Perjantai - 23.04.2010
Infinity Wardin työntekijät seuraavat entisiä pomojaan
Ainakin seitsemän Infinity Wardin entistä työntekijää on liittynyt Respawn Entertainmentin riveihin. Studion perustivat Jason West ja Vince Zampella, Infinity Wardin entiset johtajat.Respawn Entertainmentin uusiin työntekijöihin kuuluu muun muassa pääsuunnittelija Todd Alderman, joka poistui Modern Warfare -kehittäjän leivistä kuluvan kuun alussa. Uusi studio paljastettiin pari viikkoa sitten. Respawnilla on julkaisusopimus Electronic Artsin kanssa.
Activisionin yhteisöedustaja Dan Amrichin mukaan yhtiö ei usko loikkausten olevan vielä ohi. Julkaisija kannustaa kuitenkin työntekijöitä jäämään, sillä Modern Warfare 2:sta jaettaville bonuksille on koko ajan vähemmän ottajia.
Amrich otti kantaa myös Activisionin toimitusjohtajan, Bobby Kotickin, antamiin lausuntoihin ja häntä kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Amrichin mielestä osa Kotickin lausunnoista on käsitetty väärin.
– Rehellisesti sanottuna, vaikka kunnioitankin häntä liikemiehenä, toivoisin Bobby Kotickin laukovan kommentteja harvemmin lonkalta. Uskon vakaasti, että paljon hänen lausunnoistaan on tulkittu tarkoituksellisesti väärin, mutta samanaikaisesti hänen täytyy ymmärtää, että koko maailma kuuntelee, eivät pelkästään pankkialan ihmiset, jotka ovat samassa huoneessa hänen kanssaan, Amrich keroo.
- Paavi Lähde: Gamasutra

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

