Keskiviikko - 31.03.2010
Mies yritti varastaa pelin kesken messuesittelyn
20-vuotias nuorukainen yritti varastaa Breach-räiskintäpelin kesken PAX East -messujen, Joystiq raportoi. Sivuston mukaan mies ehti ladata 14 megatavua pelistä kannettavan tietokoneensa kiintolevylle.Peliä esitelleen Atomic Gamesin edustajat huomasivat tilanteen, jolloin varkaaksi epäilty Justin D. May karkasi yleisömassan sekaan. Studion työntekjiät saivat hänet kuitenkin lopulta kiinni. Epäillyn kerrotaan tunnustaneen tekonsa.
Miehen tietokoneelta löydettiin Xbox Neighborhood -sovellus, jota käytetään yhdessä Xbox 360:n kehitysyksiköiden tai demokonsolien kanssa. Ohjelmiston avulla voi siirtää tiedostoja konsolin ja tietokoneen välillä verkon kautta.
Joystiq kertoo ottaneensa yhteyttä varkaaseen Xbox Liven välityksellä. Mies kiisti syyllisyytensä ja sanoi viettäneensä neljä tuntia putkassa. Lisäksi hänen tietokoneensa ja modatut PSP-, DS- ja Xbox 360 -konsolinsa takavarikoitiin.
May otti lievästi yhteen myös Microsoftin Stephen Toulousen kanssa Xbox Liven turvallisuusmenettelyjä käsittelevässä paneelissa. Hänen käyttäjätililleen oli aikaisemmin annettu porttikielto verkkopalveluun, kun hän pelasi Forza Motorsport 3:n piraattiversiota ennen pelin julkaisua.
- Paavi Lähde: Joystiq

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

