:26
stammy - Omakuva Loistavaa! Mitenköhän tuo Cortanaksi pukeutuminen oltaisiin toteutettu? Body paintingillä sinistä digicamoa iholle ja sitten vaan juhlavieraiden sekaan?

SeriusUser |  Jäsen
13.12.2008  |  11:23
SeriusUser - Omakuva Awwww....

Sheippi |  Jäsen
13.12.2008  |  12:02
Sheippi - Omakuva ... justjust

Rubines |  Jäsen
13.12.2008  |  12:21
Rubines - Omakuva no siis häät jonkun aivottoman räiskintäpelin kunniaksi...............................

Xboxist |  Jäsen
13.12.2008  |  12:28
Xboxist - Omakuva Hieno päivämäärä 8)

Mansikkapoika |  Jäsen
13.12.2008  |  12:44
Mansikkapoika - Omakuva Haluaisin nähdä avioparin. Mahtaa olla aika tietokoneihmisiä, mutta tosiaan, kukin tavallaan.

 | 
13.12.2008  |  12:47
 - Omakuva Kukin todellakin tavallaan. Eipä tässä nyt mitään niin kummallista jos aiheen läpi katsoo..onhan sitä teema häitä ennenkin vietetty? Sopivaa tosin miten kohtasivat yms.
WoW häitäkin varmaan jo ollut? xP


ULVI |  KonsoliFIN Toimitus
14.12.2008  |  01:25
ULVI - Omakuva Kuvan hääparista näkee lähdelinkistä.

Nikki |  Jäsen
14.12.2008  |  02:12
Nikki - Omakuva voi hyvää päivää.

Berserker |  Jäsen
14.12.2008  |  14:18
Berserker - Omakuva Haha...

Chiqi_ |  Jäsen
18.12.2008  |  08:58
Chiqi_ - Omakuva "WoW häitäkin varmaan jo ollut?"
onhan niitä..

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana