Uutiset - xboxxbox

Perjantai - 23.01.2009

Microsoftin peliosastolla irtisanomisia

Microsoftin peliosastolla irtisanomisia Kuvakehys Microsoft vahvisti eilen irtisanovansa 5000 työntekijää, joista ensimmäiset 1400 saivat lähteä jo eilisen aikana. Nyt verkkoon on ilmestynyt raportteja, joiden perusteella myös ohjelmistojätin peleistä vastaava viihdeyksikkö joutuu säästökuurille.

Gamasutra kertoo Microsoftin sisäisen ACES-studion kärsineen kovasti irtisanomisista. Studio on vastannut menestyksekkäästä Flight Simulator -sarjasta, jonka lisäksi kehittäjillä oli työn alla kaksi muutakin simulaattoriprojektia. Henkilöstövähennysten laajuudesta ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Windowsin ja Xboxin peleistä tiedottamiseen ja kirjoittamiseen keskittynyt Gamerscore Blog puolestaan suljettiin virallisesti viime viikolla. Nyt on käynyt ilmi, että blogin tekijät joutuvat etsimään töitä muualta.

- Paavi Lähde: Gamasutra




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Microsoftin viihdeyksikkö vahvaan tulokseen Paavi 21.01.2012
Microsoftin pelibisneksellä pyyhkii hyvin Paavi 24.07.2011
Kinect ja Xbox 360 vauhdittivat Microsoftin ennätystulokseen (4) Paavi 28.01.2011
Microsoftin viihdeyksikkö jatkaa voitollisena (3) Paavi 23.04.2010
Microsoftin viihdeyksikkö lähes triplasi voittonsa Paavi 29.01.2010


Kommentoi »
Kommentit
Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
23.01.2009  |  22:13
Paavi - Omakuva Ja MS on ilmeisesti vahvistanut, että ACES suljetaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita Flight Simulatorin loppua.

Oliver |  KonsoliFIN Toimitus
24.01.2009  |  00:24
Oliver - Omakuva Flight Simulator on varmasti kyllä myynyt aina vakaasti sen mitä myy, mutta kun ei kasvua näy, niin äkkiähän tuommoisesta säästetään.
Ihmetyttää kyllä, miten firmojen tulevaisuutta rakennetaan ikuisen kasvun varaan, kun luulisi olevan ilmiselvää, että yleisiä romahduksia tapahtuu enemmän tai vähemmän säännöllisesti, jolloin vakaiden myyntituotteiden luulisi nousevan arvoonsa.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana