Uutiset - xboxxbox

Lauantai - 31.01.2009

Halo 3:n karttamaakarien leikkikenttä paljastuu

Halo 3:n karttamaakarien leikkikenttä paljastuu Kuvakehys Internetiin lipsahti ennen viikonloppua kuva Halo 3:n Mythic Map Packin Sandbox-kartasta, joka sijoittuu nimensä mukaisesti aavikkomaisemiin Sandtrapin tapaan. Bungie vahvisti sittemmin kuvan aitouden ja lisäsi sen verkkosivuilleen.

Sandboxin on tarkoitus jatkaa Foundryn viitoittamalla tiellä tarjoamalla pelaajille hiekkalaatikko, jolla toteuttaa villeimpiä visioitaan Halo 3:n karttojen suhteen. Kartasta ei vieläkään jaettu tarkempia yksityiskohtia, mutta sen luvataan olevan "kenttä, jollaista Bungie ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt".

Hiekkalaatikko kuuluu siis Orbitalin ja Assemblyn ohella Mythic Map Packiin, jonka ensimmäiset kolme karttaa saadaan Halo Warsin keräilyversion mukana. Kentät saapuvat myöhemmin Xbox Liven kauppapaikalle julkiseen jakoon.

Karttapaketin toinen puolikas saapuu Halo 3: ODST:n mukana loppuvuodesta. Pakkaukseen kuuluvat Citadel, Heretic ja Longshore.

Kartoista ensimmäinen sijoittuu oletettavasti Halo 3:n The Covenant -tehtävästä tuttuun Forerunner-ympäristöön. Hereticin puolestaan huhuillaan olevan tarkka kopio Halo 2:n suositusta Midshipistä, kun taas Longshoren mittavat taistelut käydään Old Mombasan satamassa.

Lisätietoja ensimmäisestä kolmesta kartasta ja etenkin Sandboxista saataneen ensi viikolla.

- Paavi Lähde: Bungie




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Halo 3:n viimeinen karttapaketti myös ladattavaksi Paavi 21.01.2010
Halo 3:n videopalvelu käynnistyy 7.7. (9) Paavi 27.06.2009
Mythic ja BioWare EA:n uuteen MMO-yksikköön Paavi 24.06.2009
Ilmaista Halotusta pääsiäisen kunniaksi (1) Paavi 11.04.2009
Halo 3:n uudet kartat nyt ladattavissa (8) Paavi 09.04.2009

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

Halo 3: ODST (35) Toiminta Xbox 360 5 20.09.2009
Halo 3 (29) Toiminta Xbox 360 5 29.09.2007


Kommentoi »
Kommentit
Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
31.01.2009  |  20:42
Paavi - Omakuva En nyt voinut sittenkään vastustaa kiusausta pistää aiheesta uutista.

kurppak |  Jäsen
31.01.2009  |  21:10
kurppak - Omakuva Ei ole kyllä pitkään aikaan jaksanut Halo 3:sta pelata, josko tämä saisi pelamaan taas jokusen matsin netissä.

metal8585 |  Jäsen
31.01.2009  |  21:43
metal8585 - Omakuva No eipä oo täälläkään.Jokohan se ois taas aika pelastaa maailma covenantilta ja iniseviltä amerikkalais teineiltä.

Aavikolle siis.

stammy |  Jäsen
31.01.2009  |  23:17
stammy - Omakuva "En nyt voinut sittenkään vastustaa kiusausta pistää aiheesta uutista."

Buhah. Jos ei itselleen mitään mahda, niin sitten ei mahda.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana