Torstai - 29.01.2009
Huhu: Crackdown 1.5 kehitteillä
Viime vuoden lopulla videopeliteollisuuden salaisimmista lähteistä kohosi huhu, jonka mukaan Crackdown olisi saamassa jatkoa. Jopa Microsoftin pomot myönsivät, että jatkoa superagenttien rellestysretkille pitäisi saada.Puheet jatko-osasta eivät suostu kuolemaan, sillä tällä kertaa Videogaming247.com raportoi huhusta, joka väittää ovensa virallisesti avanneen Ruffian Gamesin todellakin työstävän jatko-osaa.
Vuoden 2010 alkuun kaavailtu peli sijoittuisi vanhaan tuttuun kaupunkiin. Crackdown 1.5 -nimellä kulkevan tuotoksen painopiste puolestaan siirtyisi moninpeliin.
Ruffian Games koostuu piktälti Real Time Worldsin entisistä työntekijöistä, jotka olivat mukana vääntämässä ensimmäistä Crackdownia. Peli myi noin 1,5 miljoonaa kappaletta ja saavutti kovan fanipohjan, mutta kehittäjä halusi keskittyä All Points Bulletin -verkkopelinsä kehittämiseen.
Crackdownin jatko-osan kehitysvastuun siirtyminen Ruffianille nousi otsikoihin viime vuoden lopulla, mutta Real Time Worlds antoi lausunnon, jonka mukaan pelin kohtalosta käydään keskusteluja. Ruffianin sivuilla lukee kuitenkin, että studion ensimmäisestä projektista on sovittu erään suuren ja mahtavan julkaisijan kanssa.
Videogaming247.comin mukaan lisätietoja asiasta voitaisiin saada jo huomenissa.
- Paavi Lähde: Videogaming247.com

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

