Uutiset - xboxxbox

Maanantai - 12.04.2010

Call of Duty -veteraanien uusi studio kimppaan EA:n kanssa

Call of Duty -veteraanien uusi studio kimppaan EA:n kanssa Kuvakehys Entiset Infinity Ward -pomot ovat perustaneet uuden studion, joka kulkee nimellä Respawn Entertainment. Studio on jo solminut julkaisusopimuksen Electronic Artsin kanssa.

– Respawn Entertainment merkitsee uutta alkua Jasonille ja minulle. Viimeisen vuosikymmenen aikana me johdimme loistavaa kehitystiimiä ja vuodatimme sydänveremme eeppisen pelisarjan luomiseen. Olemme erittäin ylpeitä aikaansaannoksistamme – ja ylpeitä siitä, että niin monet miljoonat fanit nauttivat noista peleistä. Tänään me toivomme tekevämme sen kaiken uudelleen – avata uuden studion, palkata mahtavan tiimin ja luoda täysin uusia pelejä uuden kumppanin, EA:n, kanssa, toimitusjohtaja Vince Zampella sanailee lehdistötiedotteessa.

– Olemme innoissamme. Nyt kun brandit ja pelit ovat tiimin hallinnassa, voimme varmistaa, että faneja kohdellaan heidän ansionsa mukaan, studion puheenjohtaja Jason West jatkaa.

Respawn Entertainment palkkaa parhaillaan uusia suunnittelijoita, taiteilijoita ja ohjelmoijia.

Activisionin omistamaa Infinity Wardia johtaneet Jason West ja Vince Zampella saivat lähteä entisestä työpaikastaan epäselvissä olosuhteissa. Seurauksena muun muassa Modern Warfare -sarjan seuraavan osan esituotanto on hidastunut.

Mielenkiintoisesti Infinity Wardin perustivat EA:lle Medal of Honor: Allied Assaultin kehittäneen 2015:n entiset työntekijät, mukaan lukien West ja Zampella.

- Paavi Lähde: Electronic Arts




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Halo-kehittäjien tuleva peliprojekti paljastui Paavi 22.05.2012
CoD-pomojen potkuista miljardilasku Activisionille? (9) Oliver 18.05.2012
Activisionin, EA:n ja Infinity Ward -pomojen oikeusjuttu mutkistuu (päivitetty) (5) Paavi 21.01.2011
CoD: Black Ops -julkaisu on Activisionin suurin investointi (7) Oliver 07.08.2010
Call of Duty -veteraaneilta suuri paljastus ensi viikolla (päivitetty) (5) Oliver 08.06.2010


Kommentoi »
Kommentit
Nisupulla |  Jäsen / [FL]
12.04.2010  |  17:01
Nisupulla - Omakuva Nimeä ja kustantajaa myöten suurta draamaa. Popcornit kattilaan ->

Japle |  Jäsen
12.04.2010  |  17:06
Japle - Omakuva !! Tämä oli kyllä odotettavissa, mutta hyvän vedon teki EA tähän väliin ja palkkasi sankarit. Toivottavasti uusi tiimi siirtyy MW-kaavasta ihan uusiin ideoihin, tuoden vaikkapa FPS-rintamalle hieman uutta väriä.

"Nyt kun brandit ja pelit ovat tiimin hallinnassa, --"

Siis mitä hän tuolla meinasi? Tietääkseni Call of Duty brändi on Activisionin omistuksessa?

Berserker |  Jäsen
12.04.2010  |  17:06
Berserker - Omakuva Jos ne pelit eivät ole FPS-pelejä, ne tulevat EPÄONNISTUMAAN! >;D

Ei vaan, olisikin virkistävää nähdä mitä pojat saisivat aikaiseksi jossain muussa genressä.

Flash |  Jäsen
12.04.2010  |  17:09
Flash - Omakuva Respawn Entertainment :D Oli se pakko näköjään.

hartzu |  KonsoliFIN Toimitus
12.04.2010  |  17:15
hartzu - Omakuva Tulevat brändit ovat studion omistamia, ei julkaisijan. CoD tai ainakin MW brändin tulevaisuus ratkaistaneen oikeudessa tai sovitaan suurella rahalla kulisseissa.

stammy |  Jäsen
12.04.2010  |  17:49
stammy - Omakuva Hyvä juttu ja sopimus vaikuttaa suht reilulta. Toivottavasti hyvis-EA kickkaa pahis-Activisionin äässii.

Rewold |  Jäsen
12.04.2010  |  19:53
Rewold - Omakuva Vaihtasivat genreä.

Janilius |  Jäsen
12.04.2010  |  21:37
Janilius - Omakuva Ennenhän EA oli se pääpahis, juonenkäänteeseen ilmeisesti kuuluu, että nyt EA on hyvis ja Activion uusi paha. :D
Itse en ole MW sarjaan koskenut.

T4iZuuni |  Jäsen
12.04.2010  |  21:45
T4iZuuni - Omakuva Kyllähän EA on tässä muutaman vuoden parantannut reippaasti siitä "pahis" leimasta. Ja kyllä Activision on ansainnut sen paskan maineen. Eipähän tule koskettua enään GH tai CoD sarjoihin elleivät oikeesti tee jotain radikaalista muutosta (epäilen).

Fodi |  Jäsen
12.04.2010  |  21:58
Fodi - Omakuva Eihän tässä muuta tapahtunut, kun että codin nokkamiehet "respawnas" takas homebaseen, EA:han, mistä ne lähti vuosia sitten aseet paukkuen. : )

Joblo |  Jäsen
12.04.2010  |  23:37
Joblo - Omakuva Hyvin tehty, EA.

Joohanh |  KonsoliFIN Toimitus
13.04.2010  |  07:54
Joohanh - Omakuva Hehe, EA:lla kyllä tiedettiin tasan tarkkaan miten lemmiskeleviä ajatuksia heille suodaan, kun ottavat MW-jannut siipiensä lämpöön muhimaan. Mutta mikäs siinä, EA on kyllä kunnostautunut ehdottomasti julkaisijana viime vuosien aikana.

tontsa91 |  Jäsen
13.04.2010  |  08:45
tontsa91 - Omakuva Kohta on koko Infintity Ward siirtynyt Respawnin suojiin :D Ei malta kyllä odottaa mitä ne siellä keksivät nyt kun ei tarvi pukata jatko-osaa väkisin ulos aina kahden vuoden välein. Mun mielestä saisivat pysyä FPS:ien parissa.

RauskuS |  Jäsen
13.04.2010  |  14:06
RauskuS - Omakuva Jollei studion pelit ole ilmaisia, tai vähintäänkin kaikki tuleva dlc ilmaista, niin nousee poru! Minkä puolesta koko pelaava maailma sitten taisteli?

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana