Uutiset - xboxxbox

Torstai - 14.01.2010

BioShock-kehittäjät tekivät melkein zombipelin

BioShock-kehittäjät tekivät melkein zombipelin Kuvakehys Irrational Games oli hyvin lähellä tehdä Division 9 -zombipelin ennen BioShockia, kerrotaan Game Informerin verkkosivuilla.

Peli olisi muistuttanut luonteeltaan Left 4 Deadia roolipeli- ja strategiaelementeillä höystettynä. Pelaajat olisivat yrittäneet selviytyä yhdessä loppumattoman zombivyöryn valtaamassa kaupungissa.

Irrational Games suunnitteli Division 9:ää SWAT 4:n jälkeen. Vivendi halusi lisää erikoisjoukkotoimintaa, mutta kehittäjät keksivät yhdistää peliin epäkuolleita. Idea lähti liikkeelle vitsinä, josta kasvoi lopulta täysiverinen konsepti.

Kaikki eivät vielä tuolloin uskoneet zombipelien kelpaavan yleisölle, joten ideaan kohdistettiin paljon epäilyksiä. Irrational sai kuitenkin Vivendin vakuutettua projektista. Se olisi julkaistu samoihin aikoihin BioShockin kanssa. Lopulta Division 9 kuopattiin, kun Take-Two Interactive osti studion.

Game Informer tarjoilee pelistä myös trailerin verkkosivuillaan. Irrational Gamesista kiinnostuneet voivat lisäksi suunnata studion upouusille kotisivuille, joilta voi ladata vaikkapa tuoreen podcastin.

- Paavi Lähde: Game Informer




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Bioshock nousee merestä taivaalle (12) Paavi 12.08.2010
Bioshock-studion seuraava peli pian julki (2) Paavi 26.07.2010
2K Boston on taas Irrational Games (3) Paavi 09.01.2010
BioShock listaykköseksi Suomessa (21) Hakkiz 04.09.2007

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

BioShock 2 (1) Toiminta Xbox 360 4 10.04.2010
Bioshock (28) Toiminta Xbox 360 5 19.09.2007


Kommentoi »
Kommentit
karibu |  Jäsen
14.01.2010  |  10:23
karibu - Omakuva No pahus, tuo olisi kelvannut. Zombit on hitaita, ei mitään raivopäisiä seinillä juoksevia mutanttihirviöitä kuten joissakin peleissä ja huonoimmissa zombi-leffoissa.

xlt |  Jäsen
15.01.2010  |  22:52
xlt - Omakuva Tuohan olis voinut olla varsin toimiva peli jos vaan olisi hiottu loppuun. Hämmästyttävän paljon kyllä muistuttaa L4D vaikka pelin olisi pitänyt tulla jo monta vuotta sitten...

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana