Lauantai - 29.05.2010
Alpha Protocolin ongelmista ilkeitä huhuja
Alpha Protocol ilmestyi kauppoihin Euroopassa perjantaina. Agenttiroolipelin saama kriittinen vastaanotto on kirvoittanut mielipiteitä pelaajista, mutta nyt myös tekijätiimin jäseneksi ilmoittautuva henkilö kertoo kehitysprosessin ongelmista.Nimimerkillä "a tired dev" Joystiq-blogin kommentteihin kirjoittava henkilö avautuu, kuinka studion omistajiin kuuluva Chris Parker sekaantui pelin kehitystyöhön, eikä kuunnellut muiden mielipiteitä. Seurauksena studiolla tehtiin paljon ohjaamatonta työtä tai kiinnitettiiin resursseja vääriin asioihin.
– Yrityksen omistajan kanssa ei oikein voi riidellä, kun hän ei halua kuunnella. Hän käytännössä otti pelin ohjaksiinsa ja saneli, kuinka kaikkien asioiden pitäisi toimia (tai olla toimimatta). Muut tuottajat tajusivat tämän ajoissa ja luovuttivat, jättäen Parkerin mikromanageroimaan kaikkia suunnittelijoita ja ohjelmoijia suoraan, a tried dev avautuu.
Kirjoittajan mukaan myös Segalla oli näppinsä pelissä, sillä he muuttivat pelille asettamiaan vaatimuksia jatkuvasti. Hänen mielestään Alpha Protocol olisi pitänyt kuopata jo kaksi vuotta sitten Aliens-roolipelin sijaan.
Lopuksi hän toteaa kuitenkin olevansa tyytyväinen studion nykyisiin projekteihin, Fallout: New vegasiin ja vielä julkistamattomaan peliin.
Kommentin totuudenmukaisuudelle ei ole saatu virallisempaa vahvistusta.
- Paavi Lähde: Joystiq

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

