Uutiset - xboxxbox

Torstai - 19.11.2009

LA Times: Kolme tiimiä Call of Dutyn kimpussa

LA Times: Kolme tiimiä Call of Dutyn kimpussa Kuvakehys LA Times kertoo tuoreessa artikkelissaan, että Activisionilla on myös kolmas studio Call of Dutyn kimpussa. Aikaisemmin sarjaa ovat työstäneet vuorotahtiin Infinity Ward ja Treyarch.

Studion nimeä tai tulevan pelin luonnetta ei tiedetä, mutta Activision Blizzardin johtoporras on avoimesti ilmaissut kiinnostuksensa massiivimoninpelejä ja uusia rahanarvoisia verkko-ominaisuuksia kohtaan. Lisäksi yhtiö perusti hiljattain uuden studion, Sledgehammer Gamesin.

Artikkelissa paljastetaan myös, että Modern Warfare 2:n tuotantokustannukset olisivat olleet 200 miljoonaa dollaria, kun mukaan lasketaan markkinointi-, valmistus- ja levityskulut. Varsinainen kehitystyö imi 40-50 miljoonaa dollaria.

Activision on kuitenkin nopeasti saamassa rahansa takaisin, sillä jo pelkästään ensimmäisen viiden päivän aikana peliä myytiin arviolta 550 miljoonan dollarin arvosta. Analyytikko Colin Sebastian uskoo Modern Warfare 2:n tienaavan yhtiölle lopulta yli miljardi dollaria liikevaihtoa.

- Paavi Lähde: LA Times




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Modern Warfare 3 huomioi värisokeat (3) Paavi 08.07.2011
Huhuissa yksityiskohtia Modern Warfare 3:sta (8) Paavi 13.05.2011
Activisionin, EA:n ja Infinity Ward -pomojen oikeusjuttu mutkistuu (päivitetty) (5) Paavi 21.01.2011
Huhuja tulevista Call of Duty -peleistä (13) Paavi 05.01.2011
Call of Duty laukaistaan avaruuteen? (18) Oliver 14.05.2010

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

Call Of Duty: Modern Warfare 2 (45) Toiminta Xbox 360 5 21.11.2009


Kommentoi »
Kommentit
Balnazzard |  Jäsen
19.11.2009  |  12:25
Balnazzard - Omakuva Että kaikin mahdollisin tavoin pyritään tästä sarjasta ne rahat lypsämään. CoDeja alkaa kohta satelemaan yhtä tiheästi kuin Hero pelejä ja pian näemmekin sellaisia nimikkeitä kuin World of Duty, Duty of Hero sekä Call of DJ.

Shooter |  Jäsen
19.11.2009  |  12:48
Shooter - Omakuva Balnazzard, vanha vitsi keksi uusi. Sehän ei ole hullu kuka pyytää vaan se kuka maksaa.

Traddash |  Jäsen
19.11.2009  |  14:05
Traddash - Omakuva Jep, ostajan jos jonkun päässä on se vika. Ja hitot makso 40-50 miljoonaa kehittää MW2. Nyt paistaa selvä liioittelu.

noose01 |  KonsoliFIN Toimitus
19.11.2009  |  14:53
noose01 - Omakuva Tarkoittaako tämä nyt sitä että jatkossa julkaistaan kolme cod:a kahdessa vuodessa?
Valitettavasti näin luultavasti tulee käymään...

FearF |  Jäsen
19.11.2009  |  17:33
FearF - Omakuva Niin, kukapa sitä lypsävää lehmää lopettaisi..

Pellervo |  Jäsen / [ACF]
19.11.2009  |  20:23
Pellervo - Omakuva Olisikos sieltä sitten tulossa Call of Duty MMORPG? :D

Joblo |  Jäsen
20.11.2009  |  15:33
Joblo - Omakuva Jos uusia teemoja vaan piisaa, ja laatu pysyy hyvänä, niin mikä ettei! Niin kauan kun Call of Duty -pelien taso on näin korkea, niin I'm likely to buy 'em.

Nautaelain |  Jäsen
22.11.2009  |  15:35
Nautaelain - Omakuva Se olis hyvä et olis kolme tekijää, ni vois olla
Infinity Ward: Nykyaika
Treyarch: Toinen maailmansota, tai jotain vastaavaa
Ja sit tää uus hoitais tulevaisuuden... Enkä todellakaan tarkota mitään Haloa vaan jotai 10-20 vuotta tulevaisuuteen.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana